tag:blogger.com,1999:blog-1650283357867301482024-02-20T23:27:19.904+02:00Täähän pistää kampoihinTäähän pistää kampoihinhttp://www.blogger.com/profile/09150993376853128648noreply@blogger.comBlogger68125tag:blogger.com,1999:blog-165028335786730148.post-30228055349727571052020-08-20T14:37:00.000+03:002020-08-20T14:37:48.138+03:00Uhmasta yhteyteen- verkkokurssi on valmis!<p> <br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Lapsi tarvitsee kasvaakseen ihmissuhteen, jossa hänen kokemuksellaan on merkitystä. Jotta aikuinen hoksaisi edes kysyä mikä se kokemus mahtaa juuri tällä kertaa olla, tarvitsee hän <b>mentalisaatiokykyä.</b> Siitä voit lukea lisää vaikkapa <a href="#" id="http://taahanpistaakampoihin.blogspot.com/2018/10/mita-ihmetta-lapsen-paassa-liikkuu.html" name="http://taahanpistaakampoihin.blogspot.com/2018/10/mita-ihmetta-lapsen-paassa-liikkuu.html">tästä</a> aiemmasta postauksestani. </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Olisi harmi jättää varsin käyttökelpoinen ja helposti omaksuttava teoria vain ammattilaisten käyttöön.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Siksi kirjoitimme <b>psykologi Leea Mattila</b>n kanssa mentalisaatioteoriaa hyödyntävän kirjamme <a href="https://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512410156/mita-ihmetta/" target="_blank">Mitä ihmettä? Kuinka opit ymmärtämään lapsesi mieltä</a>. Sen julkaisi Gummerus tammikuussa 2019. </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Kirja sai todella kivan vastaanoton. Saimme ihania viestejä, joissa vanhempi kertoi kokeneensa ensi kerran, miten myötätuntoinen suhtautuminen hankalasti käyttäytyvään lapseen oikein onnistuu - ja miten valtava vaikutus sillä on! Kiukku sulaa itkuksi, jota saa lohduttaa. <b>Kiistat eivät pitkity.</b> Vanhempi saa kiinni lapsen ajatuksesta ja väärinkäsitykset vähentyvät.<b> Oma vahemmuus vahvistuu</b>, kun tuntee että pärjää ja saa yhteyden lapseen. </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Kaikkia ei lukeminen kiinnosta. Päätimmekin Leean kanssa tehdä kirjasta erillisen, mutta samaa teoriaa käytäntöön soveltavan verkkokurssin. Kyselimme ympäriinsä mikä olisi se arkinen haaste, johon eniten toivottaisiin apua. Vastaus oli aika yksiselitteinen: <b>lapsen tunnepurkausten ja kaikenlaisen vastustelun kanssa selviäminen lasta nujertamatta, mutta oma auktoriteetti ja aikuisuus säilyttäen</b>.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Eli kuinka toimia kun: </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Lapsi vetää kaarella raivaria ja kaikki tuijottaa. </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Koululainen ei kolmannellakaan ystävällisellä/jämäkällä/nalkuttavalla/uhkailevalla/raivoavalla kehoituksella vie astioitaan koneeseen. Taaskaan.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Teini kommentoi joojoo, mutta toiminta on eiei. </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Lapsi tekee selän takana just niin kuin on kielletty ja kun jää kiinni, on uhmakas ja kovapäinen.</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"> </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">No niin, tajuatte idean. Ei muuta kuin hommiin. </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Verkkokursseja on monenlaisia, mutta tässä päätettiin heti alkuun satsata laatuun. </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Vaikka laitamme Leean kanssa usein julkisissa esiintymisissä itseämme likoon puhumalla myös omista hankaluuksistamme, ei kurssin sisältö ole "Musta äitinä tuntuu että"- mutuilua. Ammattimme ovat vaatineet pitkät, raskaatkin koulutukset - ja ne on tässä hyödynnetty viimeisen päälle! <b>Teoriapohjamme on siis lääketieteellinen ja kehityspsykologinen.</b></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Halusimme panostaa myös visuaaliseen laatun. Siksi kuvaus, ohjaus, äänitys, editointi ja animaatiot ostettiin ammattilaisilta (kiitos <a href="https://www.mefilms.fi/">ME Films</a>!)</div><p></p><div class="separator" style="clear: both;">Ja sitten vielä varsinainen sisältö. Käsikirjoitusta hiottiin pitkään, koska tavoitteemme on tarjota sekä uutta ymmärrystä että käyttökelpoisia, samantien sovellettavia keinoja. Kurssilla voi tutustua käsitteisiin, joita ammattilaiset käyttävät (kuten<b> peilaus, intentio</b>...) mutta ne kaikki käydään läpi arkisin esimerkein. </div><div class="separator" style="clear: both;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both;"><br /></div><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Miltä se sitten näyttää? Pienen maistiaisen saatte tästä. </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><iframe allowfullscreen='allowfullscreen' webkitallowfullscreen='webkitallowfullscreen' mozallowfullscreen='mozallowfullscreen' width='320' height='266' src='https://www.blogger.com/video.g?token=AD6v5dwsvuQzt45H2UbQVvtTBY-eKYtcatvwPvgDRpRH9FEeHfGJF52LjUnu5W2IKmRpBbcc52wnidJ7BXonxGJPaQ' class='b-hbp-video b-uploaded' frameborder='0'></iframe></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Kurssin <b>voi aloittaa koska tahansa</b> ja se sisältää viisi askelta. Viikottain "avautuu" uusi, n. 15 minuutin video (eli uusi askel) sekä erillinen tehtävävideo. Voit katsoa ne omaan tahtiisi 60 päivän aikana, niin monta kertaa kuin haluat. Tehtävät syventävät kurssia, mutta eivät ole pakollisia. Ne tehdään itselle, omaa muutosta seuraten. </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Yläpalkissa on linkki kurssin ns. myyntisivulle, jossa on vielä lisätietoja. Voit kurkata niitä rauhassa, tekemättä vielä päätöstä. </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Lisäksi voit seurata <b> #uhmastayhteyteen</b>, jolla päivitämme Leean kanssa kaikkiin somekanaviimme juttuja. </div><p></p>Täähän pistää kampoihinhttp://www.blogger.com/profile/09150993376853128648noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-165028335786730148.post-45214944584633292792020-03-16T15:52:00.000+02:002020-03-16T15:52:03.979+02:00Töissä taas - ainakin osittain<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
<div>
Olin aikeissa palata pitkän tauon jälkeen osa-aikaisesti töihin 16.3.2020, mutta arvaatte miten siinä kävi. Joten täällä ollaan terveinä, mutta vapaaehtoisesti eristyksissa - ja valmiina etätöihin. </div>
<div>
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg-GLxnb4cgecI-bbkBqKjGgcJ34XRe8-NbxuxMKetdtBOMkXwOFVBkWT5jkt1Y5wKPQRUGyrvBWzJNWerF3nXtkkfz2e53IChWyLlciqGc8u1OtWbL9SOh6ZyJzJnbiv7MPgCbJLZUl29T/s1600/villasukka.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="640" data-original-width="480" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg-GLxnb4cgecI-bbkBqKjGgcJ34XRe8-NbxuxMKetdtBOMkXwOFVBkWT5jkt1Y5wKPQRUGyrvBWzJNWerF3nXtkkfz2e53IChWyLlciqGc8u1OtWbL9SOh6ZyJzJnbiv7MPgCbJLZUl29T/s640/villasukka.JPG" width="480" /></a></div>
<div>
<br /></div>
<h3>
Vastaanotto</h3>
<div>
<br /></div>
<div>
Olen avannut videovastaanoton <a href="https://minduu.fi/fi/" target="_blank">Minduu</a>-palvelun kautta. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Minduu on kätevä palvelu, jossa psykoterapeuttia etsivä asiakas ja asiakasta etsivä psykoterapeutti löytävät toisensa. Osalla psykoterapeuteista on suora nettiajanvaraus, osa antaa ajan yhteydenoton perusteella. Videoyhteys on turvallinen ja muun muassa HUS:n hyväksymä. Käy tutustumassa!</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Voit varata ajan minulle jos haluat pohtia ammattilaisen kanssa omaa, lapsesi tai parisuhteesi tilannetta. Yleisin kysymys lienee onko lapsen käytös, reaktio tai kehitys "normaalia" ja miten vanhempi voisi häntä auttaa.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
<div>
Pitkiin psykoterapioihin en juuri nyt voi asiakkaita ottaa. Huomaathan myös, että kyseessä ei ole erikoislääkärin vastaanotto eli joten en uusi reseptejä, tee lausuntoja tai lähetteitä.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
<h3>
Luennot</h3>
<div>
<br /></div>
<div>
Kevään luennot on luonnollisesti peruttu. Olen kuitenkin käytettävissä etäyhteydellä pidettäviin tilaisuuksiin, joista minulla on vuosien kokemus.</div>
<div>
</div>
<div>
Voit tiedustella luentoa verkkosivujeni kautta. </div>
<div>
<br /></div>
<h3>
Chat-palvelut</h3>
<div>
Kuntien kautta pyörivät <a href="https://normaali.fi/" target="_blank">Onks tää normaalia</a>- ja <a href="https://enjaksa.fi/" target="_blank">En kestä</a>- chatit jatkuvat. Lue näistä palveluista ja verkossa auttamisesta lisää <a href="https://zoturi.com/" target="_blank">yhteistyökumppanini </a>Zoturin sivuilta.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
<h3>
Kirjat</h3>
<div>
Kaikki kirjani ovat paitsi kirjastoissa ja verkkokaupoissa, myös ladattavissa Storytelistä tai BookBeatista. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
<span style="font-family: Verdana, sans-serif;"><br /></span></div>
<b><span style="font-family: Verdana, sans-serif;">Vo</span></b><span style="font-family: Verdana, sans-serif;"><b>imia ja malttia kaikille! Vaikeat ajat edessä... ei jäädä liian yksin!</b></span><br />
<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
Täähän pistää kampoihinhttp://www.blogger.com/profile/09150993376853128648noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-165028335786730148.post-85688830721150035622018-10-05T15:21:00.001+03:002018-10-05T15:21:24.807+03:00Mitä ihmettä lapsen päässä liikkuu?<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi7e9onHTnZiyhckkDEi2R6O3LubRK_AGwQgdFLIdGgG7ZOpuGeuRV8pD3X7SqkCFWBRVyN5rNxzc94yCX0Cf62YnooLQRlBwG0CmCTMJVWiH3Y-x8ZuXLFc3DqM4E4h0azTh4QEj_LdmUF/s1600/_DSC1851.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1068" data-original-width="1600" height="425" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi7e9onHTnZiyhckkDEi2R6O3LubRK_AGwQgdFLIdGgG7ZOpuGeuRV8pD3X7SqkCFWBRVyN5rNxzc94yCX0Cf62YnooLQRlBwG0CmCTMJVWiH3Y-x8ZuXLFc3DqM4E4h0azTh4QEj_LdmUF/s640/_DSC1851.jpg" width="640" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Osaisipa lukea lapsen ajatuksia! </span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Ymmärtäisi tuosta vaan vilkaisemalla mikä ihme saa taaperon vetämään äkkikilarit, esiteinin siivoamaan pyytämättä huoneensa tai eskarin edelleen uskomaan (pimeän taas tultua) hirviön majailevan vaatekaapissa.</span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Sen sijaan törmään päivittäin ajatuksiini:</span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">- Mikä sulle oikein tuli?</span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">- Siis mikähän sulla oikein oli tässä ideana?</span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">- En mä noin sitä tarkoittanut!</span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">- Mitä ihmettä sun päässäs oikein liikkuu?</span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">- Vai liikkuko?</span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">On sekä ihastuttavaa että tuskastuttavaa huomata miten eri tavalla lapsen ajatus kulkee. Aikuinen joutuu ponnistelemaan ymmärtääkseen lapsen kuningasidean, aivan hölmön (mutta ilmeisen aidon) pelon tai raivarin syyn. Niin kovin harvoin järkiperustelut menevät perille.</span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Avuksi olisi (paitsi rauhoittuminen, myös) <b>mentalisaatio</b>. Tai mentalisoiminen, jos ihan tarkkoja ollaan.</span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">(Mentalisaation kansainvälinen suurguru on Peter Fonagy, joka <a href="https://www.youtube.com/watch?v=MJ1Y9zw-n7U" target="_blank">tässä klipissä</a> selittää mentalisaation muutamassa minuutissa. Suomessa timanttisia asiantuntijoita ovat mm. Marjukka Pajulo, Saara Salo ja Nina Pyykkönen, joiden Mentalisaatio ihmistä suojaavana tekijänä- artikkelin (Duodecim, 2015) voit lukea <a href="https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2015/11/duo12278" target="_blank">tästä.</a>) </span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Lyhyesti ja arkisesti ilmaistuna:</span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Mentalisoiminen tarkoittaa meille ihmisille aivan luonnollista yritystä tavoittaa omaa ja toisen mieltä. Kun se onnistuu, vuorovaikutus sujuu. Väärinkäsityksiä pystytään selvittelemään. Maltti säilyy. </span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Mentalisoiva ihminen ymmärtää:</span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">- käyttäytyminen ei ole sattumanvaraista, vaan mielen (ajatusten, tunteiden, aikomusten jne) ohjaamaa</span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">- minulla ja sinulla on erilliset, erilaisetkin mielet (ja siten epäilyttäviä kirjallisia mieltymyksiä, outoja suosikkiruokia ja ylipäätään käsittämättömän huonojakin mielipiteitä)</span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">- en voi varmasti tietää mitä toinen ajattelee, mutta voin yrittää tavoitella ymmärrystä.</span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span>
<br />
<div>
</div>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Helppoa vai mitä?</span><br />
<span style="font-family: georgia, "times new roman", serif;">Varsinkin arki-aamuisessa eteisessä, jossa taaperolle pitää pukea toppapuku klo 7.16.</span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Ja silloin kun koululaisen huoneessa leijuvan järkyttävän katkun alkuperäksi paljastuu pöytälaatikossa pötköttelevä särki.</span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Ai niin, ja tietysti se iisi kerta kun 3-vuotias halusi pukea pakkasella sandaalit.</span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Vanhemman näkokulmasta mentalisoimisen ongelma on, ettei pieni lapsi pysty siihen. Vasta noin 4-5-vuotias kykenee (rauhallisena!) hetkittäin tajuamaan, ettei vanhempi välttämättä halua kiusata häntä aamuherätyksellä ja toppapuvulla. Viisivuotias saattaa jo ymmärtää, että aikuinen on käsittänyt jokin asian väärin ja jopa auttaa asian selvittelyssä. Siihen asti lapsen ajattelu kulkee toisin.</span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span>
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif;">Kysymällä selviäsi esimerkiksi, että kolmevuotias haluaa pukea sandaalit, koska "sitten alkaa kesä". Aikuisen on turha lähestyä asiaa järkiperäisesti ja lähteä selittämään ajankulun ja syy-seuraus-suhteiden logiikkaa. Jos aikuinen pystyy itse mentalisoimaan, hän voi totuuden metsästämisen sijaan eläytyä lapsen mielen maailmaan. Sandaaleilla ei voi mennä ulos, mutta ei siitä riitaa tarvitse kehittää. </span><br />
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif;"><br /></span>
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif;">Jos lapsi suuttuu, pettyy tai jotain muuta, tilannettaa kriisiyttävää, on aikuisen mentalisoinnille lisää käyttöä. Lapsi
tarvitsee mielipahaansa eläytymistä ja rauhoittelua, jotta tunnesäätely
vahvistuisi. Ilmeisetkin faktat on pakko jättää joskus syrjään ja keskittyä sen
sijaan tunteisiin.</span><br />
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif;"><span style="text-align: justify;"><br /></span>
<span style="text-align: justify;">Voi vain kuvitella</span><span class="msoIns" style="text-align: justify;"><ins cite="mailto:Nina" datetime="2018-07-26T18:27">,</ins></span><span style="text-align: justify;"> miten altis tällaisessa tilassa
oleva ihminen on väärinymmärryksille. (Ja miten rasittavaa niitä on päivät
pitkät siloitella.) Toisaalta, näin syntyvät rakkaat lapsuusmuistotkin. </span>Kukapa ei kaipaisi todellisuutta, jossa kesän saa kutsuttua esiin oikein valituilla jalkineilla!</span><br />
<span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif;"><span style="text-align: justify;"><span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif;"><br /></span></span>
</span><span style="text-align: justify;"><span style="font-family: Georgia, Times New Roman, serif;">Mentalisoiminen ei onnistu läheskään aina meiltä aikuisiltakaan. Kun kii</span><span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">hdymme tai jähmetymme, ajatus jumiutuu. Näemme vain oman näkökulmamme, emmekä edes yritä tavoitella toisen mieltä. Tuntuu kuin tietäisimme kysymättäkin, mitä kumppani tarkoitti SILLÄ ilmeellä, vaikka hän vakuuttelee toisin. Rauhoittuneena malttaisi tarkistaa toisen tarkoitusperän (ja jopa uskoa hänen saattavan tietää minua paremmin, mitä oikeastaan tarkoitti.)</span></span><br />
