maanantai 17. marraskuuta 2014

Ulkona


Tulen kiitollisena tervehtimään päivää, jolloin lapseni osaavat ulkoilla keskenään. Päivähoito ja koulu huolehtivat tästäkin rastista arkisin, mutta lauantaiaamuna palvelu ei pelaa. Aamupalan viimeisten suupalojen lomassa käynnistyy minun ja miehen vaivihkainen hermopeli: kumpi lähtee lasten kanssa ulos?

Pihalla ja leikkipuistoissa värjöttely ei ole minun juttuni, mutta kun ei millään raaski pitää lapsia riehumassa koko päivää sisällä. Seinät ehkä kestäisivätkin mutta hermot eivät. Hyvällä säällä voi puistossa sentään tiirailla taivaalle ja olla hetken mietteissään, mutta marrassateiden mietteet ovat sitä lajia, jossa ei pitkään yksin viihdy. Juttuseuraakaan ei aina ole – tai juttutuulta.

Tihkusateinen puisto ei vain kutsu leikkimään. Hortoilen lapsien väliä, yhtä väsyneesti kannustaen, toiselle vauhtia lykkien. Kolmas on jo kadonnut puiston pimeimpään nurkkaan. Pitäisikö sitä nyt jaksaa huhuilla takaisin. Kai pitäisi.

Minun leikkipuistoni on kaupunki. Täynnä mahtavia museoita, taidenäyttelyitä, piipahduspaikkoja, muuten vain ratikalla ajeluja. Katsokaa miten hieno talo! Mikäs linja tästä kulkeekaan? Hei tämä näyttely on auki enää viikon! 

Joskus kieltäydyn puistorastista ja puolipakotan lapset raahautumaan omaan leikkipuistooni. Tihkusateen runollisuus ympäröi perhettämme kuin boheemi huntu. Tommi Toijan hahmojen rujo koskettavuus puhuttelee lapsia. Edvard Munchin tuska löytää yhtymäkohtansa neljävuotiaan tunnemaailmassa…

Kunnes keskimmäinen istahtaa taidemuseon lattialle ja kiteyttää sisarusryhmän tunnelmat:
– Me ollaan kyllä nyt tosi reippaasti jaksettu hortoilla sun perässä.

Lasten aidosti uupuneet ilmeet auttavat minua nielemään pettymykseni: kulturelli äiti ammentaa vaivojaan säästämättä sieluunne inspiraatiota ja te kutsutte sitä hortoiluksi…

Sillä jos he kasvattaisivat minua, kuulisin joka viikko pitkän puheenvuoron siitä, miten minulla on tietysti tylsää, jos vaan seison, vaikka paikka on täynnä kiinnostavaa tekemistä. Tule liukumaan! Anna vauhtia! Katso! Oma vikasi jos vain möllötät siinä! Ei tämä mikään seisomapuisto ole! Leiki!

5 kommenttia:

  1. Ihana! Juuri tämän kun muistaisi useamminkin ja katsoisi maailmaa sieltä metrin korkeudelta lapsen näkökulmasta. Hanna

    VastaaPoista
  2. Eikö teillä ole mitään, mistä sekä äiti että lapset tykkäävät? Leikkipuiston laidalla istuminen voi olla kotiäidin työtä, mutta tällainen työssäkäyvä äiti tekee viikonloppuisin lastensa kanssa jotain, mistä kaikki tykkäävät. On ne nyt sen verran minun lapsiani, että myös yhteisiä kiinnostuksen kohteita löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo... hyvällä säällä saatetaan hortoilla yhdessä metsässä!

      Poista
    2. Yksi hyvä hortoilupaikka on muuten Visavuori. Siellä on näyttelyiden lisäksi kallioita ja metsäntapaista.

      Poista