maanantai 25. huhtikuuta 2016

Vielä talokaupoista ja mitä ne paljastavat parisuhteesta

Kirjoitin Helsingin Sanomien kolumnissa 20.1.2016 talokaupoista, joissa puoliso oli outo otus. Se poiki pienoisen kiinnostavan twitter-keskustelun, jota en ehtinyt kirjaltani tuolloin täydentää, mutta palaan siihen nyt.

Kolumnin esimerkissä oli kolmikko: minä ja mieheni ja talokauppias. Voisiko sanoa, että meitä oli kaksi plus yksi. Mieheni tietää talojen rakentamisesta huomattavasti enemmän kuin minä, mutta olimme ostamassa taloa yhdessä. Silti myyjä puhui vain miehelleni. Hän ei katsonut minua silmiin, hän vastasi minun esittämiini kysymyksiin suoraan miehelleni, tai ei lainkaan. Mies ja myyjä olivatkin ne kaksi, ja minä olin plus yksi.

Myyjää on turha syyttää. Hän on yhdentekevä osanen minun ja mieheni elämässä. Tilanteen teki hölmöksi (ja paljastavaksi) se, ettemme mieheni kanssa puuttuneet asiaan mitenkään. Minua ketutti, mutta istuin paikallani. Mieheni ei huomannut mitään erityistä. Hänestä myyjä oli myyjä, ihan asiallinen.

Twitter-keskustelussa kysyttiin, enkö syyttänyt miestäni. En syyttänyt, enkä itseäni. Kyse on parisuhteestamme, ja siinä tuolloin vallinneista lainalaisuuksista. Kumpikaan meistä ei taatusti ajatellut, etteikö toisella olisi sananvaltaa talokaupoissa. Mieheni ei ole huomiokyvytön ääliö enkä minä tuppisuu, mutta silti annoimme myyjän sivuuttaa minut täysin.

Suhteen lainalaisuudet tarkoittavat suurin piirtein sitä, etten ajattele olevani jotakin mieltä mutta huomaan parisuhteessa käyttäytyväni kuin olisin. Myyjän käytös ei ollut itse ongelma, vaan se teki parisuhteen lait näkyväksi. Kuten kolumnissa yritin kuvata, on parin syytä huomata jotakin erityistä, jos äitiysneuvolassa puhuttiin vain naiselle. Miksi me suostuttiin siihen? Kuinka emme pyytäneet puhujan huomioimaan molempia? Miksi ihmeessä en kääntynyt miestäni päin ja kysynyt, mitä sä ajattelet tästä?

Jos olisimme mieheni kanssa olleet talokaupoilla todella tasa-arvoisuuteemme uskonut pari, emme olisi suostuneet kahtia jakamiseen. Minä olisin voinut sanoa miehelleni, ehkä jopa myyjän kuullen, että koen olevani nyt tässä isossa päätöksenteossa hassusti ulkopuolinen. Mieheni olisi voinut sanoa myyjälle että meitä on tässä kaksi ostajaa, voisitko vastata myös vaimolleni.

Sen sijaan paljastimme keskinäisellä käytöksellämme, kenen kuuluu puhua talokaupoilla. On turha syyttää myyjää vanhentuneesta sukupuoliroolituksesta, jos itsekin suostuu siihen. Samoin käy, kun terveydenhoitajaa syytetään äitien chat-palstalla isien syrjimisestä, vaikka vaimoihminen on itse sallinut miesihmisen nurkkaan istuttamisen neuvolakäynnillä.

Parisuhteensa tuuletusta kaipaavat lainalaisuudet voi huomata juuri silloin kun kaikenmaailman törpöt kohtelevat miten sattuu. Silloin itse saattaa olla se, joka ei ota huomioon puolisoaan vaan nauttii asiantuntijaksi korottamisesta. Nurkassa istuva voi huomata, miten nimenomaan puolisoni kohtelee minua ihan outona otuksena, ei edes puhu minulle vaan tuolle myyjälle tai terveydenhoitajalle. Mistä ihmeestä meidän suhteessa oikein onkaan kyse? Ketkä ovatkaan ne kaksi ja kuka tai mikä on plus yksi?

