Seksi ja kiva

Iltapesuilla se alkoi. Viisivuotias tytär lauleskeli aika kivasti nuotilleen seksiseksiseksiseksiseksi. Katselin seinille ja vältin reagoimasta. Strategiani oli selkeä:

1. Koska lapsi ei tiedä sanan merkitystä, on turha lähteä paheksumaan. 
2. Mitä rajummin reagoisin mihin tahansa hänelle tuntemattomaan ilmiöön, sitä mielenkiintoisemmaksi tuo asia hänen mielessään muuttuisi. 
3. Valikoidulla huomiotta jättämisellä impulssi sammuisi ennen pitkää. 
4. Pahuksen isoisoveli. 

Hän nimittäin on jo koululainen ja tietää, mitä seksiseksi merkitsee, joten hän käski toistuvasti ja pahasti kiusaantuneena pikkusisartaan lopettamaan. Siirryin strategiaan B:

1. Koska lapsi toistelee häntä kiinnostavaa, muissa ihmisissä voimakasta reaktiota herättävää asiaa, kunnes saa joko tarpeekseen muiden reaktioista tai asia lakkaa kiinnostamasta häntä, on viisainta selventää hänelle asiaa. 
2. Töräyttämättä silti liikaa infoa. 
3. Eli edetä häneltä kyselemällä. 
4. Mieluiten isoisoveljen ollessa kuulolla – ei hänkään nyt niin paljon tiedä kuin luulee. 

Hiustenkuivaamisen lomassa kysyin:
– Kuule, mitä sun mielestä toi mitä sä laulat tarkoittaa, seksiseksiseksi..?
– No, varmaan kivaa. Tai ystävää. Koska Niina sanoi mua seksiseksiksi ja se on mun kiva ystävä.
– Niin. Joo. Mutta oikeasti se sana tarkoittaa sellaista aikuisten erikoispussailua ja -halailua. 

Lisäkysymyksiä ei esitetty, joten annoin asian olla. Lapset eivät. Uimahallin pukuhuoneessa lapsi ilmoitti olevansa seksimalli. Kohteliaat kanssauimarit katselivat seinille. Kun tytär oli käväissyt vaihtamassa lempimekon päälle, kehaisi viisivuotias veli:

– Oot kyllä seksi ja kiva!

Ei tälle varmaan mitään voi; sanana seksi vain tulee arkipäiväistymään. Muistan huvittuneena vanhempieni närkästyksen, kun yläasteellani pidettiin disko. Diskohan on paikka, jonne aikuiset menevät juomaan ja tapaamaan muita aikuisia! Sellaista sitten alaikäisille!

Ja, vähemmän huvittuneena, tuttavaperheen, jonka piti käyttää lapsi lääkärissä Thaimaan lomalla. Tutkimuksen päätteeksi paikallinen lääkäri kommentoi kolmevuotiasta: ”Very nice girl! Very sexy!”. Tuskin hän pedofiili oli, tarkoitus oli vain kehaista hyvin käyttäytynyttä lasta.

Ehkä seksi sanana vain alkaa pikkuhiljaa merkitä kivaa tai kaveria. Kuten jäätävä tai kuumottava kommentoivat ihan muuta kuin varsinaisia lämpötiloja. Varsinaista seksiä alamme sitten kutsua – niin miksi? Ehkä sitten seksiseksiksi.

Onko Turku auki kesällä?

Aikuisena unohtaa, miten paljon lapsella on oppimista. Kaikki, mikä on, on ensin vain tässä. ”Sänky” on lapsen oma sänky. Lapsi hämmästyy huomatessaan, että naapurin Ellallakin on sänky.

Ymmärrys koostuu murusista. Mieleen vasta hahmottuvista kartoista, joissa mittakaava vaihtelee holtittomasti, eikä valtaosaa mantereista ole edes löydetty. Atlantin yli kulkee hatara riipusilta. Mutta tarve ymmärtää on niin suuri, että lapsi tekee kaiken aikaa johtopäätöksiä, etsii yläkäsitteitä ja yhteyksiä. Suostuu oppimaan ja löytämään.

