Kun mammakahvilan pöydässä rutiseva ja ähkivä vauva nostattaa sievän punan äidinkin poskille, me kaikki kupeista hörpätessämme lohduttelemme, että ihan luonnollisesta asiasta tässä on kysymys. Hyvä vaan, kun ei jää vatsaan kiertämään. Vasta kun lapsi oppii puhumaan, uhkaa häpeä laajeta koko kahvilaan.
Lapsi ilmoittaa tarpeesta raikuvalla äänellä, painetta aiheuttavat eritteet yksilöiden. Muu asiakaskunta ymmärtää pidätellä vielä tovin. Julkisella potallakin juttu luistaa, Aku Ankan perään kysellään, kiirettä ei pidetä. Äidin vaivihkaiset hoputusyritykset yksikoppisessa vessassa herättävät kummastusta. Ainahan on kehuttu, kun ehtii?
Entäs kun vanhemmalla on tarve julkisella paikalla? Ei pientä lasta voi oikein yksinkään jättää, mutta koppiin mukaan ottamisesta seuraa häpeämättömiä kysymyksiä, kommentteja ja kannustusta. Mikä hätä sulla on? Kiva nähdä sun pimppi pitkästä aikaa! Hyvä äiti, sä osaat itse pyyhkiä! Hetken saattaa kaduttaa, ettei sittenkin nolostellut koko kakkajuttua kuoliaaksi.
Mutta lasten kanssa eläessä on vain suostuttava kannustamaan, katsomaan ja kehumaan kakkaa, ainakin jos haluaa olla häpäisemättä lastaan. Aikuisen avoin nolostelu, hämmennyksen peittäminen ronskiuteen tai viiltävään vitsailuun, hajusta valittaminen tai näyttävä yökkäily ovat jo vauvalle selviä merkkejä: en kelpaa.
Sillä lapsi ei (aluksi) erota itseään kakasta. Minkä loin, on osa minua: nyt saa taputtaa! Onhan pottaan muotoutunut ehkä tonttu, mörköplaneetta, monta rusinaa, isikakka ja poikakakka, ihan vaan hieno kasa.
Leikki-ikäinen alkaa nähdä kakan omana luomuksenaan, joka kuitenkin elää luojastaan erillistä elämää. Tällaisen kakan voi iloisesti vilkutellen saattaa viemäriputkien vapauteen, mukanaan isäntänsä rakas muisto.
Myöhemmin kakka menettää hohdokkaan persoonallisuutensa. Yksityisen ja julkisen raja alkaa muotoutua. Kyseessä onkin erite, jonka kanssa kukin puljaa tavallaan: oppimiaan tai protestoimiaan häveliäisyyssäädöksiä noudattaen.
Just ihastelin kaverin vauvaa ja kaverini siihen, että muistanko vielä sen, kun sitä ajatteli, että lapsi on ihan valmis päiväunille, sitten alkaa kuulua plörinää ja kaikki vaatteet menevät vaihtoon. Tämän sanottuaan kaverini lähti lapsi käsivarrellaan kohti hoitopöytää.
VastaaPoistaMeillä ollaan siinä vaiheessa, että lapsi vielä varsinkin aamuisin haluaa istua potalle, ihastella tuotostaan ja eritoten tuotoksensa tymäkkää hajua. Kohta ei enää. Kumman haikealta tuntuu... vaikkei sitä tosiaankaan ennen omia lapsia olisi uskonut.
Tätä ei neuvolan perhevalmennuksessa tajuttu hehkuttaa;-)
PoistaViisivuotiaani kanssa kun mielestäni olisi hyvä hetki mennä pisulle vaikka uimahallissa (ettei tule sitten pisuhätä kesken uimakoulutunnin), ehdotan, että mennään tekemään kaveripisut. Se on aina yhtä kivaa ottaa lapselta kehut vastaan miten reippaasti äiti teki pisun. ;)
VastaaPoistaJa pikkuveljen pottatreenejä on välillä kannustamassa koko perhe, varsinkin se viisivuotias. Tosi hieno! Tulipas sulta iso kakka! :) Tätä sisarusten välistä kommunikaatiota seuratessani totean, että ei se kauhean huonoa mallia ole tainnutkaan saada. ;)
Kaveripisuilu jatkuu havaintojen perusteella myös läpi teini-iän, tosin kaverin kanssa. Hyvä malli!
PoistaIhana!
VastaaPoista