Lukuisat puolisot eivät koe yhtään tunkkaiseksi sivuuttamista, tapahtui se sitten julkisesti tai parisuhteen sisällä. Toivovat pikemminkin ettei kukaan vain kysyisi mitään. Saahan sitä sattua olemaan nainen, jota ei kiinnosta niinkään kattoparrun paksuus kuin verhojen laskostiheys, mutta kun kaikki eivät ole. Edelleenkään myyjää syyttämättä: töissä kannattaisi huomioida muitakin suhdevariaatiota.

Maailma on siitä hieno, että monenmoiset sukupuolet ja parisuhteet asioivat talokaupoilla ja neuvoloissa. Lainalaisuudet muuttuvat, kun huomaa niiden hölmöyden ja loukkaavuuden. Hiven kumppanin kuuntelua, rehellisyyttä ja kunnioittamista riittää – myös kaupanteossa. Ehkä herra haluaakin perehtyä vaahteran ja pyökin sävyihin? Ehkä herraa ei ole mailla halmeilla? Kenelle talokauppias olisi puhunut jos olisin ollut paikalla yksin tai vaimoni kanssa?

Eihän kyse ole aina edes sukupuolista. Talokauppias saattoi sivuuttaa minut lukuisista muistakin syistä. Vaikka minun kannaltani on oikeastaan se ja sama, mikä syy lopulta oli. Parisuhde parani, talo ostettiin toiselta kauppiaalta. Vuosia on kulunut, mutta en edelleenkään osta erinomaista tuotetta ihmiseltä, joka mitätöi läsnäoloni.

Joten laita viesti, jos tunnistat olevasi talokauppias vuodelta 2005. Tarjoan ilmaisen koulutuksen parisuhteen moninaisuuden huomioimisesta myyntitilanteessa.

3 kommenttia:

  1. Entäpä sitten, jos toista puolisoa mitätöidään jatkuvasti lähisukulaisten taholta? Appiperhe osoittaa puheensa vain omalle lapselleen ja samassa tilanteessa läsnä oleva on ilmaa. Kaikki muukin yhteydenpito lastenlapsista tehdään vain oman lapsen kautta.

    VastaaPoista
  2. Pahoittelut taas tolkuttomasta vastausviivestä, kun olen laiminlyönyt blogia koko vuoden. Kommentoin nyt kuitenkin, josko asia mietityttäisi jotakuta muutakin. Siis:

    Törkeää käytöstä, ilman muuta. Kyseisen "oman lapsen" pitäisi puuttua siihen, eikä antaa vanhempiensa kohdella puolisoaan miten sattuu. Ehkä ongelma on juuri tässä: jo omaan elämäänsä ja omaan parisuhteeseensa siirtynyttä kohdellaan vielä "omana lapsena", eikä aikuisena ihmisenä. Tilanne ei muutu, jos hän itsekin kokee yhä olevansa ensisijaisesti "vanhempiensa lapsi" ja toissijaisesti puoliso, kumppani, rakastettu yms.
    En tuhlaisi voimiani appiperheen muuttamiseen, vaan puhuisin asiasta puolison kanssa-parintajuisesti tietysti.

    VastaaPoista
  3. Neuvolakäynti silloin, kun olin palannut töihin, oli varsin paljastava. Mies ja herkkä juttelevat kahdestaan, miten arki kymmenkuisen kanssa sujuu. Minä istuin vieressä statistin. Kun puhe kääntyi imetyksen, minäkin sain suunvuoroa.

    Tuolloin minut ohitettiin ihan siksi, että kun äiti käy töissä päivät ja imettää yöt, ei hän lapsen elämästä juuri muuta tiedä tai muista kuin ne imetykset.

    VastaaPoista