Muistan sinut, 8-vuotias tyttö, jonka housuihin humalainen aikuinen laittoi käden. Keksit keinon poistua tilanteesta ja kerroit toiselle aikuiselle. Hän ei uskonut sinua, vaan kauhistui. Kun sinun olisi pitänyt tavata kähmivä aikuinen uudestaan, löysit voimaa vastustaa. Sinut leimattiin hankalaksi, uhmakkaaksi, muttet luovuttanut. Keksit keinon kertoa uudestaan.
Ja muistan sinut, juuri ja juuri aikuinen mies, joka olit kulkenut psykiatrisen sairaalan pyöröovessa vuosia. Epävakaa persoonallisuus, 1-3 päivän hoitojaksoja, joku yritys terapiaankin. Minäkin ehdin puolessa vuodessa, vastavalmistuneena, sinut sisään- ja uloskirjoittaa muutamaan kertaan. Kunnes eräänä päivänä tulit osastolle aivan uudenlaisena- tyynenä- ja kerroit.
Teitä on niin monia muitakin, osa on vielä lapsia, osa jo aikuisia, joku jo vanhus. Joku on ollut tuskaisassa tilanteessa vuosia, toinen kertaalleen. Moni kertoi heti, ja tuli uskotuksi, mutta kovin moni joutui kertomaan useasti. Vielä useampi ei voinut kertoa, ainakaan sanallisesti. Tapahtunut on pitänyt lukea katseista, hengityksestä, ruumiinkielestä. Jos on osannut, jos on uskaltanut.
Joskus olen ollut se, jolle salaisuus on ensi kerran uskottu. Pahoin pelkään olleeni myös se, joka ei huomannut tai ymmärtänyt. Joka on jäänyt liian jumiin hyvän vanhemman myyttiin. Kunnioittanut liikaa. Tai huomannut kyllä, mutta ollut keinoton, vailla lain voimaa.
Monesti olen ollut se, joka auttaa pohtimaan tapahtuneen merkitystä, kun kaikki on jo tullut julki. Olen saanut nähdä toipumista, taaksejättämistä, kaikesta huolimatta tai juuri siksi eteenpäin suuntautuvan katseen.
Olen nähnyt, että taaksejättämisessä on vaikeinta häpeä ja vastuun jako. Teon kohteeksi joutuneen syvään juurtunut ajatus siitä, että hän on osaltaan aiheuttanut tapahtuneen. Tekijä käyttää tätä usein sumeilematta hyväkseen. "Kiltti tyttö ei olisi lähtenyt mukaan". "Taisit tykätä kun sulla seisoo". "Jos kerrot tästä kenellekään, sinua aletaan inhota".
Siksi haluan sanoa sinulle, joka vielä pohdit kertomista: lapsi ei koskaan ole vastuussa seksuaalisesta väkivallasta. Mikään ajatus, teko, keimailu, sana ei oikeuta aikuista tyydyttämään itseään lapsen kustannuksella. Vaikka aikuisen teko tuntuisi osaltaan hyvältäkin, ei lapsi silti tee väärin.
Jos suinkin voit: kerro. Voit soittaa oman kuntasi lastensuojeluun. Kertoa koulukuraattorille, opettajalle, lääkärille, poliisille.
Olen tavannut myös teitä, seksuaalisen väkivallan tekijät. Tekoa ei saa tekemättömäksi, mutta sen ei tarvitse toistua. Kanna vastuusi lapsen tulevaisuudesta. Kerro, jotta sinä ja lapsi saatte apua. Älä jätä lasta pimeään. Älä luovuta jos viranomainen ei heti ymmärrä- kerro uudestaan.
Sillä tänään ajattelen ennen kaikkea häntä, joka hakee oikeutta Oulun käräjäoikeudessa. Hyssyttelemättä. Avoimin ovin. Kunnioitan häntä suunnattomasti. Tarinansa kertomalla hän jättää häpeän sinne minne se kuuluu- tekijän harteille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti