maanantai 23. kesäkuuta 2014

Jäähy – ja miksi en edelleenkään käytä sitä

Yleisön pyynnöstä palaan harrasta paheksuntaakin aiheuttaneeseen kirjoitukseeni jäähyn tarpeettomuudesta. Pääset tarvittaessa kärryille tästä.

Tapaan työssäni kaiken aikaa hyviä, rakastavia vanhempia, jotka luulevat jäähyn olevan olennainen osa kasvatusta – samaan tapaan kuin iltasatu ja ruuasta kiittäminen. Joskus vanhemmat häpeillen tunnustavat, etteivät ole vielä ottaneet käyttöön jäähyä, mutta lupaavat aloittaa ihan pian… Ja toiset äimistelevät, miksei jäähy toimi, vaikka he ovat palauttaneet lapsen miettimispenkille kymmeniä kertoa, ihan niin kuin Supernanny opettaa.

Kaikille heille paasaan seuraavan listan: viisi yleisintä epäkohtaa jäähyn käytössä.

Jäähyä käytetään selvittämättä, mistä on kyse


Jos minkä hyvänsä ikäinen lapsi toistaa kielloistasi huolimatta jotakin toimintaa, hänellä on todennäköisesti siihen hyvä syy. Selvitä mikä se on. Lapsen aloitteen mieltäminen uhmaksi ei edistä millään lailla suhdettanne tai lapsen kehitystä. Jos sinä kiellät lastasi toistuvasti samasta asiasta, sinulla on todennäköisesti siihen hyvä syy. Varmista, että se myös on. Kannattaako todella tuhlata ruutia siihen, ettei yksivuotias saa istua sohvalla (se saattaa likaantua)? Voisiko sohvakiipijän mielessä itää uhman sijaan halu harjoitella uutta taitoa (osaan kiivetä aika hyvin), toimia kuten aikuiset (isikin istuu sohvalla ja katsoo jalkapalloa kuudetta tuntia), ilmaista omia mielihalujaan (kiipeän nyt sohvalle)? 


Jäähy on automaattirangaistus, eikä lainkaan kytköksissä asiaan, joka lapsen toivotaan oppivan


Kasvatuksellinen seuraamus eli rangaistus voi olla ok, kunhan siinä on mieli, jonka lapsi ymmärtää. Seuraamuksen keston pitää olla lapselle käsitettävä, muutoin se menettää täysin merkityksensä. Päivän kielto on kolmivuotiaalle tarpeeksi.

Näin:
Kun nyt revit kirjaston kirjasta sivun, meidän täytyy palauttaa se kirjastoon ja pyytää anteeksi ja maksaa uudesta kirjasta. Sillä kertaa emme lainaa uusia kirjoja. Autan sinua muistamaan, miten varovasti kirjoja täytyy pitää. Ne menevät helposti rikki. Penkillä istuminen ei opeta, miten kirjoja käsitellään tai miten korvataan aiheutetut vahingot. Jatka asian opettamista: kehu lasta, miten hienosti hän sai selvitettyä asian, ja huomaa ne kerrat kun kirja pysyy ehjänä.


Syyllistäminen ja kohtuuton tuohtumus ei edistä asiaa. Vai mitä pitäisit siitä, että hoidettuasi revenneen kirjan maksun ja pahoittelut, katsoo kirjastonhoitaja vielä asiakseen haukkua sinut epäkelvoksi vanhemmaksi, joka ei osaa katsoa edes sen vertaa kakaroidensa perään, etteivät repisi yhteiskunnan varoilla yhteiseksi hankittuja teoksia, joista moni lapsi Afrikassa olisi hyvin kiitollinen.

Jäähyä käytetään innokkaimmin silloin, kun aikuinen on ärsyyntynyt


Jäähyllä – tai muillakin rankaisuilla – aikuinen saa kasvatuksen nimissä hyväksyttävän syyn purkaa kaikenlaista kiukkuaan lapseen. Kun lapsi protestoi, saa aikuinen vielä ihanasti vettä raivomyllyyn. Palauttaessa lasta jäähypenkille seitsemättä kertaa tuntuu raivokin oikeutetulta, vaikka alkuperäinen ärsytyksen syy olisi työasia, puoliso, selluliitti tai oma maali.

