maanantai 7. huhtikuuta 2014

Lapsettomat ystäväni

Elämässäni on suuri onni: minulla on ystäviä, joilla on lapsia, ja ystäviä joilla ei ole. Eikä tule.

Lapsettomat ystäväni muistavat suurin piirtein lasteni nimet, ikien kanssa on vähän hatarampaa. He eivät näe minua ensisijaisesti äitinä, mikä oli erityisen ihanaa, kun yritin selvitä järjissäni kolmesta alle kolmevuotiaasta.

Minä taas en näe ystävieni menettävän mitään. Jos he toivovat lasta, toivon minäkin sitä heille. Jos eivät, yhtä hyvä. Lapsi syventää elämää, mutta niin syventää vapaasukelluskin, johon en ikinä ryhdy. Lapsi on iso sitoumus, ei siihen voi painostaa.

En oleta ystävieni jaksavan kuunnella pottaharjoittelujuttuja. Tavoitteeni ei ole saada heitä ymmärtämään lapsiperhe-elämän riemuja ja rasituksia. Ei sitä käsitä ennen kuin sen kokee, niin kuin ei mitään muutakaan.

Vaikka perheelliset ovat yleensä sinkkuajan kokemusasiantuntijoita, on kohtuutonta verrata omaa silloistaan perheettömän nykyiseen. Mistä minä tiedän miltä elämäni tuntuisi nyt, jos en olisi saanut lapsia?

Kateutta on tietysti, molemmin puolin. Haloo, enkö muka kadehtisi ystävääni, joka nukkumaan halutessaan menee nukkumaan. Ja eikö hän joskus kadehtisi perheellisiä: muka valittavaa mutta oikeasti ihan törkeän ylpeänä luomisvoimaansa hehkuvaa vanhempaa, tai vauvaa, joka köllöttelee meidän kaikkien menettämässä paratiisissa.

Silti on surkeaa, jos ystävyys ei kestä näitä kateuksia. Jos täytyy katkaista suhde ystävään. Tai jättää vauva liian varhain, koska pelkää menettävänsä ystävänsä.

Olin kesällä muutaman päivän yksin kotona, ensi kerran kuuteen ja puoleen vuoteen. Söin mitä huvitti, jätin viinilasin pöydälle, kirjoitin kolmeen asti aamuyöllä. Tuntui aikakoneelta.

Samaan aikaan ystävättäreni Kati oli astunut ensi kertaa siihen kuiluun, johon vauvan vanhemmat imeytyvät. Tapasimme lasillisella. Poikaystävä hoiti sillä välin kuusiviikkoista Sylviä. Näin heti miten Kati oli muuttunut. Tyylikäs kuten aina, mutta nojasi vereslihaisena, kaikkensa antaneena baarin seinään: ”Kukaan ei juuri nyt halua minulta mitään tai pure minua”.

Sylvi on sileäkarvainen mäyräkoira, mutta ei se tätä muuta. Kati on sitoutunut avuttomaan olentoon, luvannut hoitaa tätä. Olisin surkea ystävä, jos lähtisin sitä haukkumaan.

1 kommentti: