Lukutaitoisen turva ja turvattomuus

Jälleen yksi askel kohti suojatonta maailmaa: esikoinen oppi lukemaan.

Pieni vauva on vain hoitajiensa julmuuden armoilla, muusta hän ei tiedä. Jos pysyn millään tavoin tolkuissani, ei lapseni tiedä, miten kamalia asioita maailmassa tapahtuu.

Leikkipuistoissa, kaverikuvioissa jo vähän isommaksi kasvanut lapseni kokee vähintäänkin sosiaalista julmuutta. Joku pamauttaa lapiolla, kutsuu pikkuvauvaksi, ei ota leikkiin. Epäkohteliasta, mutta vielä selitettävissä ja lohdutettavissa.

Instituutioissa en voi suojella lastani aikuisten julmuudelta. Joskus vaan päivähoitajallakin palaa pinna tai opettaja sanoo aika loukkaavasti. Epäreilua – ilman muuta! – mutta niin inhimillistä. Selvitetään asia, kyllä se tästä.

Mutta nyt esikoiseni lukee lööpit. ”Äiti, kuka on Eerika?” 

On mahdoton vastata rehellisesti tavalla, joka ei järkyttäisi lasta. Se julmuus, jonka Eerikaksi kutsuttu tyttö joutui kokemaan, on sietämätöntä edes luettuna. Ja tälläkin hetkellä lukuisien lasten todellisuutta.

Lukutaidon myötä kotiimme vyöryy arkisen julmuuden – jäkättämisen, syyllistämisen, uhkailun – rinnalle tieto maailman kohtuuttomuudesta. Siitä voi puhua, sitä voi surra, mutta sitä ei voi täysin selittää pois.

Ainoa suojamme on muistaa myös ihmisten hyvyys, turvallinen läheisyys, satujen maailma. Siksi lukutaitoinen esikoisemme kuuntelee tänäänkin vanhemman ääneen lukeman iltakirjan.

Sisarusten eroista

Vanhempien ainainen hämmennyksen aihe on se, miten erilaisia sisarukset voivat olla. Niin ovat kukin oma persoonansa, vaikka ihan samalla tavalla jokainen on kasvatettu. En usko.

Esikoinen saa tietää neljävuotiaana, että karkiksi kutsutut värikkäät kappaleet ovat syötäviä. Kuopus osaa näppärästi avata Muumi-askin yksivuotiaana.

Esikoiselle valkenee kaksi ja puoli -vuotiaana, että tv ei olekaan musta, suorakulmainen sisustustaulu, vaan siihen saa liikkuvaa ja värikästä kuvaa. Kuopuksen ensimmäinen sana on ”auhoääin”.

Esikoisen ensisoseensyönnit kuvataan, ensiaskeleiden ottamisen päivämäärä kirjataan facebookiin, vauvakirjaan ja tatuointina vanhemman käsivarteen. Kuopus – hetkinen, joko se kävelee? Esikoinen ei saa tulla vanhempien väliin yöllä, koska se tuhoaa vanhempien parisuhteen intiimiyden. Kuopus nukkuu äidin kainalossa eskarissakin, koska uusia lapsia ei todellakaan ole suunnitteilla.

Esikoiselle on täysin luontevaa ensivuosiensa ajan viettää aikaa kahdestaan jommankumman vanhemman kanssa. Kuopuksella ole hajuakaan olemisen tavasta, jossa molemmat vanhemmat ja hän viettävät kiireetöntä aikaa kolmistaan.

Siksipä se perheemme hankalin lapsi – aina kampoihin pistävä persoona! – on kuin sulaa vahaa tämän viikonlopun. Äiti, mä voin auttaa! Äiti, mä kyllä suostun, kiitos ehdotuksestasi! Äiti, sä oot niin ihana! 

Mitä siihen vaaditaan? Perjantaina äidin kanssa kahdestaan postiin (sisarukset yökylässä, isi isolla kirkolla), iltahommat ihan kahdestaan (hoputtamatta), hänen vuoronsa saada ensin sekä iltakirja (kolme lukua!) että iltalaulu. Ja aamulla isi ja äiti vain hänen käytettävissään. Yksi päivä esikoisen roolissa muuttaa kummasti kuopuksen persoonaa.