<span style="text-align: justify;"><span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span></span>
<span style="text-align: justify;"><span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Mentalisoiminen on siis kaikkea muuta kuin ajatustenlukua. Se ei ole ennalta arvaamista, toisen puolesta tietämistä ja puolesta sanasta ymmärtämistä. Näitäkin hetkiä suhteisiin syntyy, mutta mentalisaation avulla muistamme mieltemme olevat silti erilliset.</span></span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif; text-align: justify;"><br /></span><span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif; text-align: justify;">Toki on mahdollista, ettei mentalisaatiokykyä ole kehittynyt, vaikka iänpuolesta on jo aikuinen. Ehkä sinäkin tunnet jonkun, jonka mielestä toisen ihmisen näkökulma on pysyvästi "väärä" ja oma "oikea". Hänen mielestään keskustelun tavoite on saada toinen olemaan samaa mieltä, ei niinkään kiinnostua erilaisista ajatuksista. </span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif; text-align: justify;"><br /></span>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><span style="text-align: justify;">Eikä ihme, jos omiin ihmissuhteisiin ei ole osunut mentalisoivaa aikuista, ystävää, kumppania (tai psykoterapeuttia). </span><span style="text-align: justify;">Tunnesäätely (ja sen myötä mentalisaatio) rakentuu vain suhteessa meitä säätelevään toiseen ihmiseen. </span><span style="text-align: justify;">Kukaan ei oleta lapsen osaavan tuosta vain soittaa taidokkaasti viulua soittimen pari kertaa nähtyään. Moni aikuinen olettaa silti lapsen mielen kehittyvän ilman erityistä vaivannäköä. ”Pitäisi jo osata” tai ”Noin iso ja kiukuttelee” lienevät monelle tuttuja lauseita, ehkä omasta suusta tai omasta lapsuudesta. Ehkä molemmista. </span></span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Parempi myöhään, kun ei milloinkaan. Mentalisoinnin herättely auttaa niin aikuista kuin lastakin.</span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Mentalisaatiokykyiset ihmiset osaavat paremmin säädellä omia tunnetilojaan. He ymmärtävät toisten ihmisten käytöstä ja saavat siten paremmin käyttöönsä sosiaaliset taitonsa. Etenkin lapsille se on tärkeää, koska suhteet ikätovereihin rakentavat lapsen mieltä siinä missä suhde vanhempiinkin.</span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Nämä lapset (ja aikuiset) pärjäävät hyvin ryhmissä, ovat suosittuja kavereita ja saavat siten yhä lisää kasvuaan edistäviä sosiaalisia kokemuksia. Tämä taas mahdollistaa osaltaan stressittömämmän oppimisen tavan, monimuotoiset kaverisuhteet ja kyvyn selvitä elämän väistämättömistä vastoinkäymisistä joustavammin. Sen seurauksena ei joudu kokemaan liian usein tai liian pitkäkestoisia hallitsemattomia tunnetiloja. Hyvän kehityksen kehä vahvistuu.</span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span>
<br />
<div>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Niin innostavaa mentalisoiminen on, että <b>tammikuussa ilmestyy Gummerukselta minun ja <a href="http://www.mindlink.fi/" target="_blank">Leea Mattila</a>n kirja: Mitä ihmettä? Opi ymmärtämään lapsesi mieltä. </b></span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Siitä lisää myöhemmin.</span><br />
<br />
<br /></div>
Täähän pistää kampoihinhttp://www.blogger.com/profile/09150993376853128648noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-165028335786730148.post-21300519548361031072018-03-06T14:14:00.000+02:002018-03-06T14:14:16.848+02:00#maksuton2aste - allekirjoitathan lakialoitteen!<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjiXwxJHMOFIwf887YVMopEaysS4U_oeFcwqNIeTdLKSFxI8qD2fBemmLJYnpOVwhXyf1NfUMGd5-74XtswpKU_rXLtNHShOEoFZsRvNDHoGfkwhFrQvpgyeBJCnXyDp5OKLTOJm9v4zVgq/s1600/mod+Sisustusvimma_sisustus_interior_DSC_1185.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1067" data-original-width="1600" height="424" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjiXwxJHMOFIwf887YVMopEaysS4U_oeFcwqNIeTdLKSFxI8qD2fBemmLJYnpOVwhXyf1NfUMGd5-74XtswpKU_rXLtNHShOEoFZsRvNDHoGfkwhFrQvpgyeBJCnXyDp5OKLTOJm9v4zVgq/s640/mod+Sisustusvimma_sisustus_interior_DSC_1185.jpg" width="640" /></a></div>
<br />
Allekirjoitin lakialoitteen maksuttoman toisen asteen koulutuksen turvaamiseksi kaikille. Syyt ovat ammatilliset ja henkilökohtaiset. "Periaatteessa ilmainen" koulutus ei vain riitä.<br />
<br />
<b>Kyse ei ole ainoastaan koulutuksen hinnasta, vaan siitä miten kalliiksi se nuorelle tulee. </b><br />
<br />
Rahan puute kuormittaa nuorta mieltä, jolla olisi ihan tarpeeksi kestettävää opiskelussa ja sosiaalisissa kuvioissa. Nuoren kehitykselle juuri ystävyyssuhteet, seurustelu, toimettomalta vaikuttava vapaa-aika ovat hyvin olennaisia mielenterveyden rakennuspalikoita. <b>Meillä on mahdollisuus auttaa nuorta oman elämänsä sankariksi takaamalla opinnot, joihin nuorella on oikeasti varaa. Myös psyykkisesti.</b><br />
<br />
Tapahtui tuhat yhdeksänsataa kahdeksankymmentäluvulla:<br />
<br />
Minulla oli ysiluokka menossa, jatkosuunnitelmat auki. Jotain opiskelua kuitenkin. Asuin pienellä paikkakunnalla. Kotoa ei erityisesti painostettu tai kannustettu mihinkään tiettyyn ammattiin, mutta opiskelua arvostettiin. <br />
<br />
Menin keskustelemaan opon kanssa. Keskustelumme sisälsi kaksi repliikkiä:<br />
<br />
Minä: Oli ajatellut jotain lapsiin liittyvää... auttamista.<br />
Opo: Sinä menet lukioon. <br />
<br />
<br />
Ymmärrän opoa, edelleen. Keskiarvoni oli hyvä, lukioon siedettävä matka ja maailma olisi auki vielä yleissivistävän jatkokoulutuksen jälkeenkin. Näillä sitä lukioon mennään, edelleen,<br />
<br />
Varallisuudesta opo ei kysynyt, ainakaan minulta. Perheeni ei ollut varsinaisesti köyhä, mutta rahat piti ajoin laskea todella tarkkaan. Vanhempien lapsuuden perheisiin verrattuna pärjäsimme taloudellisesti hyvin, ja oli sieltäkin ponnistettu koulun penkeille. <br />
<br />
Oli siis selvää, että lukiooni järjestettiin rahat. Mutta se oli, välttämättä, muusta pois. Ei mistään elintärkeästä, mutta sellaisista asioista, jotka merkitsevät nuorelle paljon. Taskurahasta. Pienestä ylimääräisestä, jolla voi juhlistaa vanhojen tansseja, penkkareita, ylioppilasjuhliaan.<br />
<br />
Siksi ostin kaikki mahdolliset kirjat käytettyinä. Se oli vaivalloista ja joskus se hävetti. Painos ei ollut aina sama kuin muilla, mutta opettajat ymmärsivät.<br />
<br />
Olin töissä paskaduunien kuningaspaikassa ja myöhemmin kaupan kassana. Harrastamiseen ei ollut aikaa. Ja se olisi maksanut. Ehdin kuitenkin seurustella, mukavaa kyllä.<br />
<br />
En ostanut eväitä kun lorvimme ruokatunnilla kaupan kulmalla. Oli nälkä, mutta valitsin olla kaverien seurassa. Ihanaa että heitä oli - ja on edelleen.<br />
<br />
Mietin tarkkaan mistä saisin puvun vanhojen tansseihin. Halusin osallistua, mutta puvut olivat järkyttävän kalliita. Ystävän äiti ajoi meidät aamuvarhaisella MTV:n puvustamolle, jotta pääsimme vuokraamaan haluamamme puvut.<br />
<br />
Ylioppilasjuhliin tuunasin kirppikseltä löydetyn muutaman markan kotelomekon. Lakki ostettiin uutena.<br />
<br />
Näin jälkeenpäin ajatellen: hämmästyttää miten jaksoin lukion. Laajan matikan ja fysiikan, koulumatkat, iltaduunit. Raadoin varmaan tunnollisuudesta, mutta myös koska tiesin ettei kouluttautuminen ollut perheelleni ilmaista. He tinkivät asioista joita eivät maininneetkaan.<br />
Tunsin siitä syyllisyyttä, vaikka he olivat vain ylpeitä opinnoistani.<br />
<br />
Syyllisyyden sekainen ylisuorittaminen auttoi minut läpi lukion. Hyvä niin. Jäin silti miettimään, millaiset nuo vuodet olisivat olleet, jos perheen pieni ylimääräinen ei olisi kulunut minuun. Mitä olisin harrastanut opiskelun lomassa? Millaisin mielin olisin mennyt nukkumaan, jos iltani ei olisi kulunut rasvankäryisessä työpaikassa?<br />
<br />
Minullekin lukio tuli melkein liian kalliiksi. Jäin plussan puolelle, mutta en omista ansioistani. Muut sen tekivät.<br />
<br />
Sain osakseni ymmärrystä, kannustusta, arvostusta. Minuun uskottiin. Minuun satsattiin. Minulla oli mahdollisuus tehdä joitakin valintoja. Minulla oli ystäviä. Perheelläni oli käytössä kuitenkin pieni taloudellinen liikkumavara, toisin kuin tuhansilla muilla opinhaluisilla nuorilla.<br />
<br />
Jos rahaa ei kertakaikkiaan ole, eivät into ja ylisuorittaminenkaan auta.<br />
Mutta sinä voit auttaa. <b>Jaa oma tarinasi ja #maksuton2aste . </b><br />
<br />
<b>Satsaa nuoren mielenterveyteen, suo huoltajille helpotuksen huokaus ja allekirjoita <a href="https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2607" target="_blank">lakialoite</a>. </b><br />
<br />
Saatat samalla kouluttaa tulevan lääkärisi, sähköasentajasi tai sen neron, joka bongaa yhdyssanavirheet tästäkin postauksesta.<br />
<br />
<br />
<br />Täähän pistää kampoihinhttp://www.blogger.com/profile/09150993376853128648noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-165028335786730148.post-88742918848509135112017-09-21T13:30:00.000+03:002017-09-21T13:30:23.477+03:00Onks tää normaalia?<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiXSpID4swnEP3CUsQ-59X9kpqC8yXEQpIqJOLYzY57lhJPrn4EjHrC2Wmm6wP1_JW4QPanmjGTmNQ8OS9T56GgpLksZ1zP7TLaO00QWdjJHo0OQ25lFrGhKhRvF1-WlXW38br3hEb6JjVh/s1600/Janna+Rantala+2.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1200" data-original-width="1600" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiXSpID4swnEP3CUsQ-59X9kpqC8yXEQpIqJOLYzY57lhJPrn4EjHrC2Wmm6wP1_JW4QPanmjGTmNQ8OS9T56GgpLksZ1zP7TLaO00QWdjJHo0OQ25lFrGhKhRvF1-WlXW38br3hEb6JjVh/s400/Janna+Rantala+2.JPG" width="400" /></a></div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
Mielenterveystyön ammattilaiset puhuvat varhaisen puuttumisen tärkeydestä. Syystäkin! Helpompi on jeesata joku pois heikoilta jäiltä kun yrittää tavoittaa jo railoon pudonnutta. Itseäänkin pystyy auttamaan paremmin, kun voimia on vielä jonkun verran jäljellä.</div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
Mutta miten homma toimii lasten kanssa? Milloin vanhemman kannattaa huolestua lapsesta? Mistä ammattilainen tietää milloin tarjota apua perheelle?</div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
Yleensä me ihmiset kestämme psyykkisesti kuormittavia tilanteita sopeutumiskykymme avulla. Meillä on keinoja säädellä ahdistusta, etsiä turvaa, mukauttaa omaa käytöstämme vaikeutuneisiin olosuhteisiin. Esimerkiksi vanhemman vakava sairastuminen voi saada lapsen tsemppaamaan koulussa tavallista enemmän: opiskeleminen antaa jonkinlaista hallinnan tunnetta muutoin vaikeassa tilanteessa. Tai lapsi saattaa pelata kännykällä aiempaa enemmän, koska saa sillä ikävät ajatukset katki. </div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
Lapset tai nuoret ovat yleensä jo itse tässä vaiheessa huolissaan itsestään (ja toisistaan). He vain eivät tiedä onko tämä normaalia, mistä tämä johtuu, mitä tälle voisi tehdä?</div>
<div>
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
Monet lapset kysyvät asiasta vanhemmilta tai muilta aikuisilta kautta rantain. Ehkä kaverin
puolesta tai "muuten vaan". Ohimennen tässä vaan mainiten. Kukapa meistä aikuisista ei olisi ollut liian kiireinen pysähtymään? Itse olen sata kertaa vastannut lapsilleni jotain epämääräistä ja tajunnut vasta viikkoja (kuukausia, vuosia!) myöhemmin, miten tärkeä asia olikaan. </div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
<o:p></o:p></div>
<div class="MsoNormal">
Sehän meidän vanhempien hankaluus onkin: Jos lapsen sopeutumiskeino kuormittavaan tilanteeseen on ok (paremmat arvosanat!) ei perheessä välttämättä edes huomata, että lapsi on huolestunut. Samoin jos lapsen huolestuttavatkin oireet kehittyvät hitaasti, on ihan tavallista että lastaan rakastava perhe odottaa kuukausia, jopa vuosia ennen kuin hakeutuu avun piiriin. </div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
Oire tarkoittaa sitä, että "normaaliksi" katsotut sopeutumiskeinot eivät ole enää riittäneet. Lapsi on ehkä selvästi ahdistunut, nukkuu huonosti, on aina huonolla tuulella tai kivulias. Keskittyminen ei onnistu, elämästä on kadonnut ilo. Pelot piinavat, kaverien kanssa ei suju. Vanhemmat ovat usein tässä vaiheessa jo huolissaan, mutta myös ymmällään: onks tää normaalia? </div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
Perheen ulkopuolisen, kuten kouluterveydenhuollon tarjoama varhainen tuki edellyttää niin ikään, että joku tunnistaa lapsessa oireita. Oireet ovat tärkeitä, välttämättömiäkin, jotta asia nousisi esiin, mutta avun tarve on selkeä jo ennen sitä.</div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
Siksi varhaisen avun suuri kysymys onkin: Miten ammattilainen voisi tavoittaa perheet jo ennen kuin lapsen sopeutumiskyky on käytetty? Kuinka lapsi voisi kertoa vanhemmilleen tarvitsevansa apua? Kuinka työntekijä voisi aktivoida nimenomaan perheen voimavaroja lapsensa auttamiseen? </div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
Vastaus on helppo: aktivoidutaan heti kun lapsi itse huolestuu.</div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
Olen itse vastannut lasten varhaisiin huolikysymyksiin aikoinaan Ylen Poinzi-ohjelman kautta. Lapset ja nuoret lähettivät kysymyksiä nettisivuilla, minä kirjoitin vastaukset. Ne tosin esitti ohjelmassa "Virtasen iskä", piirretty virtahepo, ammatiltaan koulukuraattori. </div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
Lasten kysymykset olivat yleensä arkisia. Onks normaalia pelätä pimeää? Meille tulee riitaa läksyistä joka päivä- mitä voin tehdä? Miten saan vanhemmat antamaan lisää viikkorahaa? Kuukautiset ei ole vielä alkaneet, vaikka oon jo 13v - onko ok?</div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
Oli kiva vastailla näihin tavanomaisiin, yleensä ajan ja puheen kanssa ratkeaviin murheisin. Käytännön työstäni lastenpsykiatrina tiesin kuitenkin, ettei se ole koko totuus lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Mukana oli vaikeitakin juttuja.</div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
<o:p></o:p></div>
<div class="MsoNormal">
Siksi lähdin mukaan (harvinaista kyllä) minulle aiemmin täysin tuntemattoman ihmisen projektiin. Samaa kysymystä omalla tahollaan pyöritellyt Janne tavoitti minut ratikkapysäkiltä, syötti idean ja se oli siinä. No, jokunen tunti koodausta ja koulutusta vielä tarvittiin, mutta nyt se on alkanut: onks tää normaalia- palvelumme.</div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
<a href="https://www.normaalia.com/" target="_blank">Käykäähän kurkkaamassa ideaamme</a>. Lisää kertoo janne.vepsalainen@zoturi.com</div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
Tai tavataan <a href="https://www.lastensuojelupaivat.fi/" target="_blank">Valtakunnallisilla lastensuojelupäivillä</a> 26.-27.9.2017! </div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
Täähän pistää kampoihinhttp://www.blogger.com/profile/09150993376853128648noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-165028335786730148.post-14973158874562782892017-01-23T14:05:00.000+02:002017-01-23T14:05:33.508+02:00Sana, hana, jana, kana, lana, mana, tana, vana...<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEijACfDfbAMLFK6nrUNOYOp4TVohmmqAhxkGqBdKbDknu5Sqi7iWtBkxJgWLra6wgEwrHHYM4xSXbeRkabzheSIaqIw2abiMTON4TZO4KZQ0RG9CHyhRzGgA1RsylRfEZ2PaTs5sE1fQ2FS/s1600/IMG_1381.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEijACfDfbAMLFK6nrUNOYOp4TVohmmqAhxkGqBdKbDknu5Sqi7iWtBkxJgWLra6wgEwrHHYM4xSXbeRkabzheSIaqIw2abiMTON4TZO4KZQ0RG9CHyhRzGgA1RsylRfEZ2PaTs5sE1fQ2FS/s400/IMG_1381.JPG" width="300" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div style="clear: both; text-align: left;">
Tiedätkö sen hetken, kun lapsi alkaa aivan mitättömästä yllykkeestä hokea loputtomiin järjetöntä ritirimpsua? Tulet sanoneeksi esimerkiksi "kakku" ja sen sijaan että lapsi pyytäisi palasen, hän kiljuu: "Hakku, makku - ja sitten tuli jakku!!"</div>
<div style="clear: both; text-align: left;">
<br /></div>
<div style="clear: both; text-align: left;">
Minä olen, lukuisia kertoja. Alkuhymyn jälkeen olen kehottanut lasta ryhdistäytymään ja lopettamaan höpöttämisen. Vasta tavattuani kirjailija, runoilija <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Johanna_Venho" target="_blank">Johanna Venhon</a> tajusin tehneeni vakavan virheharvion. Käsissäni oli ollut lupaava nonsense-runoilijan alku ja minä olin nujertanut hänet! </div>