Lapselle valideja tiedon lähteitä ovat niin isoveli kuin Aku Ankkakin. Hän päättelee totuuden kuvien pohjalta, koska ei vielä osaa lukea kuvatekstiä, joka kääntäisi viestin päälaelleen. Hän ei vielä tunne poikkeamia tai sovella: yhden jälkeen tulee aina kaksi.

Näin aikuisen näkökulmasta lapsuus on pysyvää hölmistymisen tilaa.

Miten Pikku Kakkonen voi näkyä myös Mummon telkkarista? Miten joku viisivuotias voi osata japania? Siis koti ei tarkoitakaan meidän kotia vaan muillakin on oma koti? Siis joku asuu Turussa, eikä vain matkaile siellä? Mutta: onko Turku auki kesällä? Aikuisena unohtaa, miten paljon itsellä on oppimista. Kaikki, mikä on minulle normaalia, on normaalia. Aikuinen hämmästyy huomatessaan, että täysin erilainen naapurin Ellakin on mielestään normaali.

Me aikuisetkin puolustamme liikuttavan itsepäisesti meille merkittäviä auktoriteetteja tai tiedämme fiilispohjalta, miten homma kulkee. Hauskaa, paitsi kun käytämme tietoamme perustellaksemme, kuka on epänormaali. Ihan sairas. Kasvattaa tai kasvaa väärin. Tekee anteeksiantamattomasti.

Lapset prosessoivat uutta tietoa leikkimällä. Aikuisille sen vastine on keskustelu, kunnioittava kiinnostus niitä nitiseviä siltoja kohtaan, jotka naapurin mieli on rakentanut löytämiensä mantereiden välille. Silloin mekin suostumme lapsuuden pysyvään hölmistymisen tilaan: ymmärtämään, ettemme vieläkään osaa lukea kaikkia kuvatekstejä.

Jäähy – ja miksi en edelleenkään käytä sitä

Yleisön pyynnöstä palaan harrasta paheksuntaakin aiheuttaneeseen kirjoitukseeni jäähyn tarpeettomuudesta. Pääset tarvittaessa kärryille tästä.

Tapaan työssäni kaiken aikaa hyviä, rakastavia vanhempia, jotka luulevat jäähyn olevan olennainen osa kasvatusta – samaan tapaan kuin iltasatu ja ruuasta kiittäminen. Joskus vanhemmat häpeillen tunnustavat, etteivät ole vielä ottaneet käyttöön jäähyä, mutta lupaavat aloittaa ihan pian… Ja toiset äimistelevät, miksei jäähy toimi, vaikka he ovat palauttaneet lapsen miettimispenkille kymmeniä kertoa, ihan niin kuin Supernanny opettaa.

Kaikille heille paasaan seuraavan listan: viisi yleisintä epäkohtaa jäähyn käytössä.

Jäähyä käytetään selvittämättä, mistä on kyse

Jos minkä hyvänsä ikäinen lapsi toistaa kielloistasi huolimatta jotakin toimintaa, hänellä on todennäköisesti siihen hyvä syy. Selvitä mikä se on. Lapsen aloitteen mieltäminen uhmaksi ei edistä millään lailla suhdettanne tai lapsen kehitystä. Jos sinä kiellät lastasi toistuvasti samasta asiasta, sinulla on todennäköisesti siihen hyvä syy. Varmista, että se myös on. Kannattaako todella tuhlata ruutia siihen, ettei yksivuotias saa istua sohvalla (se saattaa likaantua)? Voisiko sohvakiipijän mielessä itää uhman sijaan halu harjoitella uutta taitoa (osaan kiivetä aika hyvin), toimia kuten aikuiset (isikin istuu sohvalla ja katsoo jalkapalloa kuudetta tuntia), ilmaista omia mielihalujaan (kiipeän nyt sohvalle)? 

