Harrastan aikuisbalettia, ikuisesti alkeistasolla. Samana vuonna kanssani aloittaneet siirtyivät jo kärkitossuihin, minä huojun yhä puolivarpailla. En ole notkea, voimakas tai koordinoitu. En muista juuri näytettyä kahdeksan askeleen sarjaa. Hyppyni huvittavat ja hävettävät itseänikin.
Miksi harrastan itsepäisesti lajia, jossa olen ilmeisen lahjaton?
Koska minulla on varaa mokata.
Olen tanssitunnilla kuin sorsa joutsenlammella, mutta kukaan ei naura minulle. Ei kieltäydy ottamasta minua parikseen, dissaa räpiköintiäni somessa. Opettajani korjaa asentojani lempeästi. Kannustaa turhautumatta. Arvaa lapsuuden unelmani – tutussaan leijuva ballerina.
Kestän nöyryyttävän pelikuvani, koska minulle tärkeät ihmiset eivät arvota minua notkeuteni, aukikiertoni, treenimotivaationi kautta. Kukaan ei painosta minua tunnille. Kukaan ei aseta elämänsä tavoitteeksi minun edistymistäni.
Henkäys, tahdit, ojennus, olen joutsen. Minulla on hartaaseen unelmaani varaa, teidän ansiostanne.
Minä tein saman havainnon, kun aloin käydä iltarasteilla. Työkaverit suhtautuvat hyvin kannustavasti tavoitteeseen "etten olisi ihan viimeinen". Yksi kiertää kisoja, toiset käyvät työporukalla Jukolassa, mutta jokaisen harrastus on yhtä arvokas.
VastaaPoistaHyvä Riitta! Ihanaa olla aikuinen!
VastaaPoistaTämän kun aina muistaisi harrastusta ohjatessaan!
VastaaPoista