Painajainen

Painajaisia nähnyt lapsi hiipii kainaloon. Sekava selostus pursuaa vääntyneestä suusta, katse anelee todellisuuden turvaa.

Häilyn maailmojen välillä, kunnes lapsen värinä kylkeäni vasten saa tämän todellisuuden voittamaan. Shh shh… Se oli vain unta.. Nuku vain… Äiti on nyt tässä… 

Lapsi nukahtaa pian uudestaan, ajan ja toden rajat hajoavat taas. Minä valvon, kuten hänen vauva-aikansa yöt, mutta enää se ei harmita. Omat painajaiseni eivät tänä yönä riivaa.

Nyt voin antaa sen turvan, jonka päivieni kiirehtiminen ja kärsimättömyys lapseltani vie. Yöllä on aikaa olla. Jaksan jo seuraavan päivän vähilläkin unilla.

Vielä ehtii. Vielä muutaman vuoden olen lastani isompi, painajaisia vahvempi, voittamaton.

Puolimetriä aikaa.