Kesäloman alkaessa kaiken maailman liima-vessapaperi-pullonkorkkiprojektit kurkkivat päiväkodin lokerosta. Kotiin viemisiksi. Muistoiksi lapsen kehittymisestä varhaiskasvatuslaitoksen inspiroivassa ilmapiirissä.
Arkiviikkoina kotiin on jo kannettu omatoimisen kädentaitojen harjoittelun saalis: puolivalmiita värityskuvia, Trash pack -hahmoille kirjoitettuja ruokalistoja, tosi hieno kivi.
Siksipä loman alkuun ehdottomasti kuuluva kodin järjestelyvimma on kova koetus suhteelle. Äiti aloittaa:
– Mikä tämä on? Pitääkö tämä säästää?
– Se on yks mun hirviöpiirustus. Se on tosi tärkeä!
– No entä tämä… tämä. Keppi.
– Tositosi tärkeä.
– Me ei voida hei kaikkea säästää, ei nämä mahdu tänne minnekään.
– Mä voin pitää niitä mun sängyn alla!
Juuri näin. Sängyn alla. Kuten pikkulegoarmadaa (rakentelu kesken), seinältä pudonneita (nyt jo valmiita) värityskuvia ja isältä saatua kenkälaatikkoa (pikku kissan pesä).
Pirullinen suunnitelma voimistuu minimalismiin taipuvaisessa päässäni: Laitan lapsen mummolaan yöksi ja raivaan huoneen. Ei se niitä keppejään ulkoa muista. Kun asian laita paljastuu, viheltelen ja katson katonrajaan.
Paha vain, että reiluuden nimissä minun tulisi antaa lapsen siivota oma sängynalustani. Siellä hautuu laatikollinen aarteita: häämatkalta kerättyjä ravintoloiden käyntikortteja ja bussilippuja (tositosi tärkeitä), Ystäväni-kirja vuodelta 1981 (hulvaton), kymmenen vuotta sitten päättyneen sarjan DVD-boksi (hei, se on i-ko-ni-nen), ja tosi hienot äitienpäiväkortit, jotka lapseni tänäkin vuonna minulle väänsivät.
Olkoon. Ehkä meillä on vuorostamme elokuussa hienokivi-installaatio viemisiksi päiväkotiin. Muistoksi lapsen ja vanhemman kehittymisestä lomailun inspiroivassa ilmapiirissä.
On kyllä tehnyt mieli usein kysyä päiväkodissa, että eikö heillä ole siellä roskista, kun ihan kaikki töherrykset pitää antaa kotiinvietäviksi? Toisessa perheessä ovat vielä jotenkin juonitelleet, koska meille tulee myös parhaan kaverin tekemiä piirustuksia, jotka ovat tosi-tosi-tosi tärkeitä. Kun päiväkodin pihalta kannettiin kourakaupalla kauniita kiviä kotiin, ilmoitin, että päiväkotiin tulee juuri nyt uusi sääntö: pihasta ei saa viedä kotiin kiviä (eikä keppejä, huusi toinen äiti vierestä). Lapsi salakuljettaa aina välillä kaikkein kauneimpia kiviä taskunpohilla, mutta tolkuttomaksi keräily ei enää ole äitynyt.
VastaaPoistaKehitimme tuossa yhtenä iltana kunnon perheriidan: ensin mies halusi lasten luopuvan aarteistaan (tyhjiä sampoopulloja kylpyammeessa), sitten minä käskin miestä aloittamaan siivoamisen ihan omasta kaapistaan, tämän jälkeen mies oli hävittämässä minun aarteitani. Lopputulemana oli, että nelivuotias huusi täyteen ääneen, että kenenkään tavaroita ei hävitetä.
Seuraavana iltana mies siivosi kaappinsa ja minä vaivihkaa harvensi sampoopullokokoelmaa.