Jäähyllä rangastaan yhtä perheenjäsentä, muut selviävät ilman


Useissa perheissä aikuinen saa suuttua, nimitellä, uhkailla, mutta lapsi ei. Epäreilua. Jos jätit itse kirjaston kirjan pienen lapsen repimisetäisyydelle, kanna vastuusi, äläkä ripitä lasta. Jokainen suuttuu, hermostuu, ei jaksa, ei halua, tekee tyhmästi ja tuhmasti. Se on inhimillistä elämää. Jos todella haluat jäähyttää, käytä sitten edes Lentävää jäähyä – koko perheelle. Lentävää jäähyä esitellään niin ikään tässä.

Jäähyä käytetään aivan suotta perheissä, joissa asiat hoituisivat fiksumminkin


Supernanny-ohjelmaan, josta jäähy näyttää levinneen koko kansamme keskuuteen, on valittu viihteen nimissä erityistapauksia: perheitä, joissa ei toimi lainkaan vanhempien ja lasten välinen sukupolviraja. Vanhemmat eivät ole osanneet kieltää lapsiaan asianmukaisesti, antavat sekavia käskyjä, menevät tolaltaan lapsen suuttuessa. Tällöin jäähyllä on markkeerattu näyttävästi sukupolvirajaa: aikuinen määrää, lapsi tottelee.

Et tarvitse jäähyä, jos osaat sanoa ei, pysyt suurin piirtein rauhallisesti kannassasi, vaikka lapsi olisi erimieltä ja kestät ajoittaista syyllisyyden tunnetta, jota lapsen mielen pahoittaminen vanhemmalle aiheuttaa. Jos et vielä osaa, voit opetella. Jatkuva kieltäminen ja pelkkä rankaiseminen ei auta lasta – eikä sinua. Anna oppimisen ja erehtymisen oikeus jokaiselle perheenjäsenelle.

19 kommenttia:

  1. Kiitos tästä! Jopa ns. ammattilaiset pyörittelevät silmiään, kun kerron, että meillä eivät rangaistukset, ei varsinkaan jäähy, lainkaan toimi. Joko rangaistus muuttuu "eppäs saa mua kiinni" -leikiksi tai sitten muksu ei yksinkertaisesti hahmota yhteyttä oman tekonsa ja rangaistuksen välillä. Oikeastaan vasta nyt tokaluokkalaisena esikoinen on oivaltanut pelikiellon idean ja senkin siitä, että kaveritkin saavat pelikieltoja törttöilystä.

    Minua samalla kertaa huvittavat että ärsyttävät nuo Olotilan kommentit. Siellä ihmiset ihan tosissaan "opettavat" lastenpsykiatrille, että lapsi tarvitsee rajoja. Voisi sitä edes hiukan toisen ammattitaitoa kunnioittaa, vaikken siihen maailmaan kaipaakaan, missä kunnanlääkäri oli heti papin jälkeen Jumalasta seuraavana. Sitä paitsi olen sitä mieltä, että aikuinen niitä rajoja vasta tarvitseekin: maailman historia ja nykypäivä tuntee paljon esimerkkkejä siitä, kuinka rajaton valta turmelee rajattomasti. Kirjoittelin aiheesta viime syyskuussa http://pikkuisenparempaa.blogspot.fi/2013/09/aikuinen-tarvitsee-rajoja.html.

    Meillä on kyllä tilanteita, missä on pakko pistää muksu nimenomaa jäähylle. Kuopus tässä joku aika sitten keksi, että on tosi vitsikästä sylkäistä rappukäytävässä lattialle. Ei siinä mitään, käytiin siivoamassa jäljet ja puhuttiin, että ei näin, tämä oli tosi huono juttu. Mitä vielä, kun homma oli valmis, niin eikös pikkuneidin silmissä välähtänyt ja hän sylkäisi uudestaan. Ja siivosi taas. Ja kolmannen kerran. Ja....

    Siinä voi teoretisoida huomiohakuisuudesta. siitä miten mukavaa yhteinen puuhastelu äidin kanssa oli, tms. mutta ruokaakin olisi pitänyt laittaa ja naapuritkin häiriintyvät, kun rapussa touhutaan ja touhutaan ja touhutaan. Niinpä pistin Time Timeriin neljä minuuttia aikaa ja pikkuneidin istumaan penkille ja tein erinomaisen selväksi, että siitä ei lähdetä mihinkään ennen kuin kello soi. Neljän minuutin kuluessa lapsi oli saanut palikat päässään sellaiseen järjestykseen, että älytön tarve syljeksiä rappukäytävässä oli hävinnyt.