Jäähy on automaattirangaistus, eikä lainkaan kytköksissä asiaan, joka lapsen toivotaan oppivan

Kasvatuksellinen seuraamus eli rangaistus voi olla ok, kunhan siinä on mieli, jonka lapsi ymmärtää. Seuraamuksen keston pitää olla lapselle käsitettävä, muutoin se menettää täysin merkityksensä. Päivän kielto on kolmivuotiaalle tarpeeksi.

Näin:
Kun nyt revit kirjaston kirjasta sivun, meidän täytyy palauttaa se kirjastoon ja pyytää anteeksi ja maksaa uudesta kirjasta. Sillä kertaa emme lainaa uusia kirjoja. Autan sinua muistamaan, miten varovasti kirjoja täytyy pitää. Ne menevät helposti rikki. Penkillä istuminen ei opeta, miten kirjoja käsitellään tai miten korvataan aiheutetut vahingot. Jatka asian opettamista: kehu lasta, miten hienosti hän sai selvitettyä asian, ja huomaa ne kerrat kun kirja pysyy ehjänä.

Syyllistäminen ja kohtuuton tuohtumus ei edistä asiaa. Vai mitä pitäisit siitä, että hoidettuasi revenneen kirjan maksun ja pahoittelut, katsoo kirjastonhoitaja vielä asiakseen haukkua sinut epäkelvoksi vanhemmaksi, joka ei osaa katsoa edes sen vertaa kakaroidensa perään, etteivät repisi yhteiskunnan varoilla yhteiseksi hankittuja teoksia, joista moni lapsi Afrikassa olisi hyvin kiitollinen.

Jäähyä käytetään innokkaimmin silloin, kun aikuinen on ärsyyntynyt

Jäähyllä – tai muillakin rankaisuilla – aikuinen saa kasvatuksen nimissä hyväksyttävän syyn purkaa kaikenlaista kiukkuaan lapseen. Kun lapsi protestoi, saa aikuinen vielä ihanasti vettä raivomyllyyn. Palauttaessa lasta jäähypenkille seitsemättä kertaa tuntuu raivokin oikeutetulta, vaikka alkuperäinen ärsytyksen syy olisi työasia, puoliso, selluliitti tai oma maali.

Jäähyllä rangastaan yhtä perheenjäsentä, muut selviävät ilman

Useissa perheissä aikuinen saa suuttua, nimitellä, uhkailla, mutta lapsi ei. Epäreilua. Jos jätit itse kirjaston kirjan pienen lapsen repimisetäisyydelle, kanna vastuusi, äläkä ripitä lasta. Jokainen suuttuu, hermostuu, ei jaksa, ei halua, tekee tyhmästi ja tuhmasti. Se on inhimillistä elämää. Jos todella haluat jäähyttää, käytä sitten edes Lentävää jäähyä – koko perheelle. Lentävää jäähyä esitellään niin ikään tässä.

Jäähyä käytetään aivan suotta perheissä, joissa asiat hoituisivat fiksumminkin

Supernanny-ohjelmaan, josta jäähy näyttää levinneen koko kansamme keskuuteen, on valittu viihteen nimissä erityistapauksia: perheitä, joissa ei toimi lainkaan vanhempien ja lasten välinen sukupolviraja. Vanhemmat eivät ole osanneet kieltää lapsiaan asianmukaisesti, antavat sekavia käskyjä, menevät tolaltaan lapsen suuttuessa. Tällöin jäähyllä on markkeerattu näyttävästi sukupolvirajaa: aikuinen määrää, lapsi tottelee.

Et tarvitse jäähyä, jos osaat sanoa ei, pysyt suurin piirtein rauhallisesti kannassasi, vaikka lapsi olisi erimieltä ja kestät ajoittaista syyllisyyden tunnetta, jota lapsen mielen pahoittaminen vanhemmalle aiheuttaa. Jos et vielä osaa, voit opetella. Jatkuva kieltäminen ja pelkkä rankaiseminen ei auta lasta – eikä sinua. Anna oppimisen ja erehtymisen oikeus jokaiselle perheenjäsenelle.