<div style="clear: both; text-align: left;">
<br /></div>
<div style="clear: both; text-align: left;">
Entä oletko kokenut virkistävän sanotaan nyt vaikka ruokailun, jossa lapsi tottelee kaiken kir-jai-mel-li-ses-ti? Tulet kehottaneeksi häntä "syömään lautasensa päällä" ja hän esittää virnuillen istahtavansa lautaselleen. Hah, hah, ei naurata - vaikka ehkä kannattaisi.</div>
<div style="clear: both; text-align: left;">
<br /></div>
<div style="clear: both; text-align: left;">
Kannattaisi, koska sanallinen tietoisuus ja riimittely kukoistavat lapsen mielessä muutoinkin kuin iltakirjaa kuunnellessa. Kampoihin pistävillä lapsillani on äiti, joka rakastaa kirjoja, ainakin itse lukiessaan. (Olen iltalukemisestani jo aiemmin kirjoittanut- sekä lasten että aikuisten näkökulmasta. Ja mainittakoon, että lasten isäkin pitää kirjoista, muttei julista rakkauttaan yhtä julkisesti.) </div>
<div style="clear: both; text-align: left;">
<br /></div>
<div style="clear: both; text-align: left;">
Mutta omantunnon kysymys: miten sallin ja edistän lasteni omaa sanataidetta? Miten nautin hetkistä, jolloin lapset itse luovat sanallisen maailmansa, löytävät riimit ja sanojen monimielisyyden?</div>
<div style="clear: both; text-align: left;">
<br /></div>
<div style="clear: both; text-align: left;">
Tätä pohdin sunnuntaina, jonka vietimme <a href="https://fi-fi.facebook.com/helsinginsanataidekoulu/" target="_blank">Helsingin Sanataidekoulu</a> ry:n tunnelmallisessa ilmaistapahtumassa. Hyvä kattaus: lohikäärmetietoutta (tiesittekö kaikkien lajien rakastavan riimejä?), legoluovuutta, Mörköreitti ja räppityöpaja. </div>
<div style="clear: both; text-align: left;">
<br /></div>
<div style="clear: both; text-align: left;">
Santaidesunnuntaissa oli huomioitu taitavasti lapsen tarve tehdä ja liikkua samalla kun hän sanailee. Kyky vain ajatella, ilman ilmeitä tai liikettä, ei välttämättä luonnistu lapselta. Siksi kuvan tuottaminen, "lohikäärmeen luolassa" peuhaaminen ja sopivan rento <a href="http://www.stadissa.fi/paikat/1038/bokvillan-huvila-ja-asukastalo" target="_blank">Bokvillanin</a> ilmapiiri auttoivat sanojen äärelle. </div>
<div style="clear: both; text-align: left;">
<br /></div>
<div style="clear: both; text-align: left;">
Tärkein on silti aikuisten asenne; valmius kuulla lapsen sanaa ja olla sen äärellä luovuutta estämättä. Hurmaavien Mörkövahti ja Mörköreitti kirjojen kirjoittaja <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Tuutikki_Tolonen" target="_blank">Tuutikki Tolonen</a> kertoi Mörkövahdin alkuidean olleen lapsensa höpöhöpöjuttu. Radiossa muka kerrottiin, että Suomen äidit lähtevät pois ja tilalle tulee mörköjä. Kirjailijaäidin viisas mieli ensin uskoi, sitten epäili ja lopulta loi. </div>
<div style="clear: both; text-align: left;">
<br /></div>
<div style="clear: both; text-align: left;">
Tässä on itselle opittavaa. On ihanaa upota lasten kanssa yhdessä maailmoihin, joita ovat luoneet toiset aikuiset. Mutta sen lomassa pitäisi muistaa antaa kotoisan nonsensen soljua. Sunnuntaisessa räppipajassa ujoin lapsistani uskalsi vuorollaan vain kuiskata (Iiih...) mutta tällä kertaa otin sen kuuleviin korviini. </div>
<div style="clear: both; text-align: left;">
<br /></div>
<div style="clear: both; text-align: left;">
<br /></div>
<div style="clear: both; text-align: left;">
<br /></div>
<div style="clear: both; text-align: left;">
<br /></div>
<div style="clear: both; text-align: left;">
<br /></div>
Täähän pistää kampoihinhttp://www.blogger.com/profile/09150993376853128648noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-165028335786730148.post-87709845058111604742016-11-17T12:51:00.000+02:002016-11-17T12:54:11.217+02:00Sillä välin katon rajassa eli valistuksen vaikeudesta<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjZ5iBXBjIN_aNc7HtnNsOMga_8cU6bmKb8RZtpzc6zRlnBp4gJjPADxvI9LSJPyryVZ5I_fg67DAT1w83ABNP6KTaN_D1urpHzKWk45pwJnfnjetepvtfjpUuY_WVyFVTqBJuWIIJB_vKP/s1600/WP_20151127_005.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="360" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjZ5iBXBjIN_aNc7HtnNsOMga_8cU6bmKb8RZtpzc6zRlnBp4gJjPADxvI9LSJPyryVZ5I_fg67DAT1w83ABNP6KTaN_D1urpHzKWk45pwJnfnjetepvtfjpUuY_WVyFVTqBJuWIIJB_vKP/s640/WP_20151127_005.jpg" width="640" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><h4>
<span style="font-size: xx-small;">Kuva Sara Hildenin taideomuseosta 2015. Teos: Erno Enkenberg: Huono omatunto (Bad Conscience), 2009</span></h4>
</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Julkisen valistajan tehtävä on vaikea. Tällä viikolla myrskynsilmään osui Helsingin kaupunki, jonka kotiväkivalta.fi-kampanja herätti kovaa vastustusta.<br />
<br />
Näin epäonnistuneeksi tuomitun julisteen ensimmäisen kerran lauantaiaamuna kuntosalin seinällä. Olin varhain liikkeellä, tarmokkaana ja iloisena. Lapset olivat kotona leikkimässä mitä lie, iskänsä nukkumassa krapuloissaan projektin päätösjuhlien jäljiltä.<br />
<br />
Luultavasti julisteen valkoisuus herätti huomioni. Kohu ei ollut vielä alkanut, joten olin vapaa muiden tulkinnoista. Kuva oli minusta osuva, mutta tekstin lukaisin vain nopeasti, koska samalla päivitin käynnykkään treeniohjelmaani. Tunnin päästä olisin muistanut kuvan aika tarkkaan, mutta tekstin suurinpiirtein "Laiminlyönti on väkivaltaa".<br />
<br />
Minusta kuva oli jatkumoa <a href="http://www.xn--kotivkivalta-kcb.fi/" target="_blank">Helsingin kaupungin kampanjoille</a>, joissa on nähdäkseni pyritty haastamaan väkivaltaan liittyviä olettamuksia. Mieleen palasi suoralta kädeltä kaksi.<br />
<br />
Yksikin lyönti on liikaa-kampanjan ristipistotyöt olivat liikuttavia. Kuvan kotoisuus, tekstin jäätävyys toimi. Vuoden 2015 kamppis on ollut omiaan tälle avoimen rasismin värjäämälle vuodelle: Mikään ihonväri ei kestä väkivaltaa. Kuvitus on nerokas. Sävykartta, jossa yksittäiset, kärsineet värikortit on nimetty uusiksi. Muksijan punainen. Ennakkoluulon sininen.<br />
<br />
Joten tämän vuoden julisteen nähdessäni ajattelin läsnäolon ja kontaktin puutetta, josta moni lapsi kärsii jopa kehityksen vaarantavalla tavalla. Ilahduin, että tämäkin laiminlyönnin muoto on nostettu esiin. Minusta juliste kuvasi myös "paremman perheen" todellisuutta, jota harvoin liitetään väkivaltavalistukseen. Ensi vuonna ehkä sitten taloudellinen väkivalta, joka on etenkin parisuhteissa yllättävän yleistä ja sekin aitoa kärsimystä tuottavaa.<br />
<br />
En siis nähnyt #someäitiä, poissaolevaa isää tai fyysisen väkivallan väheksymistä. Äiti(oletettu) ei minusta ollut välinpitämättömän näköinen, vaan varsin innostunut. Ymmärrän silti hyvin äitisyyllistyksen, joka kuvassa on nähty.<br />
<br />
Luokkasyyllistys ei ilmeisesti uponnut. En ainakaan löytänyt provosoituneita kommentteja, joissa arveltaisiin Helsingin kaupungin väittävän desinghuonekaluilla sisustamisen lisäävän lasten laiminlyöntiä. Tai koiraperheiden olevan erityisen välinpitämättömiä.<br />
<br />
Minustakin kohu on oikeuttu. Kuvaavaa on, että väkivallan eri muodot toistuvat myös somekeskustelussa. Syyllistys, tarkoituksellinenkin väärintulkinta, vähättely, mustamaalaaminen, yksityiskohtiin tarkertuminen, vertaaminen heihin jotka kärsivät vielä enemmän. Niin tuttua monissa muista keskusteluista. Eläimiä ei muka saisi suojella niin kauan kun ihmisiä kärsii. Pakolaisia ei voisi auttaa, koska kotimaassakin on köyhiä. Välinpitämättömyyden vaikutuksista ei saisi valistaa, koska toisia lapsia lyödään.<br />
<br />
Tänä syksynä lanseerattiin myös <a href="http://www.vaestoliitto.fi/?x27375=5830668" target="_blank">#Kasvatuspuntari</a>-kampanja. Mukana on isoja toimijoita, kuten Väestöliitto, Ensi- ja turvakotien liitto ja Suomen Unicef. Tärkeä ja tyylikäs kampanja haastaa pohtimaan kasvatusmetodeja, joita ei heti tunnista henkiseksi väkivallaksi.<br />
<br />
#Kasvatuspuntarin mainioin anti ovat Siskonpetiläisten videot. Ne ovat hauskoja, ne ovat viiltävän osuvia, ne pakottavat katsomaan peiliin. Hyvä kyllä: isiä on paikalla. Korppeja ei näy.<br />
<br />
Katsokaa itse, mutta referoin tässä: Päiväkodilla äiti pokaa hoitajaa. Leikkipuistossa mammat vain somettavat vaikka lapsi on satuttanut itsensä. Munakelloäiti piinaa sadistisella kontrollilla koko perhettä. Perheväkivallallakin pilaillaan: äiti on ansainnut illalla odotettavissa olevan pahoinpitelyn, koska piti suolapurkkia omalla puolella pöytään. <br />
<br />
Miksi nämä videot eivät herättäneet samanlaista kohua? Nimenomaan äitejä syyllistetään. Laiminlyönti on ilmeistä. Fyysistä väkivaltaa vähätellään. Ja rahaa on palanut takuulla iso summa.<br />
<br />
Todennäköisesti laineet vain liplattivat, koska Helsingin kaupungin tehtävä yhteiskunnassa on erilainen kuin järjestöjen. Viestinnän suunnittelu on varmasti vaikeampaa kuin vapaammin toimivilla liitoilla. Tamponiportin kaltaista tempausta tuskin olisi voinut toteuttaa kunnallisessa ehkäisyneuvolassa. Koko kaupungin imagokin on vähän nuhjuinen, ei lainkaan someseksikäs.<br />
<br />
Työskentelen lasten ja perheiden kanssa niin julkisella, yksityisellä kuin kolmannellakin sektorilla. Väkivallan lukuisia muotoja kohtaa niillä kaikilla. Olen kuullut monesti miten lyöty lapsi toivoo, ettei pahoinpitelevä vanhempi edes huomaisi hänen olevan olemassa. Ja yhtä usein uskomattoman, mutta toden: kontaktia vaille jäävä lapsi toivoo, että vanhempi vaikka löisi kunhan huomaisi, että olen tässä.<br />
<br />
Olemme mieheni kanssa kumpikin välinpitämätön lapsiamme kohtaan joka päivä. Ihan syyllistymättä ja tarkoituksella. Jos miehellä on ollut turhan railakas illanvietto, niin sitten on. Minä käyn treenaamassa vaikka olisi ihana mahdollisuus lauantai-aamuiseen yhteiseen leikkiin pienokaisten kanssa. Jätän kuuntelematta, koska nyt on facebookkirppiskiima päällä. Hermoilen liinavaatteiden viikkauksesta.<br />
<br />
Onneksemme lapsemme osaavat näyttää, koska välinpitämättömyytemme menee liian pitkälle. Yksi vetäytyy sänkyynsä, peukalo suussaan. Toinen muuttuu täysin ääliömäisiä ideoita saavaksi ikiliikkujaksi. Kolmas kulkee kannoilla tauotta hölöttäen.<br />
<br />
Tämän rajan minä luin kampanjasta. Kuvassa on lapsi, joka roikkuu kattokruunussa. Ehkä hetkellisesti ja onnellisena, ehkä aikuisen huomiota hakien. Emme koskaan saa tietää, jos emme kysy lapselta. Emmekä kysy, jos emme huomaa koko lasta.<br />
<br />Täähän pistää kampoihinhttp://www.blogger.com/profile/09150993376853128648noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-165028335786730148.post-88592363371502557462016-10-26T13:57:00.000+03:002016-10-26T13:57:09.771+03:00Seksuaalinen väkivalta on aina aikuisen syy - ei koskaan lapsenVietän vapaapäivää, mutta ajattelen kokoajan työtäni. Etenkin lukuisia seksuaalisen väkivallan kohteeksi joutuneita ihmisiä, joita olen kohdannut ja tulen vielä kohtaamaan.<br />
<br />
Muistan sinut, 8-vuotias tyttö, jonka housuihin humalainen aikuinen laittoi käden. Keksit keinon poistua tilanteesta ja kerroit toiselle aikuiselle. Hän ei uskonut sinua, vaan kauhistui. Kun sinun olisi pitänyt tavata kähmivä aikuinen uudestaan, löysit voimaa vastustaa. Sinut leimattiin hankalaksi, uhmakkaaksi, muttet luovuttanut. Keksit keinon kertoa uudestaan.<br />
<br />
Ja muistan sinut, juuri ja juuri aikuinen mies, joka olit kulkenut psykiatrisen sairaalan pyöröovessa vuosia. Epävakaa persoonallisuus, 1-3 päivän hoitojaksoja, joku yritys terapiaankin. Minäkin ehdin puolessa vuodessa, vastavalmistuneena, sinut sisään- ja uloskirjoittaa muutamaan kertaan. Kunnes eräänä päivänä tulit osastolle aivan uudenlaisena- tyynenä- ja kerroit.<br />
<br />
Teitä on niin monia muitakin, osa on vielä lapsia, osa jo aikuisia, joku jo vanhus. Joku on ollut tuskaisassa tilanteessa vuosia, toinen kertaalleen. Moni kertoi heti, ja tuli uskotuksi, mutta kovin moni joutui kertomaan useasti. Vielä useampi ei voinut kertoa, ainakaan sanallisesti. Tapahtunut on pitänyt lukea katseista, hengityksestä, ruumiinkielestä. Jos on osannut, jos on uskaltanut.<br />
<br />
Joskus olen ollut se, jolle salaisuus on ensi kerran uskottu. Pahoin pelkään olleeni myös se, joka ei huomannut tai ymmärtänyt. Joka on jäänyt liian jumiin hyvän vanhemman myyttiin. Kunnioittanut liikaa. Tai huomannut kyllä, mutta ollut keinoton, vailla lain voimaa.<br />
<br />
Monesti olen ollut se, joka auttaa pohtimaan tapahtuneen merkitystä, kun kaikki on jo tullut julki. Olen saanut nähdä toipumista, taaksejättämistä, kaikesta huolimatta tai juuri siksi eteenpäin suuntautuvan katseen.<br />
<br />
Olen nähnyt, että taaksejättämisessä on vaikeinta häpeä ja vastuun jako. Teon kohteeksi joutuneen syvään juurtunut ajatus siitä, että hän on osaltaan aiheuttanut tapahtuneen. Tekijä käyttää tätä usein sumeilematta hyväkseen. "Kiltti tyttö ei olisi lähtenyt mukaan". "Taisit tykätä kun sulla seisoo". "Jos kerrot tästä kenellekään, sinua aletaan inhota".<br />
<br />
<b>Siksi haluan sanoa sinulle, joka vielä pohdit kertomista: lapsi ei koskaan ole vastuussa seksuaalisesta väkivallasta</b>. Mikään ajatus, teko, keimailu, sana ei oikeuta aikuista tyydyttämään itseään lapsen kustannuksella. Vaikka aikuisen teko tuntuisi osaltaan hyvältäkin, ei lapsi silti tee väärin.<br />
<br />
Jos suinkin voit: kerro. Voit soittaa oman kuntasi lastensuojeluun. Kertoa koulukuraattorille, opettajalle, lääkärille, poliisille.<br />
<br />
Olen tavannut myös teitä, seksuaalisen väkivallan tekijät. Tekoa ei saa tekemättömäksi, mutta sen ei tarvitse toistua. Kanna vastuusi lapsen tulevaisuudesta. Kerro, jotta sinä ja lapsi saatte apua. Älä jätä lasta pimeään. Älä luovuta jos viranomainen ei heti ymmärrä- kerro uudestaan.<br />
<br />
<div>
Sillä tänään ajattelen ennen kaikkea häntä, joka hakee oikeutta Oulun käräjäoikeudessa. Hyssyttelemättä. Avoimin ovin. Kunnioitan häntä suunnattomasti. Tarinansa kertomalla hän jättää häpeän sinne minne se kuuluu- tekijän harteille. </div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj-PTcF0M3c0SuYXZLw-Iv9PpRtUIVroAqHN_3YP5Kg6UJTVxxhiQNcFMveisFUAz6d3SfbIpQ6nw97mRroklxqnZZoOcc5z8zvpdfr6PWSB9Fu4U04EzBe80-Z015XC0BTIy2X-3MoSWNt/s1600/26+tasa-arvoinen.png" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="266" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj-PTcF0M3c0SuYXZLw-Iv9PpRtUIVroAqHN_3YP5Kg6UJTVxxhiQNcFMveisFUAz6d3SfbIpQ6nw97mRroklxqnZZoOcc5z8zvpdfr6PWSB9Fu4U04EzBe80-Z015XC0BTIy2X-3MoSWNt/s400/26+tasa-arvoinen.png" width="400" /></a></div>
<br />Täähän pistää kampoihinhttp://www.blogger.com/profile/09150993376853128648noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-165028335786730148.post-34160151659722471152016-09-23T09:48:00.000+03:002016-09-23T10:38:08.453+03:00Lapsen traumaattiset kokemukset osa 2- Kuinka rauhoittaa lasta ja itseään?<div style="text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiMNp8dE6hOsb265TlR2TN7JTfy98RAruOGEJ-yaUuxdYjsR1PxaI3Lc3XGsu2P1TgChotibA-xY7-MVaqWuSkHnE3EamVklT2zbiQypuGiBOb1Cp4VutJRh6wVhRYxPHelY53MgvX0wHZh/s1600/traumat2.jpg" imageanchor="1"><img border="0" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiMNp8dE6hOsb265TlR2TN7JTfy98RAruOGEJ-yaUuxdYjsR1PxaI3Lc3XGsu2P1TgChotibA-xY7-MVaqWuSkHnE3EamVklT2zbiQypuGiBOb1Cp4VutJRh6wVhRYxPHelY53MgvX0wHZh/s640/traumat2.jpg" width="426" /></a></div>
<div>
<br /></div>
<div>
Suunniltaan olevan lapsen rauhoittaminen on aikuisen tehtävä. Se onnistuu rakentavasti vain, jos aikuinen on itsekin rauhallinen. Omaa raivoaan karjuvan tai hylkäävän vanhemman edessä lapsi saattaa kyllä asettua, hetkeksi. Pysyvämpää ahdistuksen säätelyä opitaan kuitenkin vain rauhallisessa, aikuisen kannattelemassa tilanteessa. </div>
<div>
</div>
<div>
<br />
Kuvaan tavan, joita voitte kokeilla. Etene portaittain, ajatuksen kanssa. Kyse ei ole pikakikasta. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
