Mitä kuuluu perheenne sängynalushirviöille? Niille nukahtamisen estäjille, isää huhuiluttajille, äidissä roikuttajille? Meillä jokusen hetken poissa pysytellyt Hirviö palasi lapsen sängyn alle. Tai on se välillä käytävälläkin hirviöilemässä. Etenkin öisin.
Siispä käärin henkiset hihani ja ryhdyn Hirviön kesytykseen. Ohessa neuvon sinuakin.
Askel yksi: Tunne vihollisesi.
Tyhjänpäiväisen ”Hirviöitä ei ole olemassa” -hokeman voit unohtaa. Kyllä niitä on, juurihan lapsesi kertoi sen. Se, että hirviö on olemassa vain hänen mielessään, ei ole mikään vain. Se on hyvinkin merkittävästi totta. Siksipä lähdemme tutustumaan tähän otukseen.
Aloitamme klassisella piirrä ja kerro -menetelmällä. Hirviölle annetaan nimi. Se piirretään, maalataan, muovaillaan tai askarrellaan. Siitä puhutaan, kerrotaan, sitä kuvitellaan lisää. Kuvantamalla ja sanoittamalla Hirviö tulee hetkellisesti todemmaksi, mutta myös monisävyisemmäksi. Inhimillisemmäksi. Ja se on mahdollista jakaa vanhemman kanssa.
Hirviö piirretään juuri sopivan kokoiselle paperille ja juuri oikean väriseksi – lapsi valitsee. Sitten aikuinen saa kysellä kiinnostuneena.
Mistä huomaa että se on hirviö? Mitä se oikeastaan puuhailee? Miksi se hirviöilee? Tykkääkö se siitä itse vai onko sen vaan pakko, vaikkei haluaisikaan? Mistä muusta se pitää ja ei pidä? Nukkuuko se? Miten ja missä? Kenen kanssa? Syökö? Mitä kaikkea? Tarviiko sen käydä vessassa? Onko sillä kavereita tai vihollisia? Onko sillä perhettä? Minkä kokoinen se on – piirustuksen kokoinan vai jonkin muun? Mikä saa sen isommaksi? Mikä pienemmäksi? Mitä kaikkea se saa sinut tekemään, paitsi pelkäämään nukahtamista? Sopiiko se sinulle vai haluaisitko, että asia muuttuisi?
Täytyy vain olla tarkkana, että antaa lapsen todella kertoa kaiken mitä Hirviöstä on kerrottavaa – sensuroimatta sen kauheutta. Muuten homma ei toimi. Jos Hirviö syö pikkusisaruksia, ei pidä lähteä toppuuttelemaan. Kyllä niitä sellaisiakin on. Pikkusisarus vain kannattaa pitää poissa kuuloetäisyydeltä.
Askel kaksi: Pidä vihollisesi lähellä
Valmis hirviökuva (tai mikä siitä nyt syntyikään) laitetaan lapsen valitsemaan paikkaan. Joku haluaa tuhota sen, toinen lukita laatikkoon, mutta aina ei käy niin onnekkaasti. Jos Hirviölle sopiva paikka sattuu olemaan olohuoneen seinä, niin äiti vain nielaisee kommenttinsa sisustukseen sointumattomuudesta ja tottelee. Muutoin ei homma toimi.
Hirviön kuulumisia kysellään ajan mittaan. Kiireitäkö pitänyt? Voiko hyvin, onko sairastellut? Onko matkustellut vai pysytellyt kotosalla? Mites tuo hirviöileminen on ylipäätään sujunut? Uusia temppuja oppinut vai luopunut vanhoista? Onni potkinut vai kohtalo kolhinut? Ruoka maittanut, päikkärit nukuttu?
Eihän se Hirviö katsokaas mikään itsestäänselvyys ole. Senkin elämässä sattuu ja tapahtuu. Voi joutua muuttamaan. Tulee suruja tai muuttuu vieläkin pelottavammaksi. Tarina se on Hirviölläkin, ja siihen kannattaa tutustua.
Askel kolme: Älä hylkää vihollistasi
Kaiken tämän jälkeen jää enää tehtäväksi pelätä. Se kun on kamalan tärkeää elämässä. Ja jos ei muuta sopivasti pelättävää löydy, on meillä ainakin Hirviö.
Siksipä kikkana ei ole karkottaa Hirviötä vaan kesyttää se. Piirretty Hirviö ei välttämättä katoa. Nyt vain vanhempikin tietää millainen tuo Hirviö on ja antaa lapselle luvan pelätä sitä. Muutoin ei homma toimi.
