Iltapesuilla se alkoi. Viisivuotias tytär lauleskeli aika kivasti nuotilleen seksiseksiseksiseksiseksi. Katselin seinille ja vältin reagoimasta. Strategiani oli selkeä:
- Koska lapsi ei tiedä sanan merkitystä, on turha lähteä paheksumaan.
- Mitä rajummin reagoisin mihin tahansa hänelle tuntemattomaan ilmiöön, sitä mielenkiintoisemmaksi tuo asia hänen mielessään muuttuisi.
- Valikoidulla huomiotta jättämisellä impulssi sammuisi ennen pitkää.
- Pahuksen isoisoveli.
- Koska lapsi toistelee häntä kiinnostavaa, muissa ihmisissä voimakasta reaktiota herättävää asiaa, kunnes saa joko tarpeekseen muiden reaktioista tai asia lakkaa kiinnostamasta häntä, on viisainta selventää hänelle asiaa.
- Töräyttämättä silti liikaa infoa.
- Eli edetä häneltä kyselemällä.
- Mieluiten isoisoveljen ollessa kuulolla – ei hänkään nyt niin paljon tiedä kuin luulee.
– Kuule, mitä sun mielestä toi mitä sä laulat tarkoittaa, seksiseksiseksi..?
– No, varmaan kivaa. Tai ystävää. Koska Niina sanoi mua seksiseksiksi ja se on mun kiva ystävä.
– Niin. Joo. Mutta oikeasti se sana tarkoittaa sellaista aikuisten erikoispussailua ja -halailua.
Lisäkysymyksiä ei esitetty, joten annoin asian olla. Lapset eivät. Uimahallin pukuhuoneessa lapsi ilmoitti olevansa seksimalli. Kohteliaat kanssauimarit katselivat seinille. Kun tytär oli käväissyt vaihtamassa lempimekon päälle, kehaisi viisivuotias veli:
– Oot kyllä seksi ja kiva!
Ei tälle varmaan mitään voi; sanana seksi vain tulee arkipäiväistymään. Muistan huvittuneena vanhempieni närkästyksen, kun yläasteellani pidettiin disko. Diskohan on paikka, jonne aikuiset menevät juomaan ja tapaamaan muita aikuisia! Sellaista sitten alaikäisille!
Ja, vähemmän huvittuneena, tuttavaperheen, jonka piti käyttää lapsi lääkärissä Thaimaan lomalla. Tutkimuksen päätteeksi paikallinen lääkäri kommentoi kolmevuotiasta: ”Very nice girl! Very sexy!”. Tuskin hän pedofiili oli, tarkoitus oli vain kehaista hyvin käyttäytynyttä lasta.
Ehkä seksi sanana vain alkaa pikkuhiljaa merkitä kivaa tai kaveria. Kuten jäätävä tai kuumottava kommentoivat ihan muuta kuin varsinaisia lämpötiloja. Varsinaista seksiä alamme sitten kutsua – niin miksi? Ehkä sitten seksiseksiksi.
Miellä viisivuotias oppio V-sanan. Toisti kihersi, hoki... haki reaktiota ja saikin sen... Oli pakko keksiä jotain. Kun ei mikään muukaan auttanut, täytyi kertoa, mitä se sana tarkoittaa.
VastaaPoistaPari päivää meillä kiherrettiin: "**ttu tarkoittaa ****iä, "**ttu tarkoittaa ***iä, "**ttu tarkoittaa ***iä,". Sitten tilanne rauhoittuu. Nykyään saattaa joskus ruma sana lipsahtaa.