Olen yrittänyt blogini alusta asti kirjoittaa tämän tekstin, jolla haluan tukea tasa-arvoista avioliittolakia muutoinkin kuin adresseissa. Joka kerta kirjoittaminen on tyssännyt samaan epäuskoisuuteen: ihanko oikeasti tätä pitää erikseen perustella?
Mutta yritetään:
Lähipiirissäni on monia heteroseksuaaleja, jotka ovat avioituneet vastoin minun parempaa tietoani. Pappi tai julkinen notaari, sama se, kun jo kutsun saavuttua on tiennyt, että liitto on luonnoton. Nämä kaksi eivät vain kuulu yhteen.
Osa on piruuttaan pysynytkin sitten yhdessä, vieläpä perustanut perheen. Neuvolassa on takuulla oltu kummissaan, kun sinne on pölähtänyt äidin mukana mies. Miten sellaiselle puhutaankaan? Kyllä nämä hommat on tavattu naisten kesken hoitaa.
Entäs lapsen kasvaessa, kun kaksi eri sukupuolta olevaa ihmistä yrittävät jotenkin luoda yhtenäiset kasvatuslinjat ja ymmärtää toisiaan. Nehän nyt puhuu ihan eri kieltäkin; toinen ajattelee oikealla ja toinen vasemmalla aivopuoliskolla. On siinä lapsella pää pyörällä.
Mitä jos lapsi saa tietää vanhempien sänkyhommista? Osaavatko heterot edes pidätellä itseään siihen asti, kun lapsi on nukkumassa? Netistä löytyy runsaasti kuvamateriaalia, joka todistaa heteroiden olevan kaiken aikaa toistensa kimpussa. Ei tarvitse kuin putkimiehen ilmestyä kotiäidin ovelle, se on siinä. Tai siellä.
Mistä tämä heteroseksuaalisuus oikein tulee? Meillä on teorioita lapsen varhaisesta rakkaudesta ”kumpaankin” sukupuoleen, osin varmaan paikkansapitäviäkin. Meillä on väestötutkimuksia heteroseksuaalisuuden esiintyvyydestä. Lukuisia kaunokirjallisia tai elämänkerrallisia kertomuksia heterorakkaudesta kautta aikojen. Näidenkö nyt pitäisi sitten todistaa jotain?
Vitsailu sikseen. Kursiivilla kirjoitettu osuus on tarkoitettu humoristiseksi. Muu osuus tekstistä ei.
Toivottavasti en loukannut sinua tökeröllä huumorillani. Seksuaalisuus, kun on yleensä hyvin herkkä elämänalue, jolla haluamme itse määritellä normaalin ja epänormaalin rajat.
Emme oikeasti tiedä, mistä heteroseksuaalisuus syntyy. Tuskin se on edes valinta. Itse kannatan Joyce McDougalin ajatusta: Ei ole heteroseksuaalisuutta vaan heteroseksuaalisuuksia. Kuten myös bi-seksuaalisuuksia ja homoseksuaalisuuksia. Kunkin täysin yksilöllinen, hyvin intiimi, elämän myötä muokkautuva ja pohjimmiltaan määrittelemätön kokemus omasta seksuaalisuudestaan, jota voi ilmentää suhteessa toisiin ihmisiin tai suhteessa omaan itseen.
Minusta sen ydin on kuitenkin yhteinen kaikille seksuaalisille olennoille. Sillä vaikka seksuaalinen ilmikäyttäytymisemme voi olla homoa tai heteroa, tantraa tai pornoa, elimistä tai esineistä innostunutta, on seksuaalisen nautintomme ydin ajalta ennen seksiä. Se on mahdollisesti jo kohdussa alkava sisäkkäisyyden, rinnakkaisuuden, rytmin, kosketuksen, hengityksen matriisi. Rakkauden alku.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti