Eerikaksi kutsutun tytön kohtalo ei jätä minua rauhaan. Fiksu
ihminen nukkuisi yön yli ja muokkaisi aiheesta analyyttisen tekstin. Viisas
ihminen muistaisi asemansa ja deletoisi tekstin. Minä en pysty nyt kumpaankaan.
Tähän asti olen pitänyt blogielämäni ja muun työelämäni
erillään. Blogiini kuuluu ammatillis-henkilökohtainen, söpsysti kyseenalaistava hyväosaiselämä, jossa on varaa pohdiskella oikean ja väärän kysymyksiä. Väitellä
jäähystä. Vitsailla. Olla rasituksen keskellä onnellinen.
Siihen on oikeus ja se on todellista elämää. Mutta työssäni
on myös puoli, jossa lööpit ovat totta. Se ei tapahdu vain Pakistanissa tai
Pariisissa.
Tervetuloa alalle. Viran saa helposti, koska harva näissä
hommissa jaksaa pitkään. Välttämätön edellytys ovat kyky kestää jatkuvaa
syyllistystä muiden tekemistä väkivallanteoista. Eduksi katsotaan kyky lukea
ajatuksia ja ennustaa tulevaa. Palkasta ja työn rasittavuudesta ei maksa vaivaa
valittaa, koska todellinen sietämättömyys syntyy työn laillisista puitteista. Vaikka
näkee puolella silmällä mistä tässä on kyse, joutuu noudattamaan protokollaa,
ettei rikkoisi virkavelvollisuutta. Muuten vanhemman – ja ehkä lapsenkin – oikeuksia rikottaisiin.
Varoituksen sana: on äärimmäisen vaikeaa lukea toisten
ihmisten ajatuksia, koulutuksesta huolimatta. Pahuus ei näy merkkinä kasvoissa.
Vielä vaikeampaa on ennustaa, pysyvätkö ajatukset ajatuksina vai muuttuvatko
teoiksi. Kannattaa myös huomioida, ettei sietämättömän pahuuden kohteeksi
joutuneilla lapsilla ole sanoja heille tapahtuneelle. Se juuri on trauman ydinolemus:
sanaton helvetti.
En tiedä keitä te virkavelvollisuuden rikkomisesta syytetyt
olette. Saatan tuntea teidät tai en. Mutta olen työskennellyt samoissa
organisaatioissa, enkä hetkeäkään kuvittele etteikö sama työtapaturma olisi
tapahtunut minä päivänä hyvänsä minullekin, niin parhaani kuin yritänkin.
Ehkä oikeudenkäynnit ovat juridinen pakko, en tunne alaa.
Mutta eivät helvetin kaiut nuijan kopautuksella vaikene. Mikään ei poista tuon tytön kärsimystä. Eikä
sitä kammottavaa totuutta, että kaikki se tapahtuu edelleen juuri nyt. Ja nyt.
Erika ei valinnut symbolin asemaansa. Minullakaan ei ole
oikeutta käyttää hänen ääntään. Voin käyttää vain omaani.
Tässä se on.
Minua jotenkin kylmäsi se, ettei kaupunki maksa syytetyille kunnollista asianajajaa. Siitä hyvästä taitaa muutama pätevä ja osaava ihminen nostaa kytkintä,. Se taas ei näitä Eerikoita auta yhtään.
VastaaPoistaKomppaan Riittaa
VastaaPoistaEerikaa komppaan mutta en lastensuojelun työntekijöitä. Päätöksiä tehdään keksimällä tarinoita ja edes oikeudessa ei puhuta totta. 11 lasu ilmoitusta, kuka voi vielä puolustaa heitä? Helsingin lasu on täynnä mammoja jotka uskovat kaiken mitä heille kertoo.
VastaaPoistaMinäkin mietin välillä, että eikö työnantaja olisi voinut työntekijöitään tukea myös oikeudessa. Työnantaja kuitenkin jossain määrin tekee linjauksia sen suhteen, paljonko puuttumisen välineitä lastensuojelutyöntekijöillä on käytettävissä.
VastaaPoistaVarmasti lailliset puitteet osaltaan vaikeuttavat kaltoinkohtelun tunnistamista. Eikö kuitenkin psykiatreilla ole muitakin keinoja tulkita lasta kuin hänen puheensa? Kyllä lastensuojeluilmoituksen voi tehdä myös pahoinpitelyepäilystä. Kuten olemme huomanneet, ei yksi ilmoitus johda mihinkään. Sosiaalityöntekijät yhdistelevät eri paikoista tulevaa tietoa, jolloin yksittäinen ilmoitus voi kuitenkin olla lapsen kannalta merkittävä.
VastaaPoistaToivottavasti voit myös virallisesti ottaa eritellymmin kantaa siihen, kuinka laki ja asetukset vaikeuttavat väkivaltaan puuttumista. Nyt kehitetään parempaa yhteistyötä eri sektoreiden välille, ja siihen tarvitaan konkreettista tietoa lasten kanssa toimivilta viranomaisilta. Näinhän tämä ei missään tapauksessa voi jatkua.