Kaikki me tunnemme vanhempia, jotka sättivät järkyttävästi lapsiaan pienestäkin virheestä. Sellainen asuu meilläkin ajoittain. Vartin verran eteisessä toppapuku päällä sisaruksiaan odotellut lapsi on tuskastuneena kiemurrellessaan aina niin kärsimätön . Tai itse asiassa pahempaa, mutta en kehtaa kirjoittaa sitä tähän.
Toisaalta, kaikki me tunnemme vanhempia, jotka antaisivat mieluummin oikean kätensä kuin sanoisivat lapselleen kehuvia sanoja. 30 peräkkäistä fouettésia ja keskiarvo 9,8: parantamiseen varaa riittää.
Kaikki ajatukset ovat sallittuja, jopa vanhemmille. Vaikeuksia syntyy vasta kun ajatukset tulvivat sanoina lapsenkin kuultaviksi – tai jos niitä ei tihku kuuluviin edes aiheesta.
Vanhemman on täysin oikeutettua ajatella:
____________n __________, kohta minä ___________ sinua.
Lapsi saattaa tosin pahastua ajatuksen ääneen lausumisesta, jos tyhjiin kohtiin on aseteltu sanoja: %;& tai # ja livautan, kuristan tai en enää jaksa. Sen sijaan kannattaa pitää 15 minuutin hiljaisuus vanhemman ajatuksenvapauden kunniaksi.
Toisaalta lapsi saattaa oikeutetusti pettyä, jos virke jää sanomatta ääneen, vaikka tyhjiin kohtiin olisi aseteltu sanoja: äidin, isin, kulta, mestari ja rutistan niin ylpeänä. Ei kehu haavaa tee – suu auki vanhemmat!
Ajattelun ja puheen välisen rajan treenaaminen aloitetaan varhain. ”Tuollaiset jutut ei kyllä sovi ruokapöytään”. ”On epäkohteliasta kommentoida erikoisen näköistä ihmistä lähijunassa”. ”Toista ei saa haukkua”. ”Muista sanoa kiitos”.
Nyt täytyisi enää itsekin puhua siten, kuin ääneen sanoo ajattelevansa.
Uh! Ei oo kasvattaminen helppoa, ei. :)
VastaaPoistaKiitos hyvistä kirjoituksista ja hyvästä luennosta 25.2. (meidän perhe).
Ajattelen, että kaikista tärkeintä on, että rakastan lapsiani ja osoitan sitä heille. Toivon, että lapseni sitten joskus ymmärtävät, että parhaansa äiti yritti ja suhtautuvat armollisesti virheisiini.
Kiitos, samoilla linjoilla ollaan! Luento löytyy Youtubesta nimelläni.
Poista