Kuten oma lapseni iltasella sanoo: ”Kyllä mä tiedän, ettei hirviöitä ole, mutta mä vaan silti pelkään niitä”. Hetken päästä hän silti nukkuu, tutun Hirviön yläpuolella. Valveille jää vain äiti omine hirviöineen.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leikkiminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leikkiminen. Näytä kaikki tekstit
tiistai 24. marraskuuta 2015
maanantai 2. maaliskuuta 2015
Lentomatka lasten kanssa
Punk-bändimme on aiemmin matkannut vain juna- tai autoetäisyydellä oleviin kohteisiin, mutta nyt oli ulkomaankiertueen aika. Lentokoneeseen! Matkustusmuodon muututtua katosi anarkistinen vire koko hommasta: viisivuotiaat ovat ihanteellisia lentomatkailijoita.
Turvatarkastukseen jonottaminen sujuu ihan eri tunnelmissa kuin autoon pakkautuminen. Kukaan ei häiriköi, valita tönimisestä tai ala itkeä sittenkin unohtuneen Lisko Liskosen perään, koska siitä voi joutua vankilaan. Metallinpaljastimen läpi käveleminen on harras toimitus, jossa saattaa paljastua, että on sittenkin robotti.
Koneeseen jonottaminen sujuu ihan eri tunnelmissa kuin Kuortin ABC:lla. Kukaan ei ryntää vanhempien karjuntaa kuulematta lähimpään, edes etäisesti kiipeilytelinettä muistuttavaan rakennelmaan. Matkustamohenkilökunnan tervehdyskin tuntuu henkilökohtaiselta. Mistä ne tiesi, että mä olen matkalla Kanarialle?
Paikalle asettuminen on yhtä juhlaa: Penkkien mitoitus on ideaalinen viisivuotiaalle. Runsas jalkatila! Ja silti ylettää potkimaan edellä olevaa penkkiä! Edes viereisellä paikalla istuva ylivilkas kolmevuotias ei ole uhka vaan mahdollisuus. Tässähän ehtii mukavasti tutustua, riitaantua, sopia ja nukahtaa kesken lauseen.
Lento-onnettomuuskaan ei ole uhka vaan mahdollisuus – jättiliukumäki! Saako sen happinaamarin ottaa sitten mukaan kotiin? Äiti lupaa.
Entäpä viihdekeskus! Pienellä ruudulla näkyvä elokuva on unohtumaton elämys. Ei haittaa vaikka vanhemmat kieltäytyvät ostamasta uusia kuulokkeita vartissa hajonneiden tilalle: itse keksimänsä vuorosanat voi jakaa raikkaalla äänellä matkakavereiden kesken. Ruokailu ja sen jälkeiset toimet ovat naurettavan vaivattomia. Tarjoiltavan aterian koko ja ravintoarvot pitävät helposti viisivuotiaan kylläisenä – ja ruokaa jää vielä istuintaskuunkin survottavaksi. Vessaan jonottaminen on verkostoitumistapahtuma, jossa tarkkaillaan ja kommentoidaan käytäväpaikalla istuvien matkatoverien tablettipuuhia. Vessaan lopulta päästyään mahtuu mainiosti hoitamaan kaikki toimet.
Pieni miinus siitä, ettei erillistä leikkipaikkaa ole (vrt. Kuortin ABC). Iso plussa siitä, ettei äiti pääse pakoon vaan pelaa lapsen keksimillä säännöillä korttia tunnin. Ja lukee Puloboita ääneen seuraavan tunnin.
Laskeutuessa ei tule mieleen yhtään katastrofiuutista tai -elokuvaa. Sen sijaan tulee mieleen monenlaista, ehdottomasti käytävälle tai toiselle penkkiriville siirtymistä vaativaa aktiviteettia. Ja itku: Mennäänkö me siis ovesta ulos! Mutta äiti, ne lupasi että liukumäestä!
Perille päästyään ihannematkailija jatkaa eleganttia travelling light -teemaa. Jos laukkuja jonottaessa pitkästyy, voi vain lähteä paikalta. Ei ole mikään ongelma käyttää samoja vaatteita koko viikon ja napata laukku mukaan sitten paluumatkalle. Tärkein, eli istuintaskusta löytynyt vaahtokarkki, on joka tapauksessa hyvässä tallessa taskun pohjalla. Vähät siitä, että karkki on matkannut huomattavasti itseä pidempään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