    Minusta tuo ei ollut uhmaa eikä rajojen koettelua. Lapsella yksinkertaisesti hirtti kiinni. Esikoisella sitä sattuu useammin: nykyään hänen kanssaan toimii parhaiten, että käskee menemään rauhalliseen paikkaan lukemaan Aku Ankkaa, kun kasvoille tulee tietty ilme ja yhteisleikki muuttuu ihmeelliseksi nahistelun sekaiseksi riehumiseksi. Tapaamme tuolloin sanoa, että nyt on lähdössä mopo lapasesta. Kuvaavaa on, että lapsi itse ei protestoi sillä, että miksi aina hänet eikä nuorempi lähetetään jäähylle. Veikkaan hänen itsekin jo tajuavan, että tämä ei ole enää kivaa ja että juuri hän tarvitsee sitä rauhoittumista.

    Onko tämä jälkimmäinen se tarkoittamasi lentävä jäähy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä ja kiitos!
      Minusta Aku Ankan lukeminen omassa huoneessa on hyvä idea rauhoittumiseen : eikä se ole rangaistus, jos siihen ei liity syyllistävää jäkätystä. Tasapuolisuuden nimissä aikuinen voi todeta tarvittaessa itse (tai lapsen avustuksella) menevänsä nyt hetkeksi lukemaan, ennenkuin mopo karkaa omista käsistä. Se on lentävän jäähyn käyttöä!

      Poista
  2. Hyvää on teksti. Olen täysin samaa mieltä..että aikuiset niitä rajoja tarvitsevat. Aikuinen aikuinen kyllä kestää lapsen mielipahan ja jaksaa kantaa vastuun ja sanoa ei ja pitää päätöksistä kinni. Sen sijaan kehittymätön aikuinen hioo omia sääntöjään mielivaltaisesti. Tänään näin huomenna noin.ja todella kun omat hermot ovat riekaleet..on helppo silloin olla niin varma ja päättäväinen.."ja nyt sitten omaan huoneeseen peijakkaan kakarat..onko pakko pelata sitä peliä koko ajan täysillä"...vaikka eilen olisi juuri sovittu pelipäivästä.pahimmallaan säännöt vaihtuvat tunnin välein koska niillä ei ole merkitystä aikuisen omalke elämälle...niin hän luulee. KUNNES saapuu se päivä jolloin teini ikäinen kokeilee ekat känninsä..ja hasispilvensä. Ja vaikka vanhemmat saisivat raivonsa seurauksena sydänkohtauksen..lapsi on jo oppinut siihen..että ehkä se huomenna ei ees muista mistä mulle suuttu. Ja seuraa aika hirmuihmisiä pikkuhiljaa vallassa.
    No täähän on tuttua ..mutta kun on niin surullista että kukaan ei tule tällaiselle kehittymättömälle aikuiselle sanomaan.."kuulu..kasvatko ensin itse aikuiseksi..jotta voit kasvattaa vastuullisen aikuisen" ja sitten juuti nämä aikuiset saavat niitä lapsia puhaltamalla...tosta vaan. Ja haluavat vauvoja jotta saavat hoitaa jotain joka pitäisi heidät koossa. Mutta kun pieni vauva on hiono terapia isäntä. Ja kun taaperot kasvavat ja saavat oman tahdon vanhempi on hukassa..kun silloin sitä on kuin lapsi itse tuntemattomirn kohtausten edessä...ELI
    JÄÄHYLLE KAIKKI VANHEMMAT JOTKA TEKEVÄT LAPSIA VAIN ITSENSÄ TAKIA.JÄÄHYLLE KAIKKI NE VANHEMMAT JOTKA ITSE OVAT HORJUVIA PÄÄTÖKSISSÄÄN. Voisin ikävästi sanoa vanhemmuuden onni on päätölsissä pysymisen taito ja neuvottelutaito jolla saadaan positiivinen lopputulos.Tämä on rakkautta lasta kohtaan ja kasvattamisen peruskivi.
    T.tuon kaiken edellä olevan kokenut ja 44v olen kasvattamista opiskellut enkävieläkään osaa. SIIS JÄÄHYLLE..MINÄ!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ajattelin tuossa edellä paljon laajemmin kuin vain suhteessa omiin lapsiin. Esimerkiksi työelämässä esimiehillä on paljon valtaa, mutta siihen liittyy myös vastuuta ja valtaa aina jokin rajoittaa. Esimiehellä on esimies, toimitusjohtajan valtaa rajoittaa hallitus, hallituksen valtaa yhtiökokous, jne. jne. Aikuisten maailmassa kaikista päätöksistä kiinnipitäminen ei ole mikään ihanne, vaan sillä saa vain jääräpään maineen.