1. Traumaattisiin - tai joskus muuten vain vaikeisin- kokemuksiin liittyy vaikeus säädellä omaa tunnetilaansa. Ihminen tulee vaikkapa raivokkaan vihaiseksi, järjettömän takertuvaksi, hysteeriseksi tai lamaantuu täysin. Tämän <b>tilan tunnistaminen </b>itsessään tai lapsessaan (tai puolisossa) on hyvä alku rauhoittumiselle. Pienellä lapsella tunteiden säätely on muutoinkin kovin vähäistä.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Tästä syystä olen haluton käyttämään jäähyä. Osa ammattilaisista (ja vanhemmista) kuvaa jäähyä "rauhoittumispaikkana", osa taas "istu niin monta minuuttia kuin sinulla on ikää, miettimässä mitä tuli tehtyä"-tyylisenä rangaistuksena. Jos jäähyllä tarkoitetaan rauhoittumista yhdessä aikuisen kanssa tai (poikkeustilanteissa) yksin, kannatan. Toivoisin silti, että rauhoittumisjäähylle olisi kuvaavampi nimi, joka erottaisi sen rangaistusjäähystä.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
2. <b>Tunteet "tarttuvat"</b> ihmisten välillä. Aluksi rauhallinenkin aikuinen hätääntyy, hikeentyy tai menettää kiinnostuksensa kun lapsi ei asetukaan. (Rangaistus)jäähy määrätään usein juuri tästä syystä: aikuisen oma tunnetilasäätely pettää ja hän rankaisee lasta katkaistaaksen tilanteen. </div>
<div>
Ymmärrettävää. Huomaa kuitenkin tämä mekanismi, niin pystyt suojaamaan itseäsi ja lasta paremmin.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
3. Kiihtyneessä tai alivirittyneessä tilanteessa <b>ajattelu kulkee aivan omia ratojaan</b>. Älä pyri älykkääseen keskusteluyhteyteen, järkiperäiseen vetoamiseen tai kasvattamiseen (itsesikään kohdalla). Pääasia on nyt keskittyä rauhoittumaan, jotta järki palaa päähän.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
4. <b>Myötätunto auttaa</b>. Voi sanoa lapselle (ja itsellesikin) esim: "Huomaan että olet vihainen/kiihtynyt/pelokas. Haluan auttaa sinua. En suutu. En ole vihainen. En huuda sinulle. Olen tässä, sinun kanssasi. Kohta helpottaa. En jätä sinua."</div>
<div>
<br /></div>
<div>
5. <b>Hengitä.</b> Syvään sisään, syvään ulos. Kutsu lasta hengittämään kanssasi. Pysy samalla lempeässä katsekontaktissa, puhu ystävällisesti. Voitte harjoitella yhdessä hengittämistä jo etukäteen, rauhallisina hetkinä, ja sopia että otatte keinon sitten tarvittaessa käyttöön. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
6. <b>Käytä kosketusta</b>, jos se auttaa lasta. Monet lapset hyötyvät vakaasta, rauhallisesta silittämisestä ja laajasta vartalokontaktista (esim. vierekkäin makaaminen). Osalle toimii nk. <a href="http://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/02/13/lapsen-rauhoittaminen">sylihoito</a>, jota olen esitellyt aiemmin (voit katsoa ohjeet <a href="http://www.vauva.fi/artikkeli/lapsi/leikki_ika/tee_lapsen_sylihoito_oikein_lue_ohjeet">tästä</a>). Muista kuitenkin, ettei sylihoito sovi kaikille lapsille, eikä kaikille aikuisille. Rauhoita itseäsikin kosketuksella, kuten sivelemällä olkavarsiasi, halaamalla ja keinuttamalla kehoasi. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
7. Kytke lapsi aikaan ja paikkaan. Traumoihin liittyy kokemus, jossa ahdistuksen vallassa oleva ihminen menettää otteensa ajasta, paikasta ja itsestään. Sitä kutsutaan dissosiaatioksi. Voit <b>puhua rauhassa</b>:" Olemme kotona, minä olen kanssasi. Olet omassa huoneessasi, Katso ympärillesi, tuossa on sänkysi, nallesi yms" Tämä ei tietenkään toimi, jos lapsi on kokenut trauman nimenomaan omassa huoneessaan. Siirrä siis lapsi ja hänen huomionsa turvalliseen kohteeseen. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
8. Älä pakota, mutta jos on pakko, tee se rakastavasti. Älä väheksy lapsen epäreiluuden ja paniikin kokemusta. Ota häpeämättä mukaan muita aikuisia, jos oma säätelysi on pettämässä. <b>Tässä lajissa ei jaeta "selviän kaikesta yksin"-mitaleja. </b></div>
<div>
<br /></div>
<div>
9. Kun tilanne on rauhoittunut, nauttikaa sitä. Älä kiirehdi selvittelemään, vaan <b>pysy lapsen tukena</b>. Voit sanoa, edelleen ystävällisesti, ettet ole vihainen, ja että haluat puhua tapahtuneesta myöhemmin. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Kuten huomaat, samoja keinoja voi käyttää kuka tahansa vanhempi (tai muu aikuinen) lapsen kanssa. Sinun ei siis tarvitse pelätä, että keinot olisivat vahingollisia, jos lapsella ei olekaan traumaa. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Käytä aktiivisesti aikaa tunnustellaksesi mikä rauhoittaa juuri sinua. Jollekulle sopii kymmeneen laskeminen, toiselle ehdottamani syvähengitys. Rauhoittava mantra, jota toistaa ajatuksissaan voi olla hyödyllinen. Samoin huomion kiinnitäminen johonkin neutraaliin, esimerkiksi huoneesta löytyviin k-kirjaimella alkaviin esineisiin. Osalle toimii turvapaikan ajattelu, kuten: olen tyynen järven rannalla, hyvän päivän iltana, hetkenä ennen kuin solahdan viileään veteen. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Jos lapsen raivokohtaukset alkavat pelästyttävän tapahtuman jälkeen saattaa kyse hyvinkin olla traumasta. Muista kuitenkin, että osa ulospäin näkyvistä traumaoireista alkaa viikkoja, kuukausia tai jopa vuosia tapahtuneen jälkeen. Jos oireet alkavat tyhjästä, niitä on usein tai uuvut niihin- hae ammattilaisen mielipide asiaan. Lastenneuvola, perheneuvola, sosiaalitoimen perhetyö, yksityiset palveluntarjoajat - vaihtoehtoja riittää. Netistä löydät esim. <a href="https://www.mielenterveystalo.fi/lapset/Pages/Default.aspx">Lasten mielenterveystalon huolinavigaattorin</a>, jos haluat vielä pohtia tilannetta. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Vanhemman omiakin oireita voidaan tasata vuosikymmeniä traumatapahtuman jälkeen. Se on tärkeää, jota voidaan vähentää trauman vaikutuksia lapsen ja vanheman suhteeseen. Ei meistä kenestäkään ihan ehjää saa, mutta sellaisen kuitenkin, että lapsemme voivat meihin turvata omissa ahdistuksen puuskissaan.</div>
Täähän pistää kampoihinhttp://www.blogger.com/profile/09150993376853128648noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-165028335786730148.post-37350541609115198422016-09-19T09:48:00.001+03:002016-09-23T10:37:52.919+03:00Lasten traumaattiset kokemukset<div>
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgQKWDTTFQhE0ffpYh39YQcujmnLzF_7PAPktNZqCqbRZZ9jrC1wbYANA2PL2OsaBRw1BzHqnaVxKAuEwrd4B5xxaZ7fWDXfktJHeK2R-t9t698S7L1hTjrvERUZ9vVaXeMZT01x2zbish4/s1600/traumat1.jpg" imageanchor="1"><img border="0" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgQKWDTTFQhE0ffpYh39YQcujmnLzF_7PAPktNZqCqbRZZ9jrC1wbYANA2PL2OsaBRw1BzHqnaVxKAuEwrd4B5xxaZ7fWDXfktJHeK2R-t9t698S7L1hTjrvERUZ9vVaXeMZT01x2zbish4/s640/traumat1.jpg" width="459" /></a></div>
<div>
<br /></div>
<div>
Jokaisella lapsella on ikäviä, vielä aikuisenakin surettavia kokemuksia. Rakas koira kuoli, äiti sai raivokohtauksen, vanhemmat eivät päästäneet Mötley Cruen keikalle, vaikka <i>kaikki muut</i> pääsivät. Puhumme näistä muistoistamme joskus "traumoina", mutta tässä postauksessa trauma tarkoittaa vakavampaa kokemusta. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Olen sivunnut aihetta aiemmin mm. <a href="https://www.blogger.com/"><span id="goog_65426185"></span>pakolaisuuden<span id="goog_65426186"></span></a>, l<a href="http://www.hs.fi/ilta/22032016/a1458627985037">apsen kokeman väkivallan</a>, <a href="http://taahanpistaakampoihin.blogspot.fi/2015/01/mina-olen-eerika.html">Erika-tytön </a>kärsimyksen, ja <a href="http://old.laakarilehti.fi/kommentti/index.html?type=7/news_id=14541/Kaikki+mik%E4+kiit%E4%E4+ei+ole+ADHD">ADHD-diagnostiikan</a> näkökulmasta. Kertaan kuitenkin pääpointit: </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Traumaatisella tapahtumalla tarkoitetaan suurin piirtein seuraavaa: henkilö kokee, näkee tai kuulee tapahtuneen sellaista, mikä on henkeä tai terveyttä uhmaavaa hänelle itselleen, läheiselleen tai kenelle tahansa.<br />
<br />
Traumaattinen tapahtuma voisi olla esimerkiksi henkirikoksen <i><b>näkeminen</b></i>, vaikka uhri ja tekijä olisivat tuntemattomia. Tuntemattoman kuolemasta kuuleminen ei yleensä traumatisoi yksistään vakavasti, vaikka toki voi olla ahdistavaa ja pelottavaa. Toisaalta trauma voi syntyä tilanteessa, jossa lapselle tärkeä ihminen on vähäisessä vaarassa. Esimerkiksi: lapsi näkee suojatiellä kävelevän vanhemman eteen juuri ja juuri pysähtyvän auton. Läheltä piti, huokaa vanhempi, ja on vartin päästä rauhoittunut. Lapsi välttämättä ei.<br />
<br />
Pelottavasta tapahtumasta traumatisoituminen on yleisempää silloin, kun uhan muodostaa ihminen, joka on lapselle läheinen. Näin ollen äidin raju raivokohtaus voi olla aidosti traumatisoiva. Perheväkivalta tai insesti traumatisoi yleensä enemmän kuin ulkopuolisen tekijän samanlainen rikos. Tapahtuman vaarallisuus (ulkopuolisen silmin arvioituna) ei siis ole luotettava mittari. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Karkeasti ottaen traumat jaetaan I tyypin ja II tyypin traumoihin. I tyyppi on kertaluontoinen tapahtuma, kuten yllä kuvattu suojatie-episodi. II tyyppin traumalla tarkoitetaan pitkittynyttä traumaattista elämäntilannetta, kuten sotaa, väkivallan uhan alla elämistä, koulukiusaamista. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Traumakokemus aiheuttaa vaikeaa, sietämätöntä ahdistusta. Se voi aluksi näkyä poissaolevuutena, jäätymisenä, raivona, sekavuutena. Ulospäin ei aina näy oireita heti, eikä vielä viikkojenkaan päästä. Aikuisten huomaamat oireet ilmenevät joskus niin myöhään, ettei niitä osata enää liittää tapahtuneeseen.<br />
<br />
Voimakas ahdistus herää uudestaan traumasta muistuttavissa tilanteissa. Niitä kutsutaan triggereiksi, laukaisijoiksi. Vanhempansa läheltä-piti-tilanteessa nähneen lapsen trigger saattaisi olla suojatie, jalankulkijan vihreä valo, tai mustavalkoraidallinen matto- mikä tahansa mikä muistuttaa tapahtumasta.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Traumaoireita (joilla ahdistusta yritetään sietää ja välttää) on moninaisia, mutta vanhemmat tai ammattikasvattajat huomaavat yleensä muutaman. Eri asia on, tunnistetaanko ne traumaoireiksi. Yleensä ei. Yleisiä ovat:</div>
<div>
<br /></div>
<div>
<b>Yliviritystila. </b>Lapsi on kierroksilla koko ajan tai äkisti alkaen. Koska kiihtymystilat alkavat triggereistä, joita muut eivät hahmota, lapsi vaikuttaa pimahtavan ilman näkyvää syytä. Lapsi saattaa yrittää säädellä oloaan keinumalla, naputtamalla, liikehtimällä. Monesti arvellaan, että lapsella on ADHD. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
<b>Aliviritystila.</b> Ahdistusta voidaan säädellä myös "kykemällä itsensä pois päältä". Lapsi ikää kuin putoaa kontaktista, ei näe, ei kuule. Hän ei kykene suoriutumaan tehtävistään, vaan uppoaa omiin ajatuksiinsa, jopa jähmettyy kesken toiminnan. Lapsen arvellaan olevan "uneksujatyyppiä".</div>
<div>
<br /></div>
<div>
<b>Uhmakkuus ja kieltäytyminen.</b> Trigger-ahdistuksen välttämiseksi lapsi kieltäytyy menemästä tilanteisin, joissa traumamuistoon liittyvä sietämätön tunnetila valtaisi hänet uudelleen. Se on ymmärrettävää, mutta aikuiset usein luulevat lapsen temppuilevan. Rankaiseminen ja pakottaminen pahentavat ahdistusta ja noidankehä on valmis.</div>
<div>
<br />
<b>Tunnetilojen vaihtelu. </b>Raivokohtaukset, pelkotilat, takertuminen. Pienen lapsen tunteiden säätely on joka tapauksessa keskeneräistä. Voimakas muutos lapsen tavassa käyttäytyä voi olla traumaoire, johon ei auta "ikätasoinen vastuunotto" tai tarrapalkinnot.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
<b>Joku sitä vaivaa-fiilis.</b> Aina ei oire ole niin selkeä, mutta tuntuu ettei lapsi voi oikein hyvin. Tavallisia huolen aiheita ovat nukahtamisvaikeus, painajaiset, ruokahaluttomuus, selittämättömät kivut, ilottomuus. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Kuten huomaa, ei traumadiagnoosi ole helppo. Lapsella saattaa aivan hyvin olla ADHD ja sen lisäksi trauma. Uhmakkuutta on monenlaista. Jotkut vaan unelmoivat enemmän kuin toiset. Edes kaikkien näiden oireiden yhdistelmä ei tarkoita varmuudella traumataustaa.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Asiaa vaikeuttaa lisää välttämiskäyttäytymiseen liittyvä piirre: lapsi ei halua puhua kokemastaan. Vaiteliaisuus saa vanhemmet luulemaan, ettei tiedossa olevastakaan traumaattisesta tapahtumasta kannata puhua. Lapsen vaikea kokemus (kuten väkivalla kohteeksi joutuminen) on myös vanhemmalle traumattinen- ehkä vanhemman omakin ahdistus on niin kova, ettei hän halua ottaa asiaa puheksi. Vanhempi tuumaa:<i> Painetaan villaisella, lapset unohtaa helposti. Ei tehdä tästä nyt numeroa, aleta kaivella vanhoja. </i></div>
<div>
<br /></div>
<div>
Traumahoitoja on monenlaisia ja oikeanlaisesta hoidosta on psykoterapeuttien kesken kiistojakin. Itse olen opiskellut vuoden verran lyhytterapeuttista mentelmää, jota käytän lasten traumoissa, koko perheen hoitona. Sen pääpointit ovat:</div>
<div>
<br /></div>
<div>
<br />
<ul>
<li>Traumaan liittyvät normaalit reaktiot käydään lapsen ja perheen kanssa läpi</li>
<li>Opetetaan ahdistuksen säätelykeinoja</li>
<li>Altistetaan lapsi traumamuistolle asteittain, ahdistusta säädellen</li>
<li>Puretaan välttämiskäyttäytymistä asteittain</li>
<li>Vahvistetaan vanhempien ja lapsen välistä suhdetta, jota trauma yleensä kuormittaa</li>
<li>Suunnataan tulevaisuuteen: ikätasoisten kykyjen ylläpitämiseen ja mahdollisimman "tavanomaisessa" elämässä mukana pysymiseen</li>
</ul>
</div>
<div>
<br />
Menetelmän ideana on, ettei traumaa sinänsä saa tapahtuneeksi, mutta sen vaikutukset minimoidaan. Välttämiskäyttäytyminen kun kaventaa nopeasti elämää. Pelot ja ahdistus vievät pois ikätoverien seurasta, levottomuus pilaa koulumenestyksen. Vanhempien käytös saattaa muuttua ylisuojelevaksi tai toisaalta välinpitämättömäksi. Syyllisyys ja mitä-jos-ajatukset piinaavat perhettä. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Menetelmän nimi on trauma-fokusoitu kognitiivis-behavioristinen terapia (<a href="https://tfcbt.musc.edu/credits.php">TF-CBT</a>). Koulutuksen toteutti Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri) kutsumana Ph D. Amy Hoch.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Omalle vastaanotolleni vapautuu hoitopaikka marraskuussa (tiistaisin, päiväaikaan). Käynnit ovat viikottain ja niitä tarvitaan tilanteesta riippuen n. 10, joskus enemmänkin. </div>
<div>
Löydät traumoihin erikoistuneita, eri tavoilla hoitavia psykoterapeutteja esim. <a href="http://www.emdr.fi/lista.php">EMDR</a>-yhdistyksen sivuilta, <a href="http://www.traumaterapiakeskus.com/">Traumaterapiakeskuksesta</a>, <a href="https://vastaamo.fi/psykoterapia/kriisi--ja-traumapsykoterapia/tampere">Vastaamosta</a> ja <a href="https://www.diacor.fi/asiantuntijat/aino-juusola">Diacor</a>ista.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Mutta paljon voi tehdä lapsen hyväksi kotonakin, tai päiväkodissa ja koulussa. Yli- tai alivirittyneen lapsen akuutti rauhoittaminen on melko samanlaista riippumatta siitä, onko kyseessä trauma tai muu syy. Jatkan niistä seuraavassa postauksessa. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
Täähän pistää kampoihinhttp://www.blogger.com/profile/09150993376853128648noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-165028335786730148.post-69781511414398033522016-09-12T09:48:00.001+03:002016-09-23T10:38:27.557+03:00Miksi viedä lapsia taidenäyttelyihin?<br />
<span style="font-family: inherit;">Museokortin myötä käyn yhä enemmän taidenäyttelyissä lasten kanssa. Suosikkejamme ovat olleet mm. Tommi Toijan pikkuhahmot</span><span style="font-family: inherit;"> (aka. Pikkupelkurin isät) ja Erwin
Wurmin hillitön Giant Me, Big Ideal </span><span style="font-family: inherit;">(aka. Makkaramies) </span><span style="font-family: inherit;"> Ja tietysti Kiasman Ernesto Neton ja huni kuin-kansan virkattu maailma!</span><i style="font-family: inherit;"> </i><span style="font-family: inherit;">Syksyn juttu tullee olemaan Yayoi Kusaman In Infinity, josta saa esimakua jo Talvipuutarhassa.</span><br />
<br />
<span style="font-family: inherit;"><br /></span>
<span style="font-family: inherit;">Mutta miksi taidetta lasten kanssa? Kirjoitin aiheesta aiemmin puistossa hortoiluun <a href="http://taahanpistaakampoihin.blogspot.fi/2014/11/ulkona.html">väsähtäneenä</a>. Museokortin myötä tilanne on toinen, kun ei ole enää painetta saada lapsi kiertelemään "koko rahan edestä". Palaan näyttelyyn tarvittaessa yksin tai katson sen jo ennakkoon aikuisseurassa. Sensuuriinkin saattaa olla tarvetta. </span><br />
<span style="font-family: inherit;"><br /></span>
<br />
<div class="MsoNormal">
<span style="font-family: inherit;">Tietysti he väsyvät ja joskus joutuu rajoittamaan, kun kaikkea ei saa koskea. Mutta niinhän se on elämässä muutenkin. </span><span style="font-family: inherit;">Ei ole oikeaa tapaa katsoa ja kokeaa taidetta (tai elämääkään). Lasten kanssa voi keskittyä siihen mitä he jaksavat tai mikä heitä kiinnostaa. Ihan hyvin voi syventyä puhuttelevimpiin tai huvittavimpiin teoksiin. </span><span style="font-family: inherit;">Lapset katsovat tuoreesti, luovat yllättäviä yhteyksiä, eivät tunne kontekstia.</span><br />
<span style="font-family: inherit;"></span><br /></div>
<span style="font-family: inherit;">Tärkeintä on minusta kuitenkin teoksen tunnelma, se minkä
lapsikin (tai ehkä juuri lapsi) tunnistaa. Lapsi kuitenkin liittää
näkemänsä omaan elämänhistoriaansa, asioihin jotka ovat hänelle totta ja joita hän pohtii. Näiden äärellä pääsee tutustumaan lapsensa ajatteluun tavalla, joka ei
toteudu ”Oliko kiva päivä tarhassa”-tyylisessä jutustelussa.</span><br />
<span style="font-family: inherit;"><br />Lapsiani kiinnostavat eniten näyttelyt, jotka ovat ”siis niin läppiä”. Mittasuhteiden liioittelu, mahdollisuus
koskea ja kokea, huumori. Ymmärrän sen, mutta silti haluan näyttää heille
jotain perinteisempääkin. Siihen sopii juuri nyt Ateneumin Suomen taiteen tarina- kokoelmanäyttely. </span><br />
<span style="font-family: inherit;"><br /></span>
<span style="font-family: inherit;">Klassikot uudessa valossa, kuten näyttelyä kuvataan, nostaa ikoniset veistokseet ja maalaukset etualalle, mutta kertoo myös taiteilijan arjesta. Tie mestariteokseksi on pitkä. Taiteilijan on todella nähtävä, sisäistettävä aiheensa, jotta oleellinen säilyisi vuosisatojenkin päähän.</span><br />
<span style="font-family: inherit;"><br /></span>
<span style="font-family: inherit;">Laajassa näyttelyssä on valittava mitä vilkaisee, mitä katsoo ja minkä lopulta näkee (kuten elämässäkin). Lasten kanssa kulkiessa prosessi mutkistuu: he saattavat nähdä juuri ne teokset, joita vanhempi haluaisi vältellä. On
vanhemmista kiinni mikä merkitys lasten havainnoille annetaan. Samalla huomaa,
miten oma ajattelu kulkeekaan. </span><br />
<span style="font-family: inherit;"><br /></span>
<br />
<div style="text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh3yTwBDUACneg-7S_B7V0712eGWBxEF-XM1phnrYsk6glN-l3LLzpeaaOHLJlm1QLgu2QejtWoN_HELURglcTJfiJ7zFJp1ShhQBD9dBLUOad97NCJMRYDzao64b9_MzOXX3xcnAiwlHnE/s1600/IMG_0794.JPG" imageanchor="1"><img border="0" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh3yTwBDUACneg-7S_B7V0712eGWBxEF-XM1phnrYsk6glN-l3LLzpeaaOHLJlm1QLgu2QejtWoN_HELURglcTJfiJ7zFJp1ShhQBD9dBLUOad97NCJMRYDzao64b9_MzOXX3xcnAiwlHnE/s400/IMG_0794.JPG" width="300" /></a></div>
<br />
<div style="text-align: center;">
<span style="font-size: xx-small;"><a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Kullervon_kirous">Kullervon kirous, A. Gallen-Kallela, 1899</a></span></div>
<span style="font-family: inherit;"><span id="goog_400457706"></span><span id="goog_400457707"></span><br />Lapsi: Miksi toi mies huutaa? Se on ihan rage! Onks se
huumeissa!?<br />Vanhempi: Kiitos kun kysyit. Perheettömän lapsen asema oli 1800-luvun Suomessa toden totta vaikea ja sen kaiku elää yhä nykyisessä
diskriminoivassa tavassamme suhtautua nk. vähäosaisiin.</span><br />
<span style="font-family: inherit;"></span><br />
<div style="font-family: inherit; text-align: center;">
<span style="font-family: inherit;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjmmQMPyl_sAdmu4p3B73b5bPvrVC0WEisnSBLmS9YMlYE8rZSp1mo50GhkgijlypnDJZYRmsow_HKky-A0mv8MeI_rbkmZ9SIabht94lLuJ0rd_FyzCfhc7z0gXiDH3MdUn1FO9AKc6Slw/s1600/IMG_0796.JPG" imageanchor="1" style="font-family: inherit;"><img border="0" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjmmQMPyl_sAdmu4p3B73b5bPvrVC0WEisnSBLmS9YMlYE8rZSp1mo50GhkgijlypnDJZYRmsow_HKky-A0mv8MeI_rbkmZ9SIabht94lLuJ0rd_FyzCfhc7z0gXiDH3MdUn1FO9AKc6Slw/s400/IMG_0796.JPG" width="300" /></a></span></div>
<span style="font-family: inherit;"><o:p style="font-family: inherit;"></o:p></span><br />
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: inherit;"><span style="font-family: inherit;"><a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Aino-taru"> <span style="font-size: x-small;">Aino-taru (osa), A.Gallen-Kallela, 1891</span></a></span></span></div>
<span style="font-family: inherit;">
</span>
<br />
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<span style="font-family: inherit;">
<span style="font-family: inherit;">Lapsi: Miksi tyttö menee pois vaikka vanha mies koittaa
auttaa sitä?</span><br /><span style="font-family: inherit;">Vanhempi: Kiitos kun kysyit. Hän ei ikävä kyllä yritä varsinaisesti auttaa. Katsopa tätä #lääppijä…</span></span><br />
<span style="font-family: inherit;"><br /><o:p> </o:p></span><br />
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: inherit;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjrwEj3EHuPvzontwGH7neH03P-pGL8qfibXf9AWiRSGRWFub-0WS0F0gLuZaCeu2UhKsetlb5t8DrE81eJRVNZdQyjsMQeUDO99-NjvnmA0G6-ZJpAnyuPG_EJLAuOg66VUw-FwjaBTznW/s1600/IMG_0798.JPG" imageanchor="1" style="font-family: inherit;"><img border="0" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjrwEj3EHuPvzontwGH7neH03P-pGL8qfibXf9AWiRSGRWFub-0WS0F0gLuZaCeu2UhKsetlb5t8DrE81eJRVNZdQyjsMQeUDO99-NjvnmA0G6-ZJpAnyuPG_EJLAuOg66VUw-FwjaBTznW/s640/IMG_0798.JPG" width="480" /></a></span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="font-family: inherit;"><span style="font-family: inherit; font-size: x-small;"><a href="http://kokoelmat.fng.fi/app?si=A%20I%20152">Pikku suruja, A. Frosterus-Såltin, 1864</a></span></span></div>
<span style="font-family: inherit;"><span style="font-family: inherit;"><br /></span></span>
<span style="font-family: inherit;">Lapsi: Katso, toi on surullinen ja toi toinen lohduttaa.<br />Vanhempi: Ne on varmaan vaan piilosta…<br />Lapsi jatkaa: Ei ne kyllä ole! Miksi toi äiti vaan on ton
ihme härvelin kanssa eikä auta?<br />Vanhempi: Koska silloin ei vielä oltu keksitty kännykkää.</span><br />
<span style="font-family: inherit;"><br /><o:p> </o:p><br />Ei oltu ei. Kärsimyksen dokumentointi ja esiin nostaminen oli hidasta, vaikka n</span><span style="font-family: inherit;">äyttely on aika nopsasti katsastettu. Astumme ulos Ateneumista, Rautatieaseman ihmisvirtaan, tämän päivän syrjittyjen, ahdisteltujen ja yhä lohdutta jäävien lasten maailmaan. Lapsi pysähtyisi näkemään, m</span><span style="font-family: inherit;">utta häntä hoputtaa eteenpäin klassikoiden klassikko: vanhempi, joka huokaisee tyytyväisenä näytettyään lapsille palan todellista elämää. </span>Täähän pistää kampoihinhttp://www.blogger.com/profile/09150993376853128648noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-165028335786730148.post-88791059476479654902016-09-02T09:47:00.000+03:002016-09-02T10:18:13.473+03:00Näkymättömät mielikuvitusystävät<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjinBCz-Q8KI_nwDX7HHe5dBhhaAHwO_VZMRi-SsCGu9oGTHvZh9XCCEhN0hMnGPAUuPqbsx__mLEJTBm0WVvvFlN2DDe_BTxuvlcnsEC2kmBZlTZ5gtrxX4p7_40-oRr_2RAxZf5ljmQ14/s1600/INV_book_mockup3+%25282%2529.png" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="426" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjinBCz-Q8KI_nwDX7HHe5dBhhaAHwO_VZMRi-SsCGu9oGTHvZh9XCCEhN0hMnGPAUuPqbsx__mLEJTBm0WVvvFlN2DDe_BTxuvlcnsEC2kmBZlTZ5gtrxX4p7_40-oRr_2RAxZf5ljmQ14/s640/INV_book_mockup3+%25282%2529.png" width="640" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span style="font-size: x-small;">Kuva: Lea and the cat, Kovanen (c) <a href="http://www.projectinvisibles.com/nkymttmt/#new-page-3" target="_blank">Näkymättömät</a></span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br />
<br />
Mieheni lapsuuden perheessä asui jonkun aikaa Herra Rouvanen. Ei ole ihan selvää mistä hän ilmestyi, mutta Hyrylän seudulta kuitenkin. Epäselväksi jäi myös hänen osallisuutensa lastenhuoneen seinään (sinänsä ihan taidokkaasti) porattuihin reikiin. Tuleva mieheni oli vasta kuusivuotias ja arveli herra Rouvasen olleen päävastuussa. Hänen vanhempansa eivät. Ymmärrettävää kyllä, kun ottaa huomioon, ettei tyyppi itse puhunut heille, näyttäytynyt heille tai ollut edes olemassa heille. Herra Rouvanen kun oli mielikuvitusystävä, pojan mieleen ties mistä rakentunut luovuuden näyte. <br />
<br />
Samaa hienoa leikin maailmaa tutkii Verna Kovasen kirja <i><a href="http://www.projectinvisibles.com/" target="_blank">Näkymättömät – Invisibles</a></i>, joka ilmestyy lokakuussa. Verna valokuvasi ja haastatteli lapsia, joilla oli mielikuvitusystävä, Näkymätön. Kuvissa lapset leikkivät Näkymättömänsä kanssa, kertomuksissaan kuvailevat Näkymätöntä omin sanoin. Kirjan kuuluu tehtäväliite, jonka avulla aikuinenkin pääsee tutustumaan Näkymättömään (lapsen suostumuksella).<br />
<br />
Kirja on Vernan, mutta kirjoitin siihen artikkelin mielikuvitusystävien merkityksistä, tutkimustuloksista ja lapsen ajattelusta. Harmittelin Vernalle, ettei itselläni tai lapsillani ole ollut näin kiehtovaa kumppania. Mielikuvitusystävät kun ilmestyvät nykykäsityksemme mukaan enimmäkseen sosiaalisesti taitaville, verbaalisesti lahjakkaille ja pohtiville lapsille. Herra Rouvasen kukoistuskaudella ajateltiin vielä toisin: mielikuvitusystävien arveltiin kertovan lapsen yksinäisyydestä (esikoisilla ja ainoilla lapsilla on heitä enemmän) ja kyvyttömyydestä neuvotella oikeissa ystävyyssuhteissa (koska mielikuvituskaveria saa määräillä miten tykkää).<br />
<br />
Onneksi appeni ja anoppini älysivät olla uskomatta silloisia totuuksia. He hyväksyivät Herra Rouvasen olemassaolon, kattoivat hänelle paikan perheen ruokapöytään ja kyselivät hänen kuulumisiaan. Heidän pokkansa piti, kun perheeseen ilmestyi vielä Tiina – Hyrylästä hänkin. Pojan annettiin kuvitella, vaikka seinään poratut reiät olivat kyllä tietynlainen rajapyykki. Ne kun olivat oikeita.<br />
<br />
Vaan niin on lapselle – omalla tavallaan – mielikuvitusystäväkin. Lähdin mukaan Vernan projektiin, koska se tutkii niin tärkeää oikeasti-leikisti maailmaa. Mielikuvitusystävät ovat yleisiä ja joskus aika mahdottomia ja saavat aikuiset hämmennyksiin. Näkeekö lapsi ne oikeasti? Ymmärtääkö hän ettei Herra Rouvanen ole <i>oikeasti-oikeasti</i> todellinen? Pitäisikö lapsen mielikuvitukselle laittaa rajat?<br />
<br />
Ei pitäisi. Vernan kirjassa Näkymättömien tarinat ja kuvat tavoittavat lapsen luovuuden ja hartauden, jota aikuisen on vaikea enää muistaa. Meidän aikuisten tulee vain ihailla Näkymättömiä – kasvattamatta, analysoimatta, omimatta lapsen tuotosta itsellemme. Se onnistuu vain kun kunnioittaa kuvattavaansa ja hänen tarinaansa, niin kuin Verna teki. <br />
<br />
Sain siitä kouriintuntuvankin esimerkin. Eräällä tapaamisellamme oli mukana poikani, joka Vernan arvostavuuden lumoamana kertoi saman tien sittemmin jo kadonneesta mielikuvituskaveristaan Zarista. Ällistyin aika lailla. Muistin kyllä Zarin (lohikäärme, jota poikani piirteli yhteen aikaan kaikkialle), mutta en ollut tiennyt sen olleen Näkymätön. Kiireessä painaessani en ollut pysähtynyt poikani mielikuvituksen ja pohdintojen äärelle. <br />
<br />
Onneksi vielä ehti. Täytimme tehtäväliitteen prototyyppiä jälkikäteen Zaria muistellen. Eihän se ihan sama enää ollut, mutta muisto kuitenkin jostakin todella tärkeästä, lapsen aivan ikiomasta. Tunsin syvää kiitollisuutta. Enkä vähiten siitä, että tämä Näkymätön oli jättänyt lastenhuoneen sisustuksen ennalleen.Täähän pistää kampoihinhttp://www.blogger.com/profile/09150993376853128648noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-165028335786730148.post-69386124549096140362016-08-24T14:16:00.004+03:002016-08-25T12:33:22.887+03:00Syksyn työkuvioita - jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain Näkymätöntä<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiwE-YLdd-Y2Q9WA5qlJVzfBDgja92TpFbKeA_5MRAz6YbvfaO_jqrbef1yZ8Eh0XQoZpLfdww7s2a7wc3PgVacRgQwP8CA0wQ_Nro8kvOrVW9y6aT7-9CwPJ8vJzCOXqKUW1QiEqIAbAwL/s1600/etusivu.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="344" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiwE-YLdd-Y2Q9WA5qlJVzfBDgja92TpFbKeA_5MRAz6YbvfaO_jqrbef1yZ8Eh0XQoZpLfdww7s2a7wc3PgVacRgQwP8CA0wQ_Nro8kvOrVW9y6aT7-9CwPJ8vJzCOXqKUW1QiEqIAbAwL/s640/etusivu.jpg" width="640" /></a></div>
<br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Ei työhön paluu mitään, mutta se kaikki muu. Välikausihousut, kun sortseilla piti pärjätä vielä elokuu! Henkilötietolomakkeet! Liikuntavaatteet! Vasara perjantaiksi!</span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Onneksi lapset eivät tällä kertaa pistä kampoihin. He palaavat näemmä ihan mielellään napakkaan päivärytmiin, eskarivelvollisuuksien ja lukujärjestysten huomaan. Ja minä pääsen hyvillä mielin töihin.</span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Tänä syksynä työkuvioissa on jotain uuttaa, jotain vanhaa ja jotain näkymätöntä.</span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Jatkan toistaiseksi kolumneja <a href="http://www.hs.fi/elama/aihe/jannarantalankolumnit/" target="_blank">Helsingin Sanomissa</a> (HS.fi) ja <a href="http://www.potilaanlaakarilehti.fi/laakarin-aani/" target="_blank">Lääkärilehdessä</a>. Kysy Jannalta-palsta jatkaa netissä ja Meidän perhe-lehdessä. Voit lähettää kasvatukseen, lapsen kehitykseen ja perhe- tai parisuhteisiin liittyviä kysymyksiä <a href="http://www.vauva.fi/artikkeli/osallistu/kysy_kasvatuksesta_janna_rantala_vastaa" target="_blank">tästä</a>.</span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Uutta - ja sinistäkin- on blogini <a href="http://blogit.kaksplus.fi/samassa-poydassa/" target="_blank">Samassa pöydässä</a>. Kirjoitussarjan tarkoitus on puolustaa minulle tärkeää olemassaolon tapaa: yhdessä syömistä. Aiheen puolesta kampanjoi laajemmin ELO-säätiön Syödään yhdessä-hanke, jota voi seurata mm. Twitterissä #syödäänyhdessä.</span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Samassa pöydässä-blogini on määrämittainen, luettavissa Kaksplussan verkkosivuilla ja se toteutetaan yhteistyössä Fazerin kanssa.</span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Luennoin ja koulutan edelleen- lista tämän syksyn julkisista luennoista löytyy <a href="http://www.jannarantala.fi/luennot-ammattilaisille" target="_blank">verkkosivuiltani</a>.</span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Psykoterapia- ja työnohjausvastaanottoni jatkuu Helsingissä, Koskelantiellä. Teen pari- ja perheterapiaa edelleen, mutta niiltä osin vastaanottoni on toistaiseksi täynnä. Ilmoitan vapautuvista ajoista <a href="http://www.jannarantala.fi/" target="_blank">verkkosivuillani</a>.</span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Uutena hoitomuotona käytän traumafokusoitua kognitiivis-behavioristista menetelmää. Pitkästä nimestään huolimatta kysessä on nk. lyhytterapia, jossa pyritään helpottamaan trauman kokeneen lapsen tuntemaa ahdistusta. </span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Kerron tästä menetelmästä- ja ylipäätään erilaisista psykoterapioista- syksyn mittaan lisää blogissa, Facebook sivuillani (lastenpsykiatri Janna Rantala) ja Twitterissa (@jannarantala).</span><br />
<br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Aloitan lisäksi erillisen lastenpsykiatrin iltavastaanoton Helsingissä. Ajat, paikat ja varausohjeet päivittyvät lähiviikkoina, vielä ei aikaa voi varata.</span><br />
<div>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span></div>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Ja se Näkymätön! Ennakkokurkistus <a href="http://www.projectinvisibles.com/nkymttmt/#new-page-3" target="_blank">tästä</a>, lisää asiaa pikapuolin, kunhan kurahousut on saatu ojennukseen.</span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span>
<br />
<br />
<br />
<br />Täähän pistää kampoihinhttp://www.blogger.com/profile/09150993376853128648noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-165028335786730148.post-63625337199907724452016-04-25T19:00:00.000+03:002016-08-25T12:33:41.735+03:00Vielä talokaupoista ja mitä ne paljastavat parisuhteesta<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj3t53Lfc_2nibSnlTF_7_YCSBz15fbqiFrYZcQjJNTjyo94vzIKPeTAjI6xm9otgT6_8fS0JxoXl_H3UUlv1TumqlKfS02Q89IPsb7eIY7-ApFZI3qvB8kNORhpfltFSJa8xvJwXsU3HwS/s1600/rakennuspiirustuksia.JPG" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj3t53Lfc_2nibSnlTF_7_YCSBz15fbqiFrYZcQjJNTjyo94vzIKPeTAjI6xm9otgT6_8fS0JxoXl_H3UUlv1TumqlKfS02Q89IPsb7eIY7-ApFZI3qvB8kNORhpfltFSJa8xvJwXsU3HwS/s1600/rakennuspiirustuksia.JPG" /></a></div>