      Poista
    2. Tämäkin äiti lajittelee usien pyykkejä jäähyttely tarkoituksessa... Siinä on hyvä samalla jäpättää mielessään kaikki se syyllistys, joka tulisi muuten sanottua lapselle ääneen.

      Poista
  3. Edellisen kirjoitti Martsi O.

    VastaaPoista
  4. Mielestäni tämä nk. jäähystä vouhkaaminen, puolesta ja vastaan, on saanut aivan käsittämättömät mittasuhteet. Loppujen lopuksihan kyse on vain lapsen rauhoittamisesta ja siitä, että lapselle tulee (ikä huomioiden) selittää miksi kyseisellä tavalla ei tule toimia. Se, kutsutaanko tätä jäähyksi vai ei tai rauhoittuuko lapsi portaalla, vanhemman sylissä vai Aku Ankkaa lukien omassa sängyssä, ei mielestäni ole merkitystä. Tärkeämpää kuin se, miksi tätä "palautteen antoa ja rauhoittumista" kutsutaan, on se, kuinka tilanne hoidetaan ja kuinka asia käydään läpi lapsen kanssa. Tektissä annetut esimerkit nk. jäähyn toimimattomuudestahan perustuvat nimenomaan nk. jäähyn väärinkäyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista!
      Minustakin vouhkaaminen on hurjissa mittasuhteissa. Harva kehtaa julkisesti puoltaa enää ruumiillista rankaisemista, mutta samaa häpäisemisen tekniikkaa käytetään juuri vääränlaisessa jäähyttämisessä. Kutsunkin jäähyä nykyajan selkäsaunaksi.
      Silti: minusta ero on juuri siinä, istuuko lapsi yksin portailla (väärää jäähyn käyttöä) vai rauhoittuuko rakentavammalla tavalla oman kyvyn mukaan lueskellen tai vielä vanhemman sylissä. Yksin portailla istuminen on eristämistä, käy vanhempi tilannetta läpi miten tahansa.

      Poista
    2. Ei varmaan omalla nimellään kukaan kuritusväkivaltaa puolusta, mutta hämmentävän hyväksyttyä se on tai ainakin oli netin vauvapalstoilla. Pelottavan monella kuritusväkivaltaa puolustavalla oli vauva ja sen lisäksi isompi lapsi kotihoidossa.

      Poista
  5. Kysyisin tässä vähän asian vierestä.

    Kuinka usein, Janna Rantala, tapaat työssäsi lapsia, jotka kokevat että heitä ei ole rakastettu, kun heitä on kohdeltu ns. väärin, eli esim. laitettu huoneeseen yksin itkemään tai jäähylle?
    Ja onko kuitenkin mahdollista että noissakin tilanteissa vanhemmat ovat rakastaneet?

    Yritän siis kysyä, että kuinka yleistä on että lapsi ei tunne vanhemman rakastavan tätä, vaikka vanhempi kokee rakastavansa lastaan, ja tunne ei välity, koska kasvatuskeinot ovat vääriä?

    Netti on täynnä tarinoita esim. vanhemmista jotka aina löysivät jotain arvostelun aihetta. Esim. "Sain kokeesta kasin ja isä vain sanoi että pystyisit parempaankin". Noissa tilanteissa moni kokee ettei saanut rakkautta tai että isä ei rakasta tai välitä. Onko rakkauden välittäminen lapselle siis myös taitolaji, eikä pelkkä rakastaminen tunteena takaa, että lapsi tuntee sen?