Kirjoitin <a href="http://www.hs.fi/elama/a1453175284111">Helsingin Sanomien kolumnissa 20.1.2016</a> talokaupoista, joissa puoliso oli outo otus. Se poiki pienoisen kiinnostavan twitter-keskustelun, jota en ehtinyt kirjaltani tuolloin täydentää, mutta palaan siihen nyt. <br />
<br />
Kolumnin esimerkissä oli kolmikko: minä ja mieheni ja talokauppias. Voisiko sanoa, että meitä oli kaksi plus yksi. Mieheni tietää talojen rakentamisesta huomattavasti enemmän kuin minä, mutta olimme ostamassa taloa yhdessä. Silti myyjä puhui vain miehelleni. Hän ei katsonut minua silmiin, hän vastasi minun esittämiini kysymyksiin suoraan miehelleni, tai ei lainkaan. Mies ja myyjä olivatkin ne kaksi, ja minä olin plus yksi.<br />
<br />
Myyjää on turha syyttää. Hän on yhdentekevä osanen minun ja mieheni elämässä. Tilanteen teki hölmöksi (ja paljastavaksi) se, ettemme mieheni kanssa puuttuneet asiaan mitenkään. Minua ketutti, mutta istuin paikallani. Mieheni ei huomannut mitään erityistä. Hänestä myyjä oli myyjä, ihan asiallinen. <br />
<br />
Twitter-keskustelussa kysyttiin, enkö syyttänyt miestäni. En syyttänyt, enkä itseäni. Kyse on parisuhteestamme, ja siinä tuolloin vallinneista lainalaisuuksista. Kumpikaan meistä ei taatusti ajatellut, etteikö toisella olisi sananvaltaa talokaupoissa. Mieheni ei ole huomiokyvytön ääliö enkä minä tuppisuu, mutta silti annoimme myyjän sivuuttaa minut täysin.<br />
<br />
Suhteen lainalaisuudet tarkoittavat suurin piirtein sitä, etten ajattele olevani jotakin mieltä mutta huomaan parisuhteessa käyttäytyväni kuin olisin. Myyjän käytös ei ollut itse ongelma, vaan se teki parisuhteen lait näkyväksi. Kuten kolumnissa yritin kuvata, on parin syytä huomata jotakin erityistä, jos äitiysneuvolassa puhuttiin vain naiselle. Miksi me suostuttiin siihen? Kuinka emme pyytäneet puhujan huomioimaan molempia? Miksi ihmeessä en kääntynyt miestäni päin ja kysynyt, mitä sä ajattelet tästä? <br />
<br />
Jos olisimme mieheni kanssa olleet talokaupoilla todella tasa-arvoisuuteemme uskonut pari, emme olisi suostuneet kahtia jakamiseen. Minä olisin voinut sanoa miehelleni, ehkä jopa myyjän kuullen, että koen olevani nyt tässä isossa päätöksenteossa hassusti ulkopuolinen. Mieheni olisi voinut sanoa myyjälle että meitä on tässä kaksi ostajaa, voisitko vastata myös vaimolleni. <br />
<br />
Sen sijaan paljastimme keskinäisellä käytöksellämme, kenen kuuluu puhua talokaupoilla. On turha syyttää myyjää vanhentuneesta sukupuoliroolituksesta, jos itsekin suostuu siihen. Samoin käy, kun terveydenhoitajaa syytetään äitien chat-palstalla isien syrjimisestä, vaikka vaimoihminen on itse sallinut miesihmisen nurkkaan istuttamisen neuvolakäynnillä. <br />
<br />
Parisuhteensa tuuletusta kaipaavat lainalaisuudet voi huomata juuri silloin kun kaikenmaailman törpöt kohtelevat miten sattuu. Silloin itse saattaa olla se, joka ei ota huomioon puolisoaan vaan nauttii asiantuntijaksi korottamisesta. Nurkassa istuva voi huomata, miten nimenomaan puolisoni kohtelee minua ihan outona otuksena, ei edes puhu minulle vaan tuolle myyjälle tai terveydenhoitajalle. Mistä ihmeestä meidän suhteessa oikein onkaan kyse? Ketkä ovatkaan ne kaksi ja kuka tai mikä on plus yksi?<br />
<br />
Lukuisat puolisot eivät koe yhtään tunkkaiseksi sivuuttamista, tapahtui se sitten julkisesti tai parisuhteen sisällä. Toivovat pikemminkin ettei kukaan vain kysyisi mitään. Saahan sitä sattua olemaan nainen, jota ei kiinnosta niinkään kattoparrun paksuus kuin verhojen laskostiheys, mutta kun kaikki eivät ole. Edelleenkään myyjää syyttämättä: töissä kannattaisi huomioida muitakin suhdevariaatiota.<br />
<br />
Maailma on siitä hieno, että monenmoiset sukupuolet ja parisuhteet asioivat talokaupoilla ja neuvoloissa. Lainalaisuudet muuttuvat, kun huomaa niiden hölmöyden ja loukkaavuuden. Hiven kumppanin kuuntelua, rehellisyyttä ja kunnioittamista riittää – myös kaupanteossa. Ehkä herra haluaakin perehtyä vaahteran ja pyökin sävyihin? Ehkä herraa ei ole mailla halmeilla? Kenelle talokauppias olisi puhunut jos olisin ollut paikalla yksin tai vaimoni kanssa?<br />
<br />
Eihän kyse ole aina edes sukupuolista. Talokauppias saattoi sivuuttaa minut lukuisista muistakin syistä. Vaikka minun kannaltani on oikeastaan se ja sama, mikä syy lopulta oli. Parisuhde parani, talo ostettiin toiselta kauppiaalta. Vuosia on kulunut, mutta en edelleenkään osta erinomaista tuotetta ihmiseltä, joka mitätöi läsnäoloni.<br />
<br />
Joten laita viesti, jos tunnistat olevasi talokauppias vuodelta 2005. Tarjoan ilmaisen koulutuksen parisuhteen moninaisuuden huomioimisesta myyntitilanteessa. <br />
<br />Täähän pistää kampoihinhttp://www.blogger.com/profile/09150993376853128648noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-165028335786730148.post-86248516724474955032016-03-24T13:00:00.000+02:002016-08-26T09:29:01.763+03:00Kirja tuli taloon<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhlUakHFL-RqMtePsXmQuC-_1xWfYM2fT00YQrCN_e7uqeDiNY7rZLoWuM1gRthyphenhyphen5Zz02U2rXf2bmbP9uETorBniRo0_wz85cBAJe7js85LD5cM905VUuCTVm-KNCx_6R7KbhKDi3z_YGno/s1600/kirja.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhlUakHFL-RqMtePsXmQuC-_1xWfYM2fT00YQrCN_e7uqeDiNY7rZLoWuM1gRthyphenhyphen5Zz02U2rXf2bmbP9uETorBniRo0_wz85cBAJe7js85LD5cM905VUuCTVm-KNCx_6R7KbhKDi3z_YGno/s400/kirja.jpg" width="300" /></a></div>
<br />
<span style="font-family: inherit;">Toinen kirjani </span>on painossa. Pitäisi kai tuntua haikealta, mutta kun ei. Kirjaa oli ihana kirjoittaa, ja tein sen tosissani, mutta silti. Se on vain kirja, ei elämäni tarkoitus.<br />
<br />
Kliseistä kyllä kirjan kirjoittamisessa on jotain samaa kuin lapsen saamisessa. Ensin – ainakin minulla – on idea, aavistus, jotain hajua mistä haluaisin kirjoittaa. Niin kuin vauvaa toivoessa tai jo odottaessa kerää mielikuvaa lapsesta, tai itsestä vanhempana. Minä aloitan innolla, kerään aineistoa, niin kuin joku selaa vauva.fi-sivuja ja vaunukatalogeja. Tästä tulee siis niin mahtavaa! Pian olen upean teoksen kirjoittaja!<br />
<br />
Mutta sitten lukee vähän liikaa nettipalstoja tai gurujen kirjoja ja haluaakin perua koko homman. Apua voiko noinkin käydä synnytyksessä! En halua! Mitä jos kirja onkin ihan huono (ai jos)? Ennen kaikkea lukiessa paljastuu miten hiton vähän tiedän yhtään mistään ja miten massiivinen teoksesta tulee, jos ymppään siihen kaiken lukemani.<br />
<br />
Kirjan voisi peruakin. Päätin kuitenkin jättää chatit vähemmälle ja keskittyä omaan ajattelutapaani. Eihän lapseenkaan voi soveltaa jokaista kasvatusideologiaa. Viisainta on valita itselle paras metodi tai luoda ihan oma. Millainen minun maailmani, kirjani, vauvani on? Keräilen havaintoja, viitteitä, ajatuksenjuoksuja. Laputan kaunokirjoista loistavia sitaatteja. Merkkaan muistin elokuvien kohtauksia. Tämän haluan kirjaani, vanhemmuuteni, perheemme traditioihin!<br />
<br />
Kahta ei voi salata: rakkautta ja luovaa prosessia. Lapset huomaavat kyllä jotain olevan taas tekeillä. Kaikki tuntuu kiertyvän kirjan ympärille. Katoan mökille viikonlopuksi kirjoittamaan. Ryntään päivällisellä sutaisemaan laskun nurkkaan pikaisen muistiinpanon. Kasaan miehen yöpöydälle liuskapinojani kommenttien toivossa. Olen itse niin innoissani, että hetken kuvittelen hänen ilahtuvan lahjastani. Aah, illan päätteeksi parisuhdeanalyysia, vaihteeksi kirjallisessa muodossa! Kiitos tästä rakas vaimoni! Äärimmäisen stimuloivaa luettavaa tämä raakileversio… Laitanpa heti sivuun kutkuttavan dekkarini ja tartun pinkkaan!<br />
<br />
Sarkasmi loukkaa syvästi luovan vaimon ideaaliani. Tarvitsen vertaistukea. Morren maailman kirjailijaretriitti Mathildedalissa balsamoi tietokirjailijan marttyyrihaavat. Muitakin kirjoittajia! Joku jaksaa jauhaa kanssani aikamuodoista ja genreistä. Ihan kuin vertailtaisiin ensimmäisten liikkeiden tuntemista ja vaihdettaisiin nukutusvinkkejä. Kukaan ei kritisoi! Minä kelpaan! Muut pitävät minua ihan oikeasti kirjailijana (tai äitinä)! Oikeasti kukaan ei puhu lapsistaan koko retriitissä, ja sekin tuntuu ihanalta. Minä ja kirjani saamme omistautua toisillemme. <br />
<br />
Sitten sitä aloittaa varsinaisen kirjoittamisen – arvellen olevansa aika hyvällä alulla. Lapsi on saatu näkyviin ja kirjan runko näytölle. Onhan tässä jo imetystä kokeiltu ja unikoulut käyty, hyvin on aineistoa kasassa. Vaan kun ei se riitä. Hajanaisista lauseista ei noin vain synny loogisia ajatuksenkulkuja, joita joku tuntematon saattaisi pystyä seuraamaan. Viitevyöry ei vakuuta lukijaa, eikä uhmaikä taltu näppäriä vinkkejä soveltamalla. <br />
<br />
Taas kerran joutuu nöyrtymään. Lause ei lähdekään odotetusti lentoon kirjan sivuilla tai lapsen kielenkehityksessä. Mistä kaikki loistavat kirjailijat ja upeat vanhemmat oikein tulevat? Mikä niiden salaisuus on? Miksi minä vaan taon päätäni kasvatukselliseen tai kirjalliseen seinään? <br />
<br />
Onneksi on kustannustoimittajia. Ja muita vanhempia. Ja ystäviä. Ihana Marjaana, upeat Mari ja Sirpa, mahtava Antti. Joku lukee – kuuntelee! – sanasta sanaan tekstini. Kommentoi nasevasti, tiukasti, ystävällisesti. Noukkii jyvät. Laventaa ajatteluani. Karsii käsikirjoituksesta 300 kaksoispistettä. <br />
<br />
Niin helposti kaikki onkin toisin. Ei enää ole minä vastaan kirjani (tai minä vastaan lapseni), koska joku ulkopuolinen katsoo meitä kahta yhdessä. Näkee sen, mille minä olen sokea niin tekstissäni kuin lapsessanikin. Huomaa miten me kaksi vaikutamme toisiimme. Käskee jättää muihin vertailun sikseen. Näkee meidän yli, ali, ympäri ja syvyyksiin. Ja kertoo sen meille! <br />
<br />
Vanhemmuudessa uppoutuu huomaamattaan kaksintaisteluun lapsensa kanssa. Ei tajua, miten apuna voisi olla lapsen toinenkin vanhempi tai joku ystävä, retriittivertainen tai edes ammattilainen, joka auttaisi laskemaan aseet. Sitä katsoo vain lastaan omana luomuksenaan, joka leviää maailmalle muiden katseiden ja tulkintojen armoille. Kritisoitavaksi.<br />
<br />
Minun ja tekstini välisen suhteen pelastivat ulkopuoliset, jotka pysähtyivät meidän äärellemme, rauhassa katselemaan. Tästä kirjanikin kertovat. Ensimmäisessä katseltiin vanhemman ja lapsen suhdetta, tässä toisessa parisuhdetta ja ennen kaikkea sitä, miten lapsi suhteen näkee.<br />
<br />
Entä miten lapseni näkevät minun ja kirjani suhteen? Ovat kurkkuaan myöten täynnä sitä. Tunkeilija talossa! Vauva vie kaiken huomion! Tai keskimmäisen hartain sanoin: ”Jos sä et olisi kirjailija, sä voisit leikkiä meidän kanssa.” Ei se ihan niin mene, mutta annan ylpeänä kirjailijuuteni ottaa syyt niskoilleen. Joku sentään arvostaa...<br />
<br />
Mistä tuleekin mieleen mieheni. Hän taitaa olla kaikkein helpottunein. Kolmas pyörä on karkotettu painotaloon. On kuin vauva olisi siirtynyt omaan sänkyynsä nukkumaan ja mies palannut sohvalta parivuoteeseen. Mies katsoo minua kiitollisena, silittää merkitsevästi käsivarttani. Vihdoinkin kahden. Hän ja kesken jäänyt dekkari.<br />
<br />
<br />
<br />
<br />Täähän pistää kampoihinhttp://www.blogger.com/profile/09150993376853128648noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-165028335786730148.post-77990845833584718342016-03-16T09:42:00.001+02:002016-03-16T09:42:45.985+02:00Virpomisvaroitus!<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgzDYvg4BFgNCikJWuvR7BRpgE8eZANhSrLtz5y-rJ5FJkcDQ_Ao45rY74DCBgncIjsFNZtTgZN60tYIx57CfD58RvYHsa5AyQroV3Et9FmCzNByn99wgiknUofN2i5JSZtWr0kW5vS0Ylp/s1600/FullSizeRender.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="478" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgzDYvg4BFgNCikJWuvR7BRpgE8eZANhSrLtz5y-rJ5FJkcDQ_Ao45rY74DCBgncIjsFNZtTgZN60tYIx57CfD58RvYHsa5AyQroV3Et9FmCzNByn99wgiknUofN2i5JSZtWr0kW5vS0Ylp/s640/FullSizeRender.jpg" width="640" /></a></div>
<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
<div>
Hyvää naapurimme, noin laajasti ottaen! Haluaisimme varoittaa, että saatamme soittaa ovikelloasi sunnuntaiaamupäivällä, ei kuitenkaan ennen kymmentä. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Tiedämme kyllä, ettei tälläinen häiritseminen ole yleensä tapana, mutta nyt meillä olisi tosi mukavaa asiaa. Tahtoisimme toivottaa sinulle kaikkea hyvää; terveyttä, ystäviä, ilahduttavia kohtaamisia tuntemattomien kanssa, maailmanrauhaa ja niin edelleen.</div>
<div>
<div>
<br /></div>
<div>
Ymmärrämme hyvin, jos et avaa ovea. Emme pahastu! Jotkut nyt nukkuvat pitkään tai eivät halua ylläpitää juuri tätä perinnettä. Joku vaivautuu omassa ovensuussa seisoskelusta, kotikutoisesta ulkomuodosta tai ties mistä - ei haittaa! Ehkä et edes pidä (minkäänlaisista) lapsista, mutta ei se mitään. Ja totta: on täysin naurettavaa vaatia palkkaa vastineeksi risusta.</div>
</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Soitamme silti ovikelloasi toiveikkaina. Kun avaat, kysymme vielä erikseen, saako virpoa. Jos avasit oven silkkaa hajamielisyyttäsi tai aivan muunlaisen kohtaamisen toivossa, ehdit vielä kieltäytyä. Lapset saattavat pettyä, mutta sinun ei tarvitse kantaa siitä vastuuta tai syyllisyyttä. Pettymykset nyt kuuluvat elämään, ja tämä on aika pieni sellainen.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Mutta ehkä joku teistä naapureista (laajasti ottaen) sattuu pitämään hartaasti koristelluista risuista, huolella valituista valeasuista, vaivalla harjoitellusta runosta ja lopulta kuitenkin aika vilpittömästä hyvän onnen toivotuksesta. Eikä palkkaakaan ei ole pakko antaa. Kiitos ja hymykin riittävät hyvin!</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Emme halua kiusata sinua. Tajuamme kyllä, ettei ole mukavaa paeta kotoa koko sunnuntaiksi. Emme tahdo pakottaa sinua piilottelemaan verhojen takana tai heräämään ovikellon rämpytykseen. Jätämme sinut taatusti rauhaan, jos laitat oveesi lapun "Ei virpomista, kiitos".</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Jos taas sattuu käymään niin upeasti, että suorastaan toivot näkeväsi tohkeissaan hyöriskeleviä lapsia, voit laittaa oveesi virpomiskutsun. Sopivan virpomisajankin voit lisätä, ettemme tunkeile liian aikaisin tai läpi sunnuntain.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Niin tai näin, naapurimme, olet osa jännittäviä lapsuusmuistoja. Tuntemattoman ovi. Ovikellonsoittovuororiita. Ryhmittyminen, rohkeimmat eteen. Avaako se vai ei? Apua- se avaa! Harras sisäänhenkäisy- kuin yhteisillä keuhkoilla vedetty- ja... Rituaali, jossa on ripaus rohkeuskoetta mukana. Kiitos naapuri kun osallistut. </div>
<div>
<br /></div>
Täähän pistää kampoihinhttp://www.blogger.com/profile/09150993376853128648noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-165028335786730148.post-69287369540608442102015-11-24T12:44:00.001+02:002015-11-24T12:44:44.463+02:00Kuinka Hirviö kesytetään <i>Mitä kuuluu perheenne sängynalushirviöille? Niille nukahtamisen estäjille, isää huhuiluttajille, äidissä roikuttajille? Meillä jokusen hetken poissa pysytellyt Hirviö palasi lapsen sängyn alle. Tai on se välillä käytävälläkin hirviöilemässä. Etenkin öisin. </i><br />
<i><br /></i>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg1BJWraIEeEsj4VM388m4QN07ZSO_y7mwrUicmTc1ReALlXQwujqrDz-SToCh5CzNn7mu46MzujnaWH2Il6qnHnJ1MgAAHUNVvuwQR_aheS8UFCe4b0xJ0w7ikv-BcHtGoVj_g7FMLEjRz/s1600/hirvio.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg1BJWraIEeEsj4VM388m4QN07ZSO_y7mwrUicmTc1ReALlXQwujqrDz-SToCh5CzNn7mu46MzujnaWH2Il6qnHnJ1MgAAHUNVvuwQR_aheS8UFCe4b0xJ0w7ikv-BcHtGoVj_g7FMLEjRz/s640/hirvio.jpg" width="426" /></a></div>
<i><br /></i>
<br />
Siispä käärin henkiset hihani ja ryhdyn Hirviön kesytykseen. Ohessa neuvon sinuakin.<br />
<br />
<b>Askel yksi: Tunne vihollisesi. </b><br />
<br />
Tyhjänpäiväisen ”Hirviöitä ei ole olemassa” -hokeman voit unohtaa. Kyllä niitä on, juurihan lapsesi kertoi sen. Se, että hirviö on olemassa vain hänen mielessään, ei ole mikään vain. Se on hyvinkin merkittävästi totta. Siksipä lähdemme tutustumaan tähän otukseen. <br />
<br />
Aloitamme klassisella piirrä ja kerro -menetelmällä. Hirviölle annetaan nimi. Se piirretään, maalataan, muovaillaan tai askarrellaan. Siitä puhutaan, kerrotaan, sitä kuvitellaan lisää. Kuvantamalla ja sanoittamalla Hirviö tulee hetkellisesti todemmaksi, mutta myös monisävyisemmäksi. Inhimillisemmäksi. Ja se on mahdollista jakaa vanhemman kanssa.<br />
<br />
Hirviö piirretään juuri sopivan kokoiselle paperille ja juuri oikean väriseksi – lapsi valitsee. Sitten aikuinen saa kysellä kiinnostuneena.
Mistä huomaa että se on hirviö? Mitä se oikeastaan puuhailee? Miksi se hirviöilee? Tykkääkö se siitä itse vai onko sen vaan pakko, vaikkei haluaisikaan? Mistä muusta se pitää ja ei pidä? Nukkuuko se? Miten ja missä? Kenen kanssa? Syökö? Mitä kaikkea? Tarviiko sen käydä vessassa? Onko sillä kavereita tai vihollisia? Onko sillä perhettä? Minkä kokoinen se on – piirustuksen kokoinan vai jonkin muun? Mikä saa sen isommaksi? Mikä pienemmäksi? Mitä kaikkea se saa sinut tekemään, paitsi pelkäämään nukahtamista? Sopiiko se sinulle vai haluaisitko, että asia muuttuisi? <br />
<br />
Täytyy vain olla tarkkana, että antaa lapsen todella kertoa kaiken mitä Hirviöstä on kerrottavaa – sensuroimatta sen kauheutta. Muuten homma ei toimi. Jos Hirviö syö pikkusisaruksia, ei pidä lähteä toppuuttelemaan. Kyllä niitä sellaisiakin on. Pikkusisarus vain kannattaa pitää poissa kuuloetäisyydeltä. <br />
<br />
<b>Askel kaksi: Pidä vihollisesi lähellä</b><br />
<br />
Valmis hirviökuva (tai mikä siitä nyt syntyikään) laitetaan lapsen valitsemaan paikkaan. Joku haluaa tuhota sen, toinen lukita laatikkoon, mutta aina ei käy niin onnekkaasti. Jos Hirviölle sopiva paikka sattuu olemaan olohuoneen seinä, niin äiti vain nielaisee kommenttinsa sisustukseen sointumattomuudesta ja tottelee. Muutoin ei homma toimi. <br />
<br />
Hirviön kuulumisia kysellään ajan mittaan. Kiireitäkö pitänyt? Voiko hyvin, onko sairastellut? Onko matkustellut vai pysytellyt kotosalla? Mites tuo hirviöileminen on ylipäätään sujunut? Uusia temppuja oppinut vai luopunut vanhoista? Onni potkinut vai kohtalo kolhinut? Ruoka maittanut, päikkärit nukuttu?<br />
<br />
Eihän se Hirviö katsokaas mikään itsestäänselvyys ole. Senkin elämässä sattuu ja tapahtuu. Voi joutua muuttamaan. Tulee suruja tai muuttuu vieläkin pelottavammaksi. Tarina se on Hirviölläkin, ja siihen kannattaa tutustua.<br />
<br />
<b>Askel kolme: Älä hylkää vihollistasi</b><br />
<br />
Kaiken tämän jälkeen jää enää tehtäväksi pelätä. Se kun on kamalan tärkeää elämässä. Ja jos ei muuta sopivasti pelättävää löydy, on meillä ainakin Hirviö.<br />
<br />
Siksipä kikkana ei ole karkottaa Hirviötä vaan kesyttää se. Piirretty Hirviö ei välttämättä katoa. Nyt vain vanhempikin tietää millainen tuo Hirviö on ja antaa lapselle luvan pelätä sitä. Muutoin ei homma toimi.<br />
<br />
Kuten oma lapseni iltasella sanoo: <i>”Kyllä mä tiedän, ettei hirviöitä ole, mutta mä vaan silti pelkään niitä”. </i>Hetken päästä hän silti nukkuu, tutun Hirviön yläpuolella. Valveille jää vain äiti omine hirviöineen.<br />
<br />Täähän pistää kampoihinhttp://www.blogger.com/profile/09150993376853128648noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-165028335786730148.post-51197596766203359222015-09-12T12:00:00.000+03:002015-09-12T12:00:01.174+03:00Perheen pienimmät elokuvissa: Mielen sopukoissa<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEga-G_Rq6poTrVSmxof1WTK1fvQuuelcbHZze9os9jxCT36KbPumVBXnrImR9MnpLT8R7FQ1rQWANzQ05F3gt206kXsaRjhTc3-1Gz_GVHYXXw2FJ8XrBacHf8M2GyvrnfqLSdXOvNIVWr0/s1600/_DSC9638.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEga-G_Rq6poTrVSmxof1WTK1fvQuuelcbHZze9os9jxCT36KbPumVBXnrImR9MnpLT8R7FQ1rQWANzQ05F3gt206kXsaRjhTc3-1Gz_GVHYXXw2FJ8XrBacHf8M2GyvrnfqLSdXOvNIVWr0/s400/_DSC9638.JPG" /></a></div>
<br />
Kun klikkailun, hoputtamisen, kaikenvaraltapissojen, karkkien valinnan ja hoputtamisen jälkeen istumme vihdoin punaisiin tuoleihimme hölmöt lasit silmillämme, niin eikö takarivillä joku arviolta kolmevuotias paru pelkosurun vallassa puolet leffasta. Päässäni raksuttaa:<br />
<br />
– Arhg. Vihaksi pistää. Miksi vanhemmat raahaavat näitä keskenkasvuisia leffaan? Tai eivätkö ne edes tajua lähteä kesken pois?!? Tässä on sentään maksettu sama hinta joka lipusta! Grrr!!!<br />
– Siis ihan inho tyyppejä. Onks niille siis jotenkin tärkeetä, et lapsi katsoo kanssa hittileffaan, et sit voi olla ihan et me niinku on nähty se, vaik me ollaan kolme vee?<br />
– Apua! Mitä jos toi pelko tarttuu mun lapsiin! Mitä jos ne alkaa parkua ja kaikki paheksuu meitä!<br />
– No mut hei, iloa peliin! Eikös niin et kaikilla on oikeus olla leffassa, jookosta joo? Jos me vaan yhdessä kaikki nyt todetaan, et piristy kolme vee, piristy, niin tästä tulee tosi iloinen leffakokemus meille kaikille!<br />
– Huoh… Mut ei se auta varmaan kuitenkaan… Kun tää ON niin surullista…<br />
<br />
Ilman sponsoritukea: katsokaa hyvät perheet elokuva <i>Mielen sopukoissa</i>. Hauskinta, tosinta, koskettavinta viihdettä vuosiin. Kurkistus toiseen kaupunkiin muuttavan Riley-tytön mieleen liikuttaa aidosti.<br />
<br />
Elokuva kertoo hienosti sen, mikä meiltä unohtuu niin nopeasti: tunteet ovat välttämättömiä. On ihan höpsöä jakaa niitä ”positiivisiin” ja ”negatiivisiin” – kaikkia tarvitaan. Suurin osa meille tärkeistä tapahtumista, asioista, ihmissuhteista ovat joka tapauksessa ristiriitaisia: katkeransuloisia, kiitollisen haikeita, kateellisen kaipaavia..<br />
<br />
Ja myös: Me muutumme kivun ja romahtamisen kautta. Kun jotain meille hyvin tärkeää – ystävyys, kotipaikkakunta, taituruus – katoaa, me saamme romahtaa. Suhteemme eivät ole korvattavissa hetkessä, vaikka voimmekin muuttaessamme ”löytää uusia kavereita”, ”vaihtaa jengiä”, ”tutustua uuteen kouluun”.<br />
<br />
Lapsen tulee antaa reagoida elämän muutoksissa: muutoissa, eroissa, koulun aloituksissa, ystävyyssuhteiden kiemuroissa. Usein me vanhemmat ryntäämme tekopirteinä piristämään, pelon kanssa ylihuolestumaan, vihan kanssa uhkailemaan tai inhon kanssa torjumaan sitä, mitä pitäisi lähestyä kuin suru: vierellä kuunnellen, antaen murheen olla rauhassa läsnä.<br />
<br />
Eikä se koske vain lapsia. Yhtä lailla meillä aikuisilla on vaiettuja suruja, pelkoja, jotka palaavat piinaamaan aina uudestaan, ilo kateissa. Jos aikuisen mieli on omia tunteita täynnä, ei sinne mahdu kannateltavaksi lapsen reagointia. Samoin käy, jos lapsen tunteet tai reagointi saa aikuisen syyllistymään: minä päätin, että muutetaan ja nyt lapseni on ihan romuna!<br />
<br />
Maailmassa tulee vastaan asioita, joita emme voi päättää ja joita joudumme suremaan. Vanhemman syli, joka kestää murheen painon, on kuin elokuvan ydinmuisto: kulkee mukanamme aikuisenkin elämän vastuksiin. Siinä sylissä sai elokuvan takapenkin viisaiden vanhempien kolmevuotiaskin turvallisesti pelkosurra elokuvan loppuun.
Täähän pistää kampoihinhttp://www.blogger.com/profile/09150993376853128648noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-165028335786730148.post-29834590216990080972015-09-07T17:50:00.000+03:002015-09-07T17:50:10.429+03:00Yökyläläiset<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiqK3q58Z5XqTs5-LFZijVCm8Rsjz-SwOz_grgonmViIJ44hrBi-zaqBbZQb0riA3y3SkJZl-bTTZwvtAyHK8kB-H8-787naJHM5wMdpUivficp3yHPGnZn22y-Yqz6iq_8EDNgUHiOhn02/s1600/_DSC1750.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiqK3q58Z5XqTs5-LFZijVCm8Rsjz-SwOz_grgonmViIJ44hrBi-zaqBbZQb0riA3y3SkJZl-bTTZwvtAyHK8kB-H8-787naJHM5wMdpUivficp3yHPGnZn22y-Yqz6iq_8EDNgUHiOhn02/s400/_DSC1750.jpg" width="267" /></a></div>
<br />
Lasteni sosiaalinen maailma laajenee: sovimme yökyläilyjä. Isovanhemmilla ja kummeilla yöpymiset ovat ihan eri juttu, vauvakamaa. Kun haluaa nähdä maailmaa ja tutustua vieraisiin kulttuureihin, käydään kaverilla vuoroin vieraissa. <br />
<br />
Yökyläilyssä ei ole ihan varmaa, kuka on saamapuolella. Sen huomaa jo lakanat-mukaan-vai-ei-väännöstä. Minusta perheemme saa vieraan ilokseen ja siksi petaamme ja pesemme hänelle lakanat. Mutta sitten taas olen kiitollinen kun lapseni saa kyläillä ja haluan vähentää emännän vaivoja tuputtamalla lapselle lakanoita mukaan. Pakkaan lapselle pyykkipussinkin, mutta olen ällistyneen kiitollinen, kun hän palaa reppu täynnä puhtaita vaatteita. Mikä ystäväperhe! <br />
<br />
Vaikka eihän se lakanoihin jää. Reppuun pakataan huoletkin. Miten lapseeni suhtaudutaan, jos tulee riehumiskohtaus, iso itku, painajainen, pikkuvahinko? Tai ei tule uni? Ja jos meillä on yökyläilijä vieraana: miten sovitan hänet meidän perheen tapoihin tai meidän perheen hänen tapoihinsa? <br />
<br />
Ällistyttävästi jokaisella perheellä on ”ihan tavalliset iltahommat”. Jollakulla se tarkoittaa eksoottista kyllä iltapuuroa, kylpyä ja ilta-DVD:ta. Meillä puolestaan mitä nyt jääkaapissa sattuu sinä iltana olemaan, pikkupesaisut ellei täivaroitusta ole annettu ja iltakirja. I h a n e r i j u t t u. <br />
<br />
Yökyläillessään lapsi huomaa: Meidän tapamme ei olekaan ainoa tapa. Kaikilla ei olekaan isin keittämää aamupuuroa hellalla muhimassa, vaan lapset pöllivät kaapista suklaakeksejä vanhempien vielä torkkuessa. Vanhemman vatsan pohjaa kouraisee, kun lapsi kysyy, saisiko muuttaa edes pariksi kuukaudeksi ystäväperheeseen, <i>kun siellä on vaan niin siistiä</i>. <br />
<br />
Isäntäperhekin voi katsoa itseään toisin silmin yökyläläisen vierailun aikana. Jotakin omista tavoistaan näkee tarkemmin, kun sen aiheuttama ällistys näkyy vieraan kasvoilta. Onko tämä nyt rentoa vai vastuutonta? Jämäkkää vai natsia? Olemisen tapamme tuntuu korostuvan, olevan paljaammin näkyvissä, kun ulkopuolinen katsoo sitä keskeltämme. Mitä lapsi kertoo meistä palatessaan kotiin? <br />
<br />
Silloin alkaakin yökyläilyn kiinnostavin vaihe: miten suhtaudun siihen, mikä on minulle vierasta? Tunnenko tarvetta puolustaa omia tapojani vai voinko nähdä ne vain yhtenä vaihtoehtona? Kiinnostunko uudesta, itselle vielä tuntemattomasta? Tai kiinnostunko aiempaa enemmän omasta tavastani – yhtä eksoottisesta?<br />
<br />
Ja edelleen: Miten suhtaudun yökyläilijän tarpeisiin? Onko minun helpompi ohjata, rauhoittaa, lohduttaa vierasta lasta vai omaani? Mikä kaikki aikuisuudessani muuttuu, kun luon suhdetta lapseni ystävään – olenko ankarampi, kärsivällisempi, luovempi, rajoittavampi…? Onko vieras lapsi vaivoinani vai olenko kiitollinen siitä, että minut on katsottu kyllin luotettavaksi yöhoivaajaksi? <br />
<br />
Kotimaamme rajat ylittävät tänäänkin yökyläilijät, jotka eivät voi enää nukkua omissa kodeissaan. Lakanoita ei ole, ei ehkä reppuakaan, mutta painajaisia riittää. Nyt mitataan lapsuuden yökyläilyjemme oppi. Millaisiin varavuoteisiin toivoisimme tulevamme peitellyiksi, jos painajainen vyöryy vuorollaan omiin koteihimme? Koska sanoisimme: Jää meidän iloksemme. Et ole enää vieras.
Täähän pistää kampoihinhttp://www.blogger.com/profile/09150993376853128648noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-165028335786730148.post-30364095429477162402015-08-10T10:00:00.000+03:002015-08-10T10:00:04.626+03:00Onko lapsen hyvä harrastaa? Keskimmäinen lopetti harrastuksensa – kolmannen kerran. <br />
<br />
– ”Se sattuu”, lapsi ilmoitti syyksi. ”Enkä mä osaa niitä mitä siellä tehdään.”<br />
<br />
Jätin hetkeksi huomiotta hämmentävän ilmoituksen tanssiharrastuksen kivuliaisuudesta ja keskityin osaamispuoleen.<br />
<br />
– ”Mutta kulta, eihän sinun tarvikaan osata, kun siellä vasta opetellaan yhdessä niitä asioita.”<br />
<br />
– ”Niin, mutta kun mä en osaa.”<br />
<br />
Se oli varmaan tottakin. En usko lapseni olevan erityislahjakas, mutta ei ollut tarviskaan: tässä oli kyse nimenomaan harrastuksesta, ei treenaamisesta. Emme odottaneet kehitystä tai näyttöjä vaan kivaa ryhmässä toimimista ja liikunnan iloa. Ja sitä hän näytti tällä kerralla myös saaneen.<br />
<br />
Ensimmäinen lopetus liittyi lapsiryhmään, jossa hän oli ainoa poika. Se ei ole kolme–neljävuotiaalle välttämättä etu. Muut liihottelivat perhosina, ja hän oli sudenkorento. Toinen lopetus liittyi opetukseen – lapsi kieltäytyi jatkamasta, koska koki osaavansa jo kaiken. Mutta tällä kertaa ryhmässä oli vain sudenkorentoja, opettaja ihan huippu ja mukana vielä bonus: harrastuksen jälkeinen kahdenkeskinen hetki äidin kanssa. <br />
<br />
– Silti. Minä En Jatka. <br />
<br />
Liian osattavaa tai liian opeteltavaa – lapseni on harrastusmaailman Kultakutri. Ärsytti niin, että mieleen nousivat raskaan sarjan perustelut: raha, maine ja päämäärätön haahuilu, joka tulee lopulta koitumaan lapseni tuhoksi, ellei hän nyt valitse lajia johon todella kiintyy niin vahvasti, että selviää läpi murrosiän suistumatta pahantekijöiden sakkiin – iiiik. <br />
<br />
Rahalla olisi jotain painoarvoa saattanut ollakin, koska harrastus oli maksettu etukäteen kuukaudeksi. Sen pätkän voisin vaatia osallistumaan ja toivoa lapsen kipinän taas heräävän. Jos siis itse jaksaisin pakottaa joka lauantaiaamu murjottavan lapsen salille. Eli en. <br />
<br />
Iloisen lapsen kanssa olin kyllä jaksanut, koska olin Äiti, jonka lapsi tanssii. Mikä ihana maine! Ajan kanssa kelpaisin varmaan tanssiäitien porukkaan. Vertailisimme varusteita, hössöttäisimme näytöksistä… <br />
<br />
Haahuilun estämiseksi voisin vaatia lapselta sisukasta itsensä haastamista, mutta en itse olisi siitä kummoinenkaan esimerkki. Halusin kyllä olla äiti, jonka lapsi harrastaa, mutta en äiti, jonka illat vilahtavat minuuttiaikataulukyydityksissä, eväspakettien improvisoinnissa ja varusteiden raivokkaassa etsinnässä. Ja halusin olla äiti, jonka lapsilla on monipuoliset kyvyt, mutten äiti, joka jatkuvasti motivoi, manipuloi, maanittelee ja manaa saadakseen lapsen treenaamaan kykyjään. <br />
<br />
Joten hän lopetti. Myöhemmin muistin kysyä siitä sattumisesta.<br />
<br />
– No kato kun se sattu kun mä en osannut. <br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhGZrdJ9H5lqNIebyXZPrRnzcmCm8-m8Z_aEB55Kmiw2YI0wekUjNpfaTddaT-9WOEpfOHY-c_tFlqYT59D7qrzMXlBs3GHbY7VmbbqGOndOfnBR8k-OGQ-qjCtjIQaJWMDF3QXKB5IIE6-/s1600/_DSC1921.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhGZrdJ9H5lqNIebyXZPrRnzcmCm8-m8Z_aEB55Kmiw2YI0wekUjNpfaTddaT-9WOEpfOHY-c_tFlqYT59D7qrzMXlBs3GHbY7VmbbqGOndOfnBR8k-OGQ-qjCtjIQaJWMDF3QXKB5IIE6-/s400/_DSC1921.jpg" width="266" /></a></div>
<br />
Niinpä. Ei ole helppoa haastaa itsensä joka päivä, olla kaiken aikaa osaamisensa äärirajoilla. Lapset ovat, ilman harrastuksiakin. Viisivuotiaalla on paljon oppimista ihan ihmisyydestä, koululaisella vielä oppiaineet päälle. Ei joka rintamalla jaksa kehittyä. <br />
<br />
Kivaa ryhmässä toimimista on yllin kyllin päiväkodissa ja koulussakin. Liikunnan iloa lapseni kokee jokaisella sohvahyppelyllä ja keittiönpoikkipinkaisulla. Murrosikään on matkaa. Äitikin ehtii vielä treenata tärkeää unelmistaan luopumisen taitoa. <br />
<br />Täähän pistää kampoihinhttp://www.blogger.com/profile/09150993376853128648noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-165028335786730148.post-80152775096023855092015-07-01T13:16:00.001+03:002015-07-01T13:16:39.999+03:00Loman alku on vaalilupausten lunastamista<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiUSb_quUzZyFnwSFlBNt3GAI6kCqcRsdBbGJggu-fanCBEhpJIUEB1rq-oDmNXD0bCziwEGBnL7fz0jO-BP9Eobd6-lNPvumHqPrIoCE6zpsD4T9kV-v86yBtmBhO481TxqDd4IlG4x40l/s1600/_DSC1463.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiUSb_quUzZyFnwSFlBNt3GAI6kCqcRsdBbGJggu-fanCBEhpJIUEB1rq-oDmNXD0bCziwEGBnL7fz0jO-BP9Eobd6-lNPvumHqPrIoCE6zpsD4T9kV-v86yBtmBhO481TxqDd4IlG4x40l/s400/_DSC1463.jpg" width="266" /></a></div>
<br />
Loman alku on kuin hallitusohjelmaa punoisi. Nyt on annettujen vaalilupausten lunastamisen hetki. Muistellaanpa hetki perheessämme kevään mittaan puheltua.<br />
<br />
Sohvannurkasta lukuisa kertoja:<br />
– Äiti, miksi sä luet tota paksua kirjaa?<br />
– Kulta, tämä on äidin tärkeä työkirja.<br />
– Mut mä haluan että sä lukisit mulle <i>Ponia ja Puluboita</i>!<br />
– Lomalla sitten.<br />
<br />
Sängyn pohjalta päivittäin:<br />
– Äiti, miksi mun pitää nyt jo mennä nukkumaan?<br />
– Jos sä et nyt mene nukkumaan, niin aamulla väsyttää ja sitten ei seuraavasta koulupäivästä tule mitään.<br />
– Mutta mä halua valvoa!<br />
– Lomalla sitten. <br />
<br />
Ja 11 tunnin kuluttua:<br />
– Äiti, miksi mun pitää nyt jo herärä?<br />
– Jos sä et nyt nouse, niin äiti myöhästyy töistä eikä saa palkkaa ja me kuollaan nälkään.<br />
– Mutta mä haluan nukkua!<br />
– Lomal...<br />
– Joojoo, lomalla sitten.<br />
<br />
Oih maagista lomaa, joka näyttä siintävän niiiin kaukana lupauksia antaessa. Tokihan äiti loihtii lomakaudella lapsille virikkeellisen, monipuolisesti psykofyysissosiaalista hyvinvointia tukevan kasvuympäristön vain kahdella kädellään. Eikä koulutukseen liittyvään kirjallisuuteen koske kukaan! Lomalla kaikille riittää, keneltäkään ei oteta pois. <br />
<br />
Ja nyt lupaukset olisi lunastettava, mutta mutta. Keväällä lasketussa lomabudjetissa vaikuttaakin olevan kiusallinen pilkkuvirhe, öh. Näyttää sittenkin siltä, että äiti tekee töitä tämänkin kesän, seuraavan kirjan deadline, ymmärrättehän lapsukaiset. Ja jos ette ymmärrä, niin syytän teitä siitä, että menitte uskomaan mitä luvattiin, marisette ja vaaditte aina etuuksia, ettekä halua osallistua perheen nostamiseen kuopasta.<br />
<br />
Kieltäytyminen on niin helppoa, kun takataskusta voi vetää tuottavuusvaatimuksen. Silloin ei tarvitse myöntää, että väistelin ja mairittelin joka suuntaan, jotta pääsisin vain omaan tavoitteeseeni. <br />
<br />
Itse ajattelin osallistua tänä kesänä tuottavuustalkoisiin olemalla lasteni luottamuksen ja uhrausten arvoinen. Naiivia ehkä, mutta uskon rehellisen suhteen kasvattavan heistä työkykyisiä, luovia aikuisia, vaikka se mitä puuhamme, vaikuttaa tällä hetkellä silkalta laiskottelulta. Joten minusta ei hetkeen kuulu – olen lukemassa, nukkumassa ja valvomassa.<br />
<br />
Lomalla.