    -äiti Oulusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysy vain!
      Tapaan erittäin usein vanhempia, jotka ovat hyvää hyvyyttään ja vieläpä uupumukseen asti ponnistellen yrittäneet osoittaa rakkauttaan lapseensa tavalla, jonka lapsi on käsittänyt vihaksi ja syyttämiseksi. Juuri kuten esimerkissäsi.
      Yleensä he ovat vanhempia, joiden omat vanhemmat ovat aikoinaan osoittaneet rakkauttaan samankaltaisella arvostelemisella ja motkottamisella....
      Oman työni suurin ilo onkin näiden väärinkäsitysten auki puhuminen ja uuden yhteyden löytyminen vanhemman ja lapsen välillä.

      Poista
  6. Ilmeisesti suuri osa kasvatuksen ammattilaisista on kuitenkin kanssasi eri mieltä tästä jäähy-asiasta, sillä jäähy on käytössä useissa päiväkodeissa ja kouluissa (jälki-istunto). Valitettavan usein törmää myös perheisiin, jossa lapsille ei tunnuta asettavan minkäänlaisia rajoja väärin toimimisen pelossa. Lapsi rikkoo kirjaston kirjan, mutta ei halua pyytää tekoa anteeksi. Asian annetaan olla. Miten tällaisessa tilanteessa tulisi sinun mielestäsi toimia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivähoidossakin tapaa paljon alistavaa kasvatusta. Lastenpsykiatrit sitten siivoavat jäljet, kun lapsen itsetunto on ensin päiväkodissa / koulussa viety.

      Lasteni päiväkotiryhmässä on kiukkutuoli ja sikäli mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin sinne mennään kun kiukuttaa ja lapsi ei halua ketään lähelle. Aika usein kiukkuisia lapsia rauhoitetaan sylissä.

      Poista
  7. Mun mielestä eristäminen (siis fyysisesti, ei koskaan henkisesti) on aivan pätevä rangaistustapa joissain asioissa ja tilanteissa.Niinhän aikuisten maailmakin toimii. Kyllä aikuisetkin eristetään, jos tarpeeksi törttöilee (vankilaan) Sen sijaan kuritusväkivalta on paitsi eettisesti väärin, niin ristiriitaista, koska meidän yhteiskunta ei toimi muutenkaan niin. Sen sijaan esim. väkivaltaisesti käyttäytyvät ihmiset eristetään muusta yhteiskunnasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota... vertaatko sinä ihan oikeasti parivuotiasta, joka käyttäytyy ihan ikätasoisesti, väkivaltarikolliseen?

      Poista
  8. Paljon oikeaa asiaa mutta ehkä hieman mustavalkoisesti, mutta niin kai kaikilla kirjoitukislla on tapana olla, jotta herättää keskustelua.

    Mutta kultainen keskitie on kai tässäkin parasta. Meillä käytetään jäähyä, joskin aika harvakseltaan. Mutta siinä vaiheessa kun esikoinen ja keskimmäisen välinen nahistelu alkaa mennä lyömiseksi, potkimiseksi ja puremikseksi eikä äiti pysty tulemaan väliin vauva sylissä niin silloin mennään jäähylle. Omaan sänkyyn pötköttelemään kunnes pahin tunneryöppy tasaantuu ja sitten jutellaan, että mites nyt näin pääsi käymään. Mielestäni tämä on ollut erittäin toimiva tapa ja se on tuntunut paremmalta ratkaisukeinolta, kuin että a) he satuttavat tosiaan b) äiti jankkaa vieressä, että ei saa potkia, ei saa lyödä, ei saa purra.

    Ja ei, he eivät ole huonotapaisia tai eivät tulisi toimeen keskenään. Päinvastoin. Yleensä ovat todella kilttejä ja huomaavaisia mutta toisilleen he ovat niin lähheiset, että purkavat tosiinsa päivän pahanmielen esim. jotain joka on jäänyt painamaan päiväkodista mutta he myös antavat toisilleen sen anteeksi. He ovat kultaisia <3 mutta tarvitsevat hetken hengähdystauon, jonka minä äitinä heille osoitan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori, että julkaisu on viipynyt, en huomannut kommenttiasi aiemmin.
      Jäähyllä ja jäähyllä on minustakin eroa; tärkeintä on, ettei lasta syyllistetä asioista, joita hän ei kerta kaikkiaan vielä osaa. Sinunkin kommentistasi (ainakin minun korviin) kuultaa ymmärrys kokonaistilanteeseen; vauva varaa äidin, sisaruksen kanssa kuuluukin käydä kaikenlaista läpi, tunteita saa olla jne...

      Kiitos kun kirjoitit!

      Poista