Täähän pistää kampoihinhttp://www.blogger.com/profile/09150993376853128648noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-165028335786730148.post-44537593641917638612015-06-15T13:05:00.000+03:002015-06-15T13:05:59.850+03:00Anna aikaa puolisolle<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh6bBvo2LnX-gDdYIZ88Ke2aY6ft-rxHTjdJzUQ2m-g4Vi4-sEaTRMViyyUHnjcrDstcJQjiJH-zXITYYbzJUBJt6ZCbzDtdiy06hAv6IhhM0lrRoECEOD0H8ubofHcIZXXSUm-MTg3lp38/s1600/riemu.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh6bBvo2LnX-gDdYIZ88Ke2aY6ft-rxHTjdJzUQ2m-g4Vi4-sEaTRMViyyUHnjcrDstcJQjiJH-zXITYYbzJUBJt6ZCbzDtdiy06hAv6IhhM0lrRoECEOD0H8ubofHcIZXXSUm-MTg3lp38/s1600/riemu.jpg" /></a></div>
Mistä tietää vauvaperhe-elämän tiukimman vaiheen olevan ohi? Kun voi jo aidosti ilahtua kavereiden synnytystekstareista.<br />
<br />
Oman vauvaperheaikamme elimme tiukasti ajan hermolla. Jo liikenneruuhka romahdutti ennakoimisen hauraan tukirakennelman. Kolme lasta itkee isäänsä, ja herra vaan istuu ruuhkassa! Kaveriperheiden vauvauutisia seurasi heti onnittelujen jälkeen painajainen: varpajaiset. Mies lähti täysin ennakoimattomasti suorittamaan riittiä ja minä jäin yksinäni paiskomaan lapsia petiin. Kuulostaa helpolta mutta ei ollut. Omat voimat olivat niin vähissä, ettei ollut vipata miehelle viittä minuuttia – koko illan lahjoittamisesta puhumattakaan.<br />
<br />
Ei ole mukavaa olla se puoliso, joka aina roikkuu toisen lahkeessa – kuin neljäs lapsi – kerjäämässä aikaa. Tai olla vaimo, joka lähettää toisen matkaan happamin ilmein, korkoa kasvava marttyyrilasku takataskussa. Ajan pihtaaminen alkaa vaikuttaa luonteenpiirteeltä, vaikka kyse on vain olosuhteista: akuutista käteisajan vajauksesta.<br />
<br />
Kun aikavaje kiristää suhdetta, aletaan ympäriltä neuvoa sijoittamaan kahdenkeskiseen aikaan. Kokeiltu on. Siinä sitä istuttiin kylpylähotellin sängyllä ihan kahdestaan, ja minä yritin teeskennellä, etten ajattelisi koko ajan lapsia, ja mies, ettei ajattelisi koko ajan seksiä. Sitäkin tarvitaan, mutta ei välttämättä heti. Ensin piti saada ihan omaa aikaa.<br />
<br />
Aikaa, jolloin saa hyvällä omallatunnolla lähteä käymään – mies ja lapset toivottavat hymyillen hauskaa iltaa. Kukaan ei itke. Ei edes äiti.<br />
<br />
Aikaa, jolloin saa tehdä ihan mitä huvittaa tarvitsematta miettiä, minkä muun edelle se kiilaa epäoikeudenmukaisesti. Että saako isä nyt istua yhdentekevässä leffassa, kun lapsillakin on tarpeita.
Kun sitten palaa kotiin, otetaan ilolla vastaan. Toitko tuliaisia: konkreettisia tai kokemuksia? Eikä haittaa, jos ei niin tunnilleen tiedä, koska palaa. Illanvenymistekstariin vastataan iloisella hymiöllä. Omakin mieli on rauhallinen. Kyllä ne löytävät jonkin nurkan, johon käpertyä yöksi, jos sänky on myllätty nukkumakelvottomaksi.<br />
<br />
Ja jos nyt sattuu venähtämään ihan pikkutunneille, so what. Seuraavana aamuna ei tarvitse olla ennen kuutta jotakuta hyssyttelemässä, puurottamassa, hyvittelemässä. Miestä vain naurattaa, kun pikkurouva on parhaansa mukaan juhlinut. Leikkiköön lapset siellä aamun keskenään, kun äiti korjaa eilisen satoa.<br />
<br />
Päivää riittää läjässä löhöilyyn, pyykkivuoren naureskeluun. Ruokaa ruvetaan laittelemaan, kun joku mainitsee nälän toistamiseen. Kaverilta tullut tekstari huomataan vasta tuntien kuluttua: odotus on päättynyt, uusi vauva on tullut näkyviin.<br />
<br />
Joten onnea perhe Karjalainen! Voisinpa antaa teille lahjaksi siivun tästä nyt niin yltäkylläisestä aikavarannostani. Saisitte aikaa ihmeteltäväksi, viipyiltäväksi, tuhlattavaksi asti. Vaan fysiikan lait pakottavat tyytymään toiseksi parhaaseen lahjaideaan. Lähetän tyytyväisen miehen varpajaisiin.Täähän pistää kampoihinhttp://www.blogger.com/profile/09150993376853128648noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-165028335786730148.post-21337010146910377652015-05-29T16:00:00.000+03:002015-05-29T21:26:58.745+03:00Meidän lapset ja yhteiskunnan kakarat<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjj0wPGwtkYn2qaQViSeZJlErrM_SQjyLazPLyO_eppiRfEKqPxB1AO_1mxS-ii19Cn0kmW8M7da4NJ1V1KoIL1MH9dOSBhvsfOJUSTbCFFJq0QQtSFh_4pIaceWLftKi-ZPk5MKxt-Mewq/s1600/_DSC1675.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="427" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjj0wPGwtkYn2qaQViSeZJlErrM_SQjyLazPLyO_eppiRfEKqPxB1AO_1mxS-ii19Cn0kmW8M7da4NJ1V1KoIL1MH9dOSBhvsfOJUSTbCFFJq0QQtSFh_4pIaceWLftKi-ZPk5MKxt-Mewq/s640/_DSC1675.jpg" width="640" /></a></div>
Koulun kevätjuhlien lähestyessä perhettä uhkaa kriisi: pitääkö lapsen esiintyä, jos hän ei halua?<br />
<br />
Meillä taistelu aiheesta käytiin viime marraskuussa, kun esikoisen luokan piti joulujuhlassa esittää tonttutanssi.<br />
– Mä en halua esittää sitä, avasi pelin esikoinen.<br />
– Ai miksi et, kysyin kohteliaaseen sävyyn, aivan kuin olisin kiinnostunut hänen ajatuksistaan.<br />
– No kun en vaan halua. Se on ihan tyhmä.<br />
<br />
Yritin näyttää yhä kiinnostuneelta ja puntaroivalta mutta vain hämätäkseni sen, että tiesin, että peli oli jo osittain menetetty: tonttutanssi <i>on tyhmä</i>.<br />
<br />
Yhtä tyhmä kuin ne joka keväiset kuorolaulut, joissa eturivin tytöt vetävät sanatarkkaan jakaukset ojennuksessa ja takarivi availee suutaan. Tai evankeliuminluku, josta etukäteen arvaa, kenet opettaja ilmoittajaenkeliksi valitsee. Kaikkien täytyy esiintyä, jotta vanhemmat saavat kyynelehtiä lasten viattomuutta ja kokea maailman sittenkin pelastuvan.<br />
<br />
Olin itse lapsena se aina enkeliksi valittu (halusin tai en). Esikoisemme taas ei ole. Hän kävi kyllä kolmevuotiaana hyvän perheen lapsen tavoin muskaria, mutta istui siellä puoli vuotta Mummon sylissä seinustalla.<br />
<br />
– Ei siitä tanhuajaa tule, lausui Mummokin.<br />
<br />
Vasta viimeisellä kerralla lapsi yllätti, meni mukaan taputusjonoon hyvällä sykkeellä ja totesi sen jälkeen lopettavansa muskarin.<br />
<br />
Koulua vaan ei voi lopettaa. Eikä siellä voi aina valita, minkä roolin näytelmässä ottaa. Ope saa päättää. Se hinta vanhemman on maksettava yhteiskunnan tarjoamasta koulutuksesta. Tonttutanssivelvollisuus on pikkupolkka verrattuna oppi-, ase- ja verovelvollisuuteen.<br />
<br />
Vanhempana roolinsa sen sijaan saa valita. Kiusaus välttää konflikti on suuri. Ja se kävisi vielä helposti. Lakkaisin vain olemasta Vanhempi, joka antaa yhteiskunnalle määräysvaltaa lapseensa. Voisin sen sijaan olla Vanhempi, jonka lapsi saa laistaa:<br />
<br />
– Sennikin on lomalla sen päivän kun ne lähtee matkalle… Tai voi kun mä sairastuisin!, mankuu lapsi.<br />
– Niin.. No, jos sulla kerran on kipeä olo…, vastaa vanhempi.<br />
<br />
Tai voisin siirtää konfliktin kodin ja koulun väliseksi ja alkaa Vanhemmaksi, jonka lapsi ansaitsee <i>vain parasta</i>. Yhteinen vihollinen yhdistäisi perheemme mukavasti! Tarvittaisiin vain tiukkasävyinen kirje opettajalle (cc Rehtori), jossa osoitetaan validein tutkimuksin, miten:<br />
<br />
– tonttutanssi on vanhentunut ja nykyarvoja loukkaava esitys, tilalle on muokattava Minecraft-tanssi.<br />
– lapsen motorisen kehityksen kannalta tanhu ei ole välttämätön liikuntamuoto, eikä se edes edistä
kilpailukykyämme tai eloonjäämistaitojamme alati muuttuvassa yhteiskunnassamme (vrt. Minecraft-taidot)<br />
– esiintymään pakottaminen on lasta syvästi loukkaavaa ja voi johtaa itsekunnioituksen menetykseen, syrjäytymiseen ja lakimiehemme mukaantuloon.<br />
<br />
Vältin kiusauksen. Olin joka tapauksessa jo todennut, ettei maailma pelastunut lapsuuden enkeliesityksistäni. Esikoinenkin tanhusi lopulta tontturoolinsa läpi kunnialla ja innolla. Ehkä se rooli vahvistuu jälleen kevätjuhlissa: tyhmiinkin paikkoihin hetkittäin suostuva ryhmän jäsen.Täähän pistää kampoihinhttp://www.blogger.com/profile/09150993376853128648noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-165028335786730148.post-2018352793762293102015-05-05T10:00:00.000+03:002015-05-08T19:36:23.923+03:00Lasten kanssa luettua<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh_oRMqWKUKR_aIpj_jmzsmtiy8Quhe-D86KhaJ-udYZoUP2JpGAYttgHEbBMZXU_6rOfOUznDVI2MX0RKC1iVPuKUL31hgF-LXWWypEbILnfv_-il7ZIQb_x66x3PDF2eQtJTUGDOodtUg/s1600/vihko.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh_oRMqWKUKR_aIpj_jmzsmtiy8Quhe-D86KhaJ-udYZoUP2JpGAYttgHEbBMZXU_6rOfOUznDVI2MX0RKC1iVPuKUL31hgF-LXWWypEbILnfv_-il7ZIQb_x66x3PDF2eQtJTUGDOodtUg/s1600/vihko.jpg" /></a></div>
<br />
Rakastan kirjoja niin itsestäänselvästi, että yllätyn aina, kun joku kiinnittää asiaan erityisesti huomiota. – Ai teillä luetaan aina iltasatu? – No satu ja satu… Aika monenlaista luetaan. Mitä lapset nyt valitsevat kulloinkin.<br />
<br />
Sillä sillä on merkitystä. Siksi meidänkin kirjahyllyssä on ne ikuiset yhden illan suosikkikuvakirjat, joista olisi jo pitänyt periaatteessa kasvaa yli. Ja siksi juuri lapsi valitsee, mitä luetaan tänään. Jos en muuten tiedä, mitä lapselle kuuluu, voin arvata jotakin täysin satunnaiselta vaikuttavan iltakirjan valinnasta.<br />
<br />
Iltana muutamana tyttäreni valitsi Lumikin. Sattumalta vain samana päivänä, kun olin rähjännyt hänelle hiirikoristeisten korkokenkien käytöstä pihamaalla. Kateuden ja karkotuksen teema välillämme oli kiistämätön.<br />
<br />
Toisena iltana poika valitsi Kultaisten kirjojen klassikon Kani Kuriton. Kani on touhukas ja hyväntahtoinen mutta nykytermeillä aika ADHD-lapsi, joka ei tiedä, miten kelpaisi vanhemmilleen. Tämähän ei mitenkään liittynyt päiväämme, jona olin rajannut poikaa rankasti.<br />
<br />
Entä se kaukainen ilta, kun esikoinen valitsi kiusaamisesta kertovan kirjan, ihan muuten vain…<br />
<br />
Kirja on joskus myös äidin valitsema, ja se on silloin pidempi projekti. Tänä keväänä on luettu lasten kanssa näitä:<br />
<br />
<b>Aku Ankka.</b> Kaikissa muodoissa, yhdessä ja erikseen. Veikkaan, etteivät kuninkaatkaan mene oikeasti yksin vessaan, vaan kainalossa on veitikka vankka. Ankkalinna on upea luonnekarikatyyrien runsaudensarvi. Tutustumme hahmojen kautta inhimillisiin ja lapsen kehityksessä keskeisiin tunteisiin ja ilmiöihin: ahneus, ikuinen optimismi, suvun taakka ja tuki, sijaisvanhemmuus, epäreiluus, aggression säätely, addiktiot, mustasukkaisuus, kolmiodraama (<i>Iines hei, ihan totta! Valitse jo!</i>).<br />
<br />
<b>Paddigton.</b> Lapset, Perun porukoilta voi tupsahtaa luoksemme joku, joka tarvitsee juuri nyt apua. Auttakaamme, mutta annetaan hänen pitää karhunkielinen nimensä hyvin hankalasta ääntämyksellisyysmuodostansakinköhän huolimatta. Ja jos te joudutte puolestanne pakenemaan Perun porukoille, toivokaamme että he ovat Paddingtoninsa lukeneet.<br />
<br />
<b>Henkka ja Kivimutka. </b>Geo-etsivät. Viisikko-fläsärit värähdyttävät äitiä. Etsiväsukupolvet vaihtuvat, mutta tämä pysyy: aikuisten maailman havainnointi ja salaisuuksien paljastaminen. Miten läpinäkyviä ovatkaan aikuiset heikkoutemme! Miten surkeita salajuonemme! Ja miten verhottuna pysyykään – kuin yhteisestä sopimuksesta – arvoituksista kiehtovin: mitä ne puuhaavat kun ovat keskenään? Kiitos Kalle Veirto! Kiitos Johanna Hulkko!<br />
<br />
<b>Anna ja Elvis kylpylässä.</b> Elvikseen liittyvä salaperäisyys ei lapsia vielä kohauttanut (äiti on tulisilla hiilillä), mutta mummon vilkkuvat tissit naurattivat. Ja harva lastenkirja saa maininnan Parnassossa! Kiitos Maria Kuutti!<br />
<br />
<b>Sammonvartijat-trilogia. </b>Kävi nolo moka ikärajan kanssa: esikoinen luki ensimmäisen osan ennen kuin huomasimme kyseessä olevan nuorten kirjasarja. Traumatisoituminen estyi aktiivisella keskustelulla, yhdessä lukemisella ja tutkimalla muuta Kalevan innoittamaa kirjallisuutta, kuvataidetta, arkkitehtuuria, sävellyksiä ja koreografioita. Pysyvä sivuvaikutus jäi: lukemisen palo ja Halloweentärinät voittava innostus Kalevalan päivästä. Kiitos Timo Parvela!<br />
<br />
<b>Puloboi ja Poni-kirjat. </b>Voi Veera Palttasar Salmi, minkä teit. R-äänteeni oli kadoksissa viikon. En voi katsoa pulua miettimättä, onko hän pesästä lentänyt jätkäpoika. Bullan kulutuksemme on kriittisellä tasolla. Hakaniemi on pyhiinvaelluskohteemme. Olen yhä luonnollisesti munimatta.<br />
<br />
Puluboin lukeminen on hyvin hidasta, koska kolme kertaa per sivu pysähdytään nauramaan tai toistamaan erityisen läppää lausetta. Vain nuorimmaista ei huvita, mutta hän taas eläytyy Ponin haikean runolliseen ilmaisuun kyynel omassakin silmäkulmassa, onhan heillä molemmilla on äitinä (s)ää(i)l(m)iö. Voi pelkule mikä hiaano ja välikäs kiljakilja.<br />
<br />
Ai niin, reiluuden nimissä vielä isän valinnat.<br />
<br />
<b>Aku Ankka.</b> Hänelläkin. Kun se vaan on hyvä. Sopivan kevyt. Ja kuvat tosi hyvin piirrettyjä.Täähän pistää kampoihinhttp://www.blogger.com/profile/09150993376853128648noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-165028335786730148.post-2129769582048176232015-04-23T20:37:00.000+03:002015-04-23T20:37:08.036+03:00Seksi ja kiva<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgNQmiAl2CNv-tA7mtMOxx8cYVNb71iX1uHsjIGh4hsjVDqrlm6og5s7kLsbXSpdF-b0IhoJIz2BQDzQ3kw8ptDFhIpbXV6n-N3OuL7_WKhL2gAnw_gYxbXMEbgzX47cPO8HoSHs8_KkEQB/s1600/nukke.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgNQmiAl2CNv-tA7mtMOxx8cYVNb71iX1uHsjIGh4hsjVDqrlm6og5s7kLsbXSpdF-b0IhoJIz2BQDzQ3kw8ptDFhIpbXV6n-N3OuL7_WKhL2gAnw_gYxbXMEbgzX47cPO8HoSHs8_KkEQB/s1600/nukke.jpg" height="640" width="427" /></a></div>
<br />
Iltapesuilla se alkoi. Viisivuotias tytär lauleskeli aika kivasti nuotilleen <i>seksiseksiseksiseksiseksi</i>. Katselin seinille ja vältin reagoimasta. Strategiani oli selkeä:<br />
<ol>
<li>Koska lapsi ei tiedä sanan merkitystä, on turha lähteä paheksumaan. </li>
<li>Mitä rajummin reagoisin mihin tahansa hänelle tuntemattomaan ilmiöön, sitä mielenkiintoisemmaksi tuo asia hänen mielessään muuttuisi. </li>
<li>Valikoidulla huomiotta jättämisellä impulssi sammuisi ennen pitkää. </li>
<li>Pahuksen isoisoveli. </li>
</ol>
Hän nimittäin on jo koululainen ja tietää, mitä seksiseksi merkitsee, joten hän käski toistuvasti ja pahasti kiusaantuneena pikkusisartaan lopettamaan. Siirryin strategiaan B:<br />
<ol>
<li>Koska lapsi toistelee häntä kiinnostavaa, muissa ihmisissä voimakasta reaktiota herättävää asiaa, kunnes saa joko tarpeekseen muiden reaktioista tai asia lakkaa kiinnostamasta häntä, on viisainta selventää hänelle asiaa. </li>
<li>Töräyttämättä silti liikaa infoa. </li>
<li>Eli edetä häneltä kyselemällä. </li>
<li>Mieluiten isoisoveljen ollessa kuulolla – ei hänkään nyt niin paljon tiedä kuin luulee. </li>
</ol>
Hiustenkuivaamisen lomassa kysyin:<br />
– Kuule, mitä sun mielestä toi mitä sä laulat tarkoittaa, seksiseksiseksi..?<br />
– No, varmaan kivaa. Tai ystävää. Koska Niina sanoi mua seksiseksiksi ja se on mun kiva ystävä.<br />
– Niin. Joo. Mutta oikeasti se sana tarkoittaa sellaista aikuisten erikoispussailua ja -halailua.
<br />
<br />
Lisäkysymyksiä ei esitetty, joten annoin asian olla. Lapset eivät. Uimahallin pukuhuoneessa lapsi ilmoitti olevansa seksimalli. Kohteliaat kanssauimarit katselivat seinille. Kun tytär oli käväissyt vaihtamassa lempimekon päälle, kehaisi viisivuotias veli:<br />
<br />
– Oot kyllä seksi ja kiva!<br />
<br />
Ei tälle varmaan mitään voi; sanana seksi vain tulee arkipäiväistymään. Muistan huvittuneena vanhempieni närkästyksen, kun yläasteellani pidettiin disko. Diskohan on paikka, jonne aikuiset menevät juomaan ja tapaamaan muita aikuisia! Sellaista sitten alaikäisille!<br />
<br />
Ja, vähemmän huvittuneena, tuttavaperheen, jonka piti käyttää lapsi lääkärissä Thaimaan lomalla. Tutkimuksen päätteeksi paikallinen lääkäri kommentoi kolmevuotiasta: ”Very nice girl! Very sexy!”. Tuskin hän pedofiili oli, tarkoitus oli vain kehaista hyvin käyttäytynyttä lasta.<br />
<br />
Ehkä seksi sanana vain alkaa pikkuhiljaa merkitä kivaa tai kaveria. Kuten jäätävä tai kuumottava kommentoivat ihan muuta kuin varsinaisia lämpötiloja. Varsinaista seksiä alamme sitten kutsua – niin miksi? Ehkä sitten seksiseksiksi.Täähän pistää kampoihinhttp://www.blogger.com/profile/09150993376853128648noreply@